torstai 14. syyskuuta 2017

Vadelmaiset käärisleivokset ja ruusuinen mesiangervojätski


Kesäloman päätteeksi ja arjen alkajaisiksi leipaisin pikaiset yksisarvisleivokset. 
Samalla testasin ensi kertaa uuden uutukaista ihanaa yleiskonettani. 

Tähän asti kun on käsituntumalla vaahdotellut, niin ei ollut ihan helppoa antaa koneen hoitaa hommaansa. Uusi tapa leipoa vaatii hieman totuttelua, joten onneksi tuli testattua etukäteen, enkä vaikka juhlakiireessä epäonnistunut synttärikakun kanssa, huh.


Ihana vadelmatäyttis ja vadelmatuorejuustokreemi hennosti vaaleanpunaiseksi värjätyn kääretorttupohjan sisällä. Sama kreemi myös päällä, ja valmiiden sokerikoristeiden lisäksi väsäsin yksisarviselle silmät, korvat ja sarven.

Ihanat yksisarviset, näitä on niin kiva tehdä:)




Kun kuivattua mesiangervoa jäi yli aikaisemmista leipumuksista, päätin käyttää loput kotijäätelöön. Samaan syssyyn laitoin ylimääräiset ruususiirapit. 

5 dl kermaa
1 prk kondensoitua maitoa
0,5-1 dl ruususiirappia
kuivattua mesiangervoa maun mukaan

Pakastin kotijätskin jäätelömuoteissa, mutta totesin sen olevan enemmän lusikoitavaa herkkua, sillä pehmeänä pysyvä jäätelö ei irronnut silikonimuotista nätisti. 

Päälle sulatin hieman valkosuklaata, ja ripottelin väriksi mustikkajauhetta. Hyvää oli, vaikka mesiangervon kanssa voisi kyllä pihistellä enemmän.



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti