lauantai 31. lokakuuta 2020

Musiikkitalossa Skidit disko sekä satuseinä v. 2020

 Musiikkitalon vuoden 2020 ohjelmatarjonnasta ehdimme poimia Talvijamien Skidit diskon ennen koronapandemian vaikutuksia. Hiihtolomaviikon huipennus oli mahtava bile-elämys varsin suuresta suosiosta huolimatta.

 

Me myös hieman taktikoitiin saapumisajan kanssa, eikä siten tarvinnut kohtuuttoman pitkään jonottaa.


Musiikkitalon Black boxissa levyjä pyöritti DJ Orkidea, ja seinillä vilisi VJ Sellekhanksin valloittavat kuvitukset. Yleisöä innosti ja leikitti MC Aino. Tunnelma oli mahtava - tanssilattialla riitti vilinää, eikä siellä tanssineet ainoastaan perheen pienimmät! 


 

Jonossa lapsille jaettiin valotikkuja, ja isommilla pojilla oli päällään itse Taiteiden yössä maalaamansa hohtopaidat.


 


Musiikkitalon Talvijamit tarjosivat Skidit diskon lisäksi paljon muutakin maksutonta musiikkiohjelmaa päiväkoti- ja alakouluikäisten lasten talvilomaviikolle. 


Ihanaa, että talvilomalla sai vielä nauttia normaalista elämästä ja kulttuurista. Sen jälkeen onkin musiikki vaiennut. Meillä oli liput varattuna John Williams -konserttiin syksylle 2020, ja tällä hetkellä pidetään peukkuja, että pääsemme liput käyttämään viimein tämän vuoden syksyllä. 

Toki korona-aikanakin olemme kerran käyneet Musiikkitalon tarjontaa ihmettelemässä. Syyslomaviikko tarjosi taidetta ja vuorovaikutteisen älyseinän satumaisessa hengessä.


Lomaviikosta huolimatta väkeä ei juuri ollut liikkeellä. Saimme aivan rauhassa uppoutua Sibeliuksen ja Madetojan musiikkiin pohjautuvaan satumaailmaan. 

 


Maaria Taivaanlaulaja -musiikkisatu kesti n. 45 minuuttia.



Ja Lappi-henkisen sadun päätteeksi avautui kosketukseen reagoiva pelimaailma.

 


Lapset pääsivät soittamaan revontuliharppua, lennättämään syksyn lehtiä, maalaamaan revontulia ja loihtimaan lunta omilla käden liikkeillään.




 

Niin lumoavaa!



Satuhetken päätteeksi pidimme herkkuhetken. Testattiin mm. Musiikkitalon oma nimikkoleivos. Suklaalla kuorrutettu flyygelileivos sisältää maitosuklaamoussea ja karpaloa.


____________________________________________________________________

torstai 8. lokakuuta 2020

Star wars -juhlat

 

Keväällä täyttäneen esikoiseni kahdeksanvuotissynttärit jäi koronaeristäytymisen vuoksi juhlimatta, mutta täysin ilman juhlia en häntä halunnut jättää, mikäli tilanne sopivasti hellittäisi syksyn nimipäivää ajatellen. Noh, eipä koronavitsaukselta täysin päästy, mutta kun koulussa käydään lähiopetuksessa, niin uskalsin kutsua luokkakaverit meille syömään nimppariherkkuja ja leikkimään. (Pienluokka kyseessä, ja itse asiassa vieraita tuli huimat kaksi:))

Teema oli sovittu jo hyvissä ajoin ennen kevään syntymäpäivää, joten vaikka nyt on muitakin kiinnostuksen aiheita tullut rinnalle, niin Tähtien sota- tunnelmissa mentiin. 


Teema on ihana, ja siitähän keksisi vaikka mitä hauskaa, mutta kun nyt pikkukemut vain pidettiin, niin pääasiassa panostin oivaltaviin herkkuihin (ja lasten toiveita kuunnellen).





 


Vaahtokarkeista tuli Stormtroopereita (elintarviketussilla piirtäen) ja Tie fightereita (keksit liitetty suklaamassalla).


Leian nutturat/korvapuustit.


Wookie-keksit on "karvaisia" suklaakeksejä. Olisi ehkä täytynyt tehdä ihan kuorrutus näille, jotta "karvat" olisivat paremmin tarttuneet kekseihin, mutta kuitenkin hyviä oli näin. 

 

Yoda-limpparia ja Mustafar-piirakkaa (mokkapaloista tuli laavaplaneetta ja Anakinin & Obi Wanin kaksintaistelun näyttämö).


Kyseessä on yksi poikien lempparikohtauksista, joten sitä toivottiin tarjoiluihinkin. Punertava kuorrute ja oranssi suklaamassakoristelu kuvastaa laavaa.




Alunperin oli tarkoitus tehdä juomasekoitus, johon olisin lisännyt alusten ja karboniittiin säilötyn Han Solon muotoisia jääpaloja, mutta näin pieniin kemuihin en sitten alkanut juomien kanssa sotkea. Jotta muotit ei olisi tullut turhaan hankittua, niin tein suklaapaloja (esim. suklaatikkarit olisi olleet kivat vaikka vieraille kotiinviemisiksi). 


Jos olisin hieman aikaisemmin keksinyt tämän tarjoiluvaihtoehdon, niin poppareiden sekaan olisi sopinut suklaa-alusten lisäksi jotkin värilliset tähti- tai pallomakeiset. 


Vihreitä valomiekkoja. Nämä on itse asiassa jotain japanilaisia kuorrutettuja tikkuja - löysin vahingossa jostain pelikaupasta, joten ei tarvinnut suolatikkuja kuorruttaa itse.


Suklaakuorrutteiset nalle(vaahto)karkit tarjoiltiin ewokkeina.


Menun kirjoitin netistä löytyvällä fonttiohjelmalla ja tulostin sekä teippasin herkkupöydän taustalevyyn. 

 

Kakku on pieni hedelmämoussetäytteinen kakku. Trooperit piirsin (elintarvikekynällä) sokerimassalle, mutta Vader on ihan ostettu kynttilä.


Pöytään katoin lusikoiden sijaan haarukat, sillä kuten menussa lukee "Use the forks"!

 

Nimpparisankari halusi itse sytyttää kynttilän ja sädetikun - jälkimmäinen oli kyllä liian vaikea saada syttymään tulitikulla, joten autoin sen kanssa.

 



Vähän keksittiin kemutekemistäkin. 

 

Etäkouluaikana meillä oli lasten kanssa askarteluprojektina tällainen alus, ja vaikka se on ehtinyt jo kärsiä leikeissä jonkin verran, niin kelpasi vielä juhlaohjelmaan. Tätä pinjataa ei tarvinnut rikkoa, sillä pohjassa on aukot, joista tippui tarroja ja karkkia, kun hieman antoi vauhtia.


Paperirullista sai helposti askarreltua klooneja, joita sitten päästiin kaatamaan "tähtäystreeneissä".

 

 



Lisäksi oli vielä planeettadisko lastenhuoneessa - nämä nyt on rekvisiittaa muutaman vuoden takaisilta juhlilta, mutta kiva kun muistui viime hetkellä mieleen. Vaikka vähän kömpelö toteutus, niin livenä näytti tosi kivalta. Taustalla soitettiin John Williamsia tietenkin!


Pienet kotiinviemiset olin synttäreille varannut, joten vaikka nimpparit nyt jäi ihan mineiksi, niin vieraat sai kumpikin oman pussin ja naamarin (naapureille poika vei myös parit pussit jälkeenpäin).

 


Paperipussiin liimasin tulostetun kiitoslapun, ja siihen valotikku muodosti valomiekan. Ihan hauskalta näytti!


Sisällä oli avaimenperä- ja ilmapallovalomiekka, ja lisäksi sinne sai "pinjatasta" kerätä tarroja ja karkkia. Ilmapallomiekat on ollut kovin suosittuja, kun niillä on veljesten kesken ja naapureiden kanssa leikitty.



Oli oikein kivat pikkukemut, ja vauhtia kyllä riitti, vaikka lapsia ei niin paljon nyt ollutkaan!