tiistai 29. maaliskuuta 2022

Taikahuilua taaperoille sekä Kansallisbaletin 100-vuotisjuhlanäyttely

 

Meillä oli kolmevuotiaan kuopuksen kanssa aivan ihana elämyspäivä tässä joitain viikkoja taaksepäin. Olin havahtunut siihen, että tämä pieni on koronarajoitusten vuoksi jäänyt paljon veljiään vähemmälle, mitä tulee kulttuuriin. Ei ole ollut lainkaan niin paljon lastentapahtumia tarjolla, ja sitten kun rajoituksia on viimein höllennetty, olen käynyt baletissa, teatterissa ja konsertissa vain isompien kanssa. 

 

Tunsin piston sydämessä, ja aloin selaamaan kulttuurielämystarjontaa pienemmille lapsille. Miniooppera kuulosti heti sopivalta. Varasin siis liput Taikahuiluun! 

Kiinnostavan ohjelman lisäksi Oopperatalolla juhlitaan 100 -vuotiasta Kansallisbalettia. Päälämpiössä on esillä puvustamon, lavastamon ja tarpeiston aarteita. Kannattaa käydä katsomassa upea näyttely.

Näyttely on avoinna kaikkina esityspäivinä kaksi tuntia ennen esityksen alkua, vapaa pääsy.

  


Miniooppera on sopivan lyhyt, joten pienemmätkin jaksavat seurata hyvin. Ehkäpä yleisön eläytymistäkään ei katsota niin pahalla, kuin isommissa esityksissä. Näytöksiä suositellaan yli 2-vuotiaille.

  


Ennen ja jälkeen esityksen ihastelimme lämpiönäyttelyn esineitä.



Lapset seuralaisineen noudettiin juhlallisesti ja saatettiin katsomoon.


Oopperaklassikosta tehty minisovitus oli mainio! Vauhdikas ja hauska. Tuttu tarina esitettiin uudella tavalla - lasten kokemusmaailma huomioiden. Kaksi laulajaa esitti näytöksen kaikki kuusi roolia saumattoman sujuvasti, ja Mozartia tulkitsi kaksi soittajaa - kerrassaan upea toteutus näin pienellä kokoonpanolla! 
 

Kolmevuotiaalle jäi minioopperasta parhaiten mieleen tuhma tähtiprinsessa (Yön kuningatar), joka kielsi Taminoa ja Papagenoa puhumasta Paminalle, sekä hurja dinosaurus, joka meinasi tylsyyksissään syödä prinssin! Lapsi jaksoi seurata esitystä hyvin, ja selvästi tempautui mukaan.
Hieman on harjoittelemista sen suhteen, että ei eläytyisi niin ääneen! (Ehkäpä olisi Papagenon tapaan tarvittu lukko suun eteen...😏)

 

Lähtiessä saimme mukaan kivan käsiohjelman, josta pystyi kotona askartelemaan itselleen Taikahuilu-näyttämön hahmoineen. Meillä se kylläkin aika pian leikittiin puhki... 😅



Aivan ihana oli esitys ja elämys - saatiin kiva yhteinen hetki ja muisto kolmevuotiaan kanssa, sekä monet hauskat leikit! Täytyy seurailla esitystarjontaa jatkossakin.
Minioopperaesityksen hinta on 10€/hlö

maanantai 28. maaliskuuta 2022

Jalkapallojuhlat!

Meidän ekaluokkalainen on hyvin innostunut jalkapallosta, ja sillä teemalla juhlimme 8-vuotissynttärit niin kavereiden kuin sukulaistenkin kanssa.

Koulukaverit kutsuttiin viikko ennen hiihtolomaa, ja sukulaiset oli tarkoitus kutsua hiihtoloman aloittavalla viikonlopulla, mutta jälkimmäiset siirtyivät, kun sankariin tarttui koko luokan läpikäynyt korona. Pidimme sitten vasta viime lauantaina pienimuotoiset kakkukahvit läheisille. 

Kaverikemuihin en tehnyt täytekakkua lainkaan. Ajattelin, että mokkapalat ronskimmin koristeltuna ajaa sen asian. Sankari oli toivonut pelikenttäkakkua, ja se oli helppo toteuttaa masaliisapellilliseen.


Kemusuunnitelma tehtiin yhdessä sankarin kanssa!




Muffinit koristelin jalkapallokeksimuotin avulla sokerimassalla.


Olkkarissa oli tarjolla popcorn-rasiat ja muut kisaeväät.

 

Jalkapallopinjatan kiinnitin niin, että lapset voivat lyömisen sijaan syötellä sitä toisilleen, kunnes se rikkoutuu. Hauskaa oli, ja hajosihan se lopulta! 



Vieraille jaettiin pienet rasiat, joissa lelujalkapallo, siirtotatska, tarroja ja purukumi.



Kivat oli kemut, ja lahjaksi tuli melkein pelkästään jalkapallokortteja! 😅


Sukulaisten kemuihin tein sitten sen täytekakunkin, jotta saatiin onnittelulaulut laulettua ja 8-kynttilä puhallettua.

 

Koristelun suhteen sovelsin sitä mukaa, kun kakkua tein, ja siihen nähden olen kyllä tyytyväinen lopputulokseen! Lapset kävivät ostamassa kermaa toscapiirakkaa varten, ja onneksi toivat yhden sijaan kaksi purkkia, niin riitti hyvin kakun kuorruttamiseenkin. Lisäksi värjäsin tummaa suklaata vielä hieman mustemmaksi, ja tein paksut valumat kakun reunoille. (Suklaan ohentamiseen ei enää kermaa riittänyt, joten oli vähän kömpelö leikata). Jalkapalloaiheista strösseliä vielä suklaan ja kermakoristelun päälle. Jalkapallon tein sokerimassasta ja pelaajan siluetti askarreltu kartongista. 





Kun sukulaiset matkustavat aina hieman kauempaa, niin laitoin hieman ruokaisampaakin tarjolle. Kahden lajin leipäbaarissa Broilerin paahtofilee bruchetat sekä Pehmeästi pippurinen possun sisäfilee patonki.



Lisäksi pöydästä löytyi kaverikemuista yli jääneet suomenlippupaperiset toffeet sekä hampurilaiskarkit. Niin, ja nuorimmaisen valitsemat jaffakeksit (Pihlaja). 


Paljon paljon onnea Daniel!
Kiitos kaikille mukana juhlineille ja etänä onnitelleille!


Ps. näitä jalkapallosuklaita yritin etsiä juhlia varten, mutta silloin niitä ei ollut missään. Vinkkinä kuitenkin, että jos näitä tulee vastaan ja futaajan juhlat mahdollisesti jossain vaiheessa edessä, niin kannattaa hamstrata varastoon!

perjantai 25. maaliskuuta 2022

Leipäbaarikierroksella

Helsingin kauppiaiden Leipäbaari -leikkeleet saatu,
Kiitos HK sekä Rianno Communications


Pääsin osallistumaan Helsingin Kauppiaiden Leipäbaarikouluun pari viikkoa sitten, ja evääksi sain paitsi kassillisen HK:n huippuhyviä leikkeleitä, myös hyvät vinkit maistuvien välipalojen, eväsleipien, herkkulounaiden ja juhlatarjottavien tekoon. Olen kieltämättä vähän mielikuvitukseton, mitä tulee leipiin. Itse en juurikaan edes tavallisesti leipää syö, ja kun syön, niin varsin vaatimattomin täyttein. Leipäbaarikoulu olikin hieno tilaisuus hieman monipuolistaa omaa käsitystä voileivästä, ja saada hyviä ideoita ja ennen kaikkea rohkeutta kokeilla.

 

Leipäbaarikoulussa opastettiin kuuden erilaisen kerrosleivän valmistamiseen. Halusin kokeilla annetuista esimerkeistä kaikkia, ja mikä parasta, Leipäbaarin sivuilla on vielä lisää herkullisia ohjeita myöhemmin kokeiltavaksi. Näistä kuudesta reseptistä vain yksi oli minun makuuni hieman pettymys, muut joko hyviä tai todella hyviä. Ainakin neljää näistä sänkkäreistä tulen tekemään toistekin, korkeintaan hieman mukautettuna!

 

Näiden kokeilujen myötä oma suhtautumiseni leipään on muuttunut. Harvoin itse leipää syön, ja lapsille se on ollut se helppo nopea välipala, jonka osaavat itsekin tehdä. Nyt innokkaana juhlien järjestäjänä mietin, kuinka monta erilaista leipää voisi laittaa tarjolle lasten synttäreille, ja mitä ottaisimme ensi kerralla evääksi mukaan luontoretkelle... Myös viikonloppuillan herkuksi sopisi hyvin rakennettu sandwich. Parasta on ollut rohkaistuminen erilaisten täytteiden suhteen. Meillä on vakiintunut leivälle vain margariini, keittokinkku ja gouda sekä kurkku ja paprika, eikä muuta oikein ole osannut ja uskaltanut kokeillakaan. Hyvältä maistuu, mutta vaihtelu kyllä virkistää. Näistä ohjeista on sitä kyllä saatu.

 

Ekana otin testiin Kapen leffaillan pastrami toast Reubenit.

Valkkasin leiväksi tuoreen ranskanleivän ja täytteeksi HK Helsingin Kauppiaiden Leipäbaari Gourmet Pastrami, hapankaali, Emmental, Ketsunaisse-kastike, suolakurkku. Ripaus suolaa ja pippuria, hieman oliiviöljyä. Pikkuisen rapeutta pintaan paistinpannulla, ja se on siinä.

 Oli hyvä aloitus, ihastuin näihin ikihyviksi. Lapsille ei hapankaali ja suolakurkku niin maistunut, mutta ne voi korvata toki vaikka paprikalla ja tomaatilla.


Panostin muutenkin ehkä hieman enemmän nyt raaka-aineisiin. Leivät valitsin muut asiat kuin hinta edellä.



Bageleihin tuli täytteeksi Helsingin Kauppiaiden Leipäbaari Broilerin paahtofilee, avokadoa, mozzarellaa, basilikatuorejuustoa, babypinaattia. Päälle vielä koristeeksi seesaminsiemeniä.

Hyvä lounasleipä. Jos tekisin toiste, niin varmaan lisäisin jotain...ehkä aurinkokuivattua tomaattia? Jotain jäi mielestäni kaipaamaan, vaikka suuremmin vikaa en tästä löydäkään.




Tämä oli iloinen yllätys. Jotain kivaa eväsleipää onkin kaivattu retkille, joten tätä teen toistekin. Ehkä lapsille tarvii laittaa vähemmän tulisuutta, vaan kelpasi nämä tällaisenaankin.

Täytteenä HK Helsingin Kauppiaiden Leipäbaari porsaan sisäfilee, teriyaki-majoneesia sekä chili-kiinankaalisalaattia. Täytteet paahtoleipien väliin, halutessaan voipi paahtaa, leikkaa kolmioiksi ja kääri eväspaperiin. 

Salaatissa kiinankaalia, chiliä, kevätsipulia, korianteria ja suolapähkinää, maustettuna valkoviinietikalla, ruokosokerilla, srirachalla sekä limellä ja suolalla.


Näitä Kapen paahtopaisti hapankorput ja munamajoneesi -leipiä tein vain nämä kaksi, koska tiesin, että lapsille ei maistu. Ei ollut itsellenikään ns. suunmyötäinen tämä, joskin ihan hyvää kuitenkin.

HK Helsingin Kauppiaiden Leipäbaari Gourmet Paahtopaistia, säilykepunajuurta, munamajoneesia sekä herneenversoja hapankorpulla.


Seuraava kokeilu oli jälleen sellainen, että ei voi olla huono! Tosin tonnikalan jätän varmaankin jatkossa pois - mielestäni se oli tässä jo vähän liikaa, vaikka siitä tykkäänkin.


Kapen Porsaan rosvofilee tonnato crostinit sisältää ciabatta-leipien välissä HK Helsingin Kauppiaiden Leipäbaari Porsaan rosvofileetä, tonnikalakastiketta, marinoituja zuccineja, kirsikkatomaattia, oliivia sekä tuoretta basilikaa.


Raikas ja ruokaisa leipä, sopii hyvin niin lounaaksi, lauantai-illan herkuksi kuin evääksikin.


Kapen Broilerin paahtofilee bruchetat oli yksi suosikeista. 
Rapeakuorinen patonki sai täytteeksi HK Helsingin Kauppiaiden Leipäbaari Broilerin paahtofileetä, parmesan-majoneesia, romaine-salaattia sekä parmesan-juustoraastetta.


Bonuksena kokeilin vielä tämänkin hk.fi/leipäbaari -sivulta löytämäni ohjeen, sillä tuotepaketista jäi yksi leikkele kokonaan kokeilematta. Tässä siis hyvä eväspatonki, ja kivasti uusia makuja kokeiltavaksi.


Pehmeästi pippurinen possun sisäfilee patonki, täytteenä HK Helsingin Kauppiaiden Leipäbaari porsaan sisäfilee Pippuri:a, hummusta, pikkelöityä fenkolia sekä minttujogurttia.


Kahden lajin leipäbaarin tarjoilin poikani synttäreillä.


Lempparini näistä ovat broilerin paahtofilee bruchetat, leffaillan pastrami toast Reubenit sekä eväskolmioleivät porsaan sisäfileestä. Lisäksi erinomaisesti maistuivat Porsaan rosvofilee tonnato crostinit ja hyviä oli lisäksi pehmeästi pippurinen possun sisäfilee patonki sekä leffaillan broilerin paahtofilee bagelit. Mikä on sun lemppari sänkkäri?