torstai 30. toukokuuta 2024

Kevätlahjaksi voikukkasimaa


Tänä vuonna opettajat saavat kevätlahjaksi kotitekoista kukkasin maustettua simaa. 

 

Sima on helppo valmistaa ja vaikka meillä se yleensä kuuluu ihan vain vappuun, niin tämä kevätkesän versio on hunajaisen raikas ja maistuu ihanasti näin alkukesän helteillä.


Keräsimme lasten kanssa runsaasti voikukan kukintoja. Huuhtelin ne hyvin ja suljettiin ne astiaan, jotta mahdolliset ötökät poistuisivat. Nypimme sitten terälehdet, joita saimme arviolta 2-3 litraa.

 

Voikukkasiman ohje:

2-3 l voikukan terälehtiä
5 l vettä
4 dl taloussokeria
0,75 dl fariinisokeria
pienen herneen kokoinen pala tuorehiivaa
1 sitruuna
rusinoita


Voikukkasima valmistuu melkolailla kuten tavallinen sima, mutta terälehdet keitetään ensin parin minuutin ajan 2,5 litrassa vettä (eli puolet siman vesimäärästä).

Puhtaaseen ämpäriin laitetaan sillä välin sokerit, 4 dl tavallista sokeria ja 0,75 dl fariinisokeria (suhde voi olla toinenkin, mutta väriin vaikuttaa, jos käyttää fariinisokeria enemmän ja valkoista sokeria vähemmän. Tästä tulee kaunis keltainen juoma.) Kaada keitetty liemi siivilän läpi sokereiden päälle, jotta sokeri sulaa liemeen. Lisää sitten sitruunan kuori ja viipaleet (sitruuna siis ilman valkoisia osia) astiaan. Lisää vielä 2,5 litraa kylmää vettä.

Liemen jäähdyttyä hieman kädenlämpöistä lämpöisemmäksi, murenna sekaan pieni tuorehiivan pala. Anna juoman sitten olla huoneenlämmössä noin vuorokauden ajan löyhän kannen alla.


Puhtaisiin pulloihin laita hieman sokeria ja rusinoita pohjalle. Siivilöi sitten juoma pulloihin ja nosta viileään n. viikoksi. Sima on valmis kun rusinat nousevat pintaan. 
Nauti sima parin viikon kuluessa kylmänä.


Kauniin keltainen juomalahja löysi kylkeen raikkaan pienen suklaalevyn.
Raikkaan pirskahtelevaa kesää kaikille 💛


maanantai 27. toukokuuta 2024

Avaruusteemainen lahja opelle ja hoitajille


Aika juoksee ja meidän kuopuskin on kohta jo eskarissa. Veimme ryhmän aikuisille nyt lahjat tämän hetken villityksen mukaan, eli avaruusteemalla.

 

Paketeissa oli meteoriittimaiset salmiakki-suklaalakupallot ja Lushin ihanat intergalactic-suihkusaippuat sekä palasaippuat samalla kimaltavansinisellä väriteemalla. Korttiin kirjoitettiin Ääretön kiitos, ja lapsi piirsi sisäsivut täyteen planeettoja ja meteoriitteja.

 

Hän oli niin innokas ja jaksoi ahertaa korttien parissa, että niitä tehtiin monta muillekin kuin oman ryhmän aikuisille :) Lahjat pakattiin samaan aihepiiriin maalatuille kerttislautasille ja koristeeksi laitettiin pieniä origamitähtiä, mitkä olen taitellut joskus aikaisemmin.


Syksyllä kutsuu metsäeskari 💚

 

 

keskiviikko 22. toukokuuta 2024

Median museo Merkki ja Merkillinen Skidipeli


Entinen Päivälehden museo on kokenut suuren uudistumisen, ja median museo on tätä nykyä nimeltään Merkki.


Kävimme nyt vasta ensimmäistä kertaa tässä museossa uudistuksen jälkeen, eikä vähiten siksi, että sinne on pystytetty uusi "Merkillinen Skidipeli"!


 

Ennen uudistustakin museo on ollut yksi lemppareistani jo pitkään - etenkin siksi, että vaihtuvat lastennäyttelyt on aina olleet laadukkaat ja innostavat. Myös muut teemat kiehtovat, kirjapainohistoriasta lähtien.




Tutkittiin hieman sananvapaus- ja sensuuriasioita.

 

Hyviä asioita pohdittavaksi koululaisten kanssa!



Kiehtovaa myös pienemmille. Alakerran näyttelytilassa emme tällä kertaa käyneet, mutta siellä olisi varmasti myös ihmeteltävää riittänyt.



Meemikuja oli erityisesti alakoululaisen mieleen!


@yhdyssanansaattajan meemit näyttää mikä merkitys oikeinkirjoituksella voikaan olla. Tästä saa pidettyä vaikka hauskan oppitunnin aiheesta "yhteen vai erikseen".



Lukupisteessä on leikkiä ja lukurauhaa.


 


Katsottiin lasten uutisia.



Lukunurkkauksessa oli lastenkirjallisuutta eri aikakausilta. Kirjoja voi lukea ja satuja kuunnella.


 

Sarjakuvapajassa pääsi myös tekemään omia sarjakuvia ohjatusti, tai omatoimisesti.



Me tultiin kuitenkin ensisijaisesti nyt pelaamaan, ja saatiinkin yllättäen hyvin omassa rauhassa pelata ja leikkiä!

 

Varmasti jokainen on joskus halunnut pelata jättiläisen pelilaudalla, taikka kutistua pienen pelinappulan kokoiseksi. Skidipelissä tämä tulee todeksi - jokainen on itse oma pelinappulansa.

 

Pehmonoppaa heittämällä edetään ruudusta toiseen ja suoritetaan hauskoja tehtäviä.

 




 


Opittiin yhtä ja toista merkeistä ja niiden merkityksistä. On niin kiva, kun leikissä pääsee myös pohtimaan ja oppii jotain uutta.




Lapset pitivät mulle myös kivat uutislähetykset. 


Mainiot uutisankkurit kertoivat uskottavasti niin lähestyvästä katastrofista kuin tuoreimmista urheilu-uutisista.



Merkit kertoo vaikka mitä. Näistäkin tuli hieno tarina!



Lehtikiska oli ehkä nuorimmaisen lempparipiste, ja siinä leikittiin ostoa ja myyntiä.

 

 

Laitettiin myös etanapostia menemään!


 

Päästiin pelikin läpi, siitä voiton merkki. ✌



Ja lisäpelinä täällä oli myös jättimäinen ristinolla, jossa lapset pelasivat melkein itsensä kokoisilla pelinappuloilla.  




Merkillisen jännää ja merkittävän hauskaa! Käykää hei pelailemassa - tää sopii kaikenikäisille!