lauantai 26. elokuuta 2017

Kesän parhaita hetkiä: Jätskiauto!


Käytiin ensimmäistä kertaa jätskiautolla.

Kesän aikana jäätelöauton ääni on käynyt tutuksi, ja kovasti on yritetty itse ajoneuvoakin bongailla - on se niin siisti juttu.

Eilen musiikki soi jossain lähistöllä, ja ehdin kurkata aikataulut netistä; 10 minuutin kuluttua auto on pihassa.  


Ehdittiin hyvissä ajoin odottelemaan, poikia selvästi jännitti sillä hyvällä tavalla!



Valinnanvaikeuskin iski, ja nyt on pakastin täynnä jätskiä. Ja pienet pojat kamalan onnellisia. Ehkä kesän parhaita kokemuksia.


perjantai 25. elokuuta 2017

Salainen puutarha Senaatintorilla



Taiteiden Yö! Mitä ohjelmaa kahmitte itsellenne eilen?

Me mentiin Salaiseen Puutarhaan, eikä oikeastaan muualle nyt tällä kertaa (kännykkään lataamani kätevä sovellus ei muistanutkaan tallentamiani tapahtumia h-hetkellä, enkä sitten alkanut uudelleen selailemaan lasten kanssa).


Toki Salainen puutarha riitti aivan hyvin Taiteiden Yön ainoaksi ohjelmaksi. Vietettiin aikaa ihan rauhassa, niin ei väenpaljouskaan haitannut. Ihastelimme eläviä patsaita ja kauniita puutarha-asetelmia, fiilisteltiin tunnelmallista musiikkia ja osallistuttiin kaikkeen pieneen tekemiseen. Leikittiin ja herkuteltiinkin.


Hyvin tuttu Senaatintori muuttui Taiteiden Yönä jättimäiseksi puutarhaksi. Tori kasvoi yht'äkkiä nurmea ja valtavia kissankelloja:) Olisi ollut ihana viipyä auringonlaskuun, näkymä olisi varmasti ollut ihana pimenevässä kauniisti valaistussa puutarhassa! 


Oli hauska tilaisuus maistella hunajaa eri alueilta!


   

Mehiläishoitajien ohjeistuksella askartelimme ilmapalloista mehiläisiä, ja sanomalehdistä väkerrettiin kukkia:) Naamioitakin olisi päässyt askartelemaan, mutta jätimme sen pajan väliin:)









Salaisessa puutarhassa oli kaksi salaisuuslaatikkoa, ja me selvitettiin mitä kumpainenkin pitää sisällään!


Pian pojat näkivät "savua" ja odottivat, että nyt on makkaraa lähellä:D Kyseessä oli kuitenkin toinen salaisuuslaatikko, ja olisikohan sielä ollut kuivajäätä tms:D



Salaisuuksien keskellä myös leikittiin. Mutta oltiinkohan ihan kutistuttu, kun kukat olivat valtavia, ja niin olivat leikkivälineetkin!














Herkuteltiin ihanilla metsäjätskeillä<3 Ravintola Grönin havumetsän makuiset jäätelöt maistui hurjan hyviltä!



Ihanasti pakattukin, täydellistä! <3



 


Sellainen oli tämän vuoden Salainen puutarha<3
Ei toki vetänyt vertoja viimevuotiselle tapahtumalle, mutta oli kuitenkin ainutlaatuinen ympäristön, kokemuksen ja fiiliksen osalta!

keskiviikko 23. elokuuta 2017

Mustavuori


Lupasin pojille, että lähdemme seikkailulle. Pikkumiesten mielikuvitus käynnistyi heti, kun puhuttiin seikkailusta, ja odotukset oli kovat. Mikael maalaili, että saatamme kohdata lohikäärmeen, eikä niistä aina tiedä, ovatko lajiltaan kilttejä vai ilkeitä. Miekka oli hyvä ottaa varoiksi mukaan.

Aarre kuuluu myös asiaan, varmaan viimein löydämme sellaisenkin!

 

Salaa nappasin aarteen mukaan, ja reissasimme Vuosaaren lähellä olevalle Mustavuoren suojelualueelle. Käveltiin vanhaa tykkitietä juoksuhaudoille ja luoliin, jotka kuuluvat ensimmäisen maailmansodan aikaisiin Krepost Sveaborgin linnoitusrakennelmiin.

 


 

Luonnossa oli paljon jännää ihmeteltävää, ja kieltämättä juoksuhaudoille tullessa maasto oli kuin fantasiaelokuvissa! :)



Lohikäärmeen luola! Danielia meinasi jännittää vähän liikaa... saatiin kuitenkin puhuttua pikkuinen mukaan tutkimaan luolastoa.




Pienet seikkailijat löysivät kuin löysivätkin aarteen (joka taisi aika sujuvasti sujahtaa isohkon kivilohkareen taakse isin taskusta).


 

Ja pussissa oli kultaa! Lelukolikoita ja vähän hekkuakin! (Suklaakolikoita ei sattunut kaupassa olemaan, harmi!)



 



Lohikäärmeen tuhoama puu!



 

Aivan ihana seikkailualue, eikä edes kaukana! Meillä oli jännittävä retki, lapsille ihan superelämys <3