Askartelin osaksi kolmevuotiaani kanssa yhdessä, ja osaksi yksin, muutamia halloween-koristeita perjantai-illan kemuja varten. 

Pari kurpitsaa koverrettiin. Näitä olis hauska tehdä enemmänkin, mutta ei oo halpaa huvia kuitenkaan. Joten yksi mulle, yksi pojalle. Nuorempi ei vielä päässy puuhailemaan, ensi vuonna sitten.

 

Poika halus tehä kilpikonnan, niinku minä, ja sellanenhan siitä tuli, eikö ihan selvästi?


Lepakko-mobilen tarvitaan sopiva oksa lähimaastosta (irronnut tietty, puitahan ei sovi vahingoittaa), ja mustasta kartongista erikokoisia lepakoita. Oranssi nyöri toki sopii teeman väreihin, mutta ehkä näkymättömämpi siima olis ollu kivempi. Mulla oli niin rajatusti aikaa, kun myöhään aloitin, että tyydyin siihen, mitä mulla oli. Ihan kiva yksityiskohta silti, ja lapsista tää oli kiva.


 

Näitä maailman helpoimpia kummituksia tehtiin Miksun kanssa. En tiedä mitä tuo paperi oikeestaan oli, mutta kevyempi silkkipaperi toimisi hyvin; massapallon päälle, naru kaulaan ja helmat kuten haamuilla auki. Tussilla silmät, ja roikkumaan johonkin. 


  



Pistin vähän sisustusta uusiks:D Pikkuinen luuta on Koiramäen pajutallilta Tuusulasta. Makso kai ihan muutaman euron, ja mielestäni tosi ihana sekä näin rekvisiittana, että sitten keväällä pikkutrullin luutana.:)


Etiketit tulostin netistä. 
Kirja ja sulkakynäkin on hankittu ihan muista syistä, mutta toki sopii teemaan, joten esille vaan:)




Jahas, ja jos uskallatte, niin mennään keittiöön:)

 

Noidan kattilassa naksut ja kastike

 

 

Tässäkin on paljon nostettu esiin vanhoja tavaroita. Kannattaa hyödyntää niitä, jotta budjetti ei nouse, eikä kaikki ole kertakäyttökamaa.


Murokeksejä suklaatoffeekoristeella, ja lakuluutia suolatikuista.


Kurpitsapiiras ja vajonnut hautausmaa. Koristeet suklaata. Oikeastihan kakku halkesi vahingossa, kun siirsin sitä tarjoilulautaselle liian lämpöisenä. Mutta kun virhettä ei voi peittää, niin sitä korostetaan. 

 



Hämähäkinverkkokakku oli tosi simppeli, niin sisältä kuin ulkoakin, mutta erityisenä yllätysainesosana siinä oli täytteessä valkosuklaarouhetta poksukarkilla höystettynä.;) Se myös toimi, suussa poksui kivasti! Seuraavana päivänä ei enää niin selvästi huomannut poksuntaa, lieneekö kakun kostuminen syynä, että teho heikkenee...

 

Näissä ydinjäteleivoksissa on cookiepopsia, karamelliomenan makuista candymeltsiä ja luu/pääkallokoristeita.
Cookies&cream-juustokakku:)


Muumionakkeja

 

 

Halloweenin kunniaksi päätin leikkiä noitaa, tai jopa hullua tiedemiesnaista. Lemon/lime mehua, vastaavaa limua ja salaisena ainesosana jauhettua katinkalloa...no ei vais, karpalo-jell-o:a.

 

Lapset leikkivät palloilla ja väritti aiheeseen sopivia värityskuvatulosteita.


Lisäksi järjestin kivan pienen aarteenmetsästyksen. Aikaisemmin päivällä luentotauolla olin vähän runoillut, saadakseni vihjeet aarteen etsimiseksi. Ensimmäinen vihje oli takertunut seittiin, toinen löytyi kurpitsalyhdystä...


Oli ihana, kun lapset jännittivät oikeasti. Kivalla tavalla. :D

 

Kolmas vihje saapui lepakoiden matkassa, neljäs löytyi noidan hatusta ja viides pääkallosta.



Ja viimeinen viesti arkusta, jossa oli aarre:

 

 

Aarrearkussa oli kaikille pienet lahjapussit<3