maanantai 29. tammikuuta 2018

Väestönsuojelumuseo


Edellisviikonloppuna meillä oli lunta, joten vietimme aikaa lähinnä pulkkamäessä ja luistelujäällä. Viime viikolla se ilo oli jo ohi, mutta tekemistä Helsingissä onneksi riittää huonommillekin keliolosuhteille. Me kävimme lauantaina tutustumassa taas yhteen museoon!


Itse kuljemme päivittäin väestösuojan ovien ohi, ja lapset ovat kovasti kyselleet, mitä niiden takana oikein on. Ajattelin, että oman mutuilevan vastaukseni lisäksi voisimme käydä ihan tutustumassa avoimeen väestösuojaan, ja väestönsuojelun historiaan. 

Helsingin väestönsuojelumuseossa Kruunuhaassa pääsimme tutustumaan sotien aikaiseen väestönsuojeluun sekä väestönsuojelun yleishistoriaan ja nykypäivään.


Oli kieltämättä jännittävää astua sisälle kalliosuojaan.
Vaikuttuneet pojat osoittelivat ja kyselivät paljon!






Museo sijaitsee oikeassa sodanaikaisessa pommisuojassa, ja sielä mm. kuvataan sodan aikaa Helsingissä vuosia 1939-1944. 


 Tänä päivänä pommitusuhka ei välttämättä ole väestönsuojelun kannalta se todennäköisin uhka. Väestönsuoja suojaa myös säteilyltä. Lapsia kiinnosti erilaiset varusteet myös kovasti.


Helsingin väestönsuojeluyhdistys ry:n vapaaehtoinen opas kulki meidän kanssa näyttelyn läpi, ja kertoi kaikesta asiantuntevasti ja omakohtaisesti.


Tilassa oli myös asetelma sodanaikaisesta kodista.



Tiloihin on rakennettu sodanaikaista pommisuojaa esittävä kellarisuoja pommitusääniefektein.


Pommitusääniä emme teknisistä syistä kuulleet (mikä lienee ihan hyvä, sillä 5-v. on herkkä äänille). Hälytys kuitenkin annettiin, ja se oli lapsista hyvin jännä.



Esillä on vanhoja valokuvia, väestönsuojelun yleishistoriaan liittyvää teknistä esineistöä, kirjallisuutta jne. sekä myös videomateriaalia. Näyttelyssä esitellään myös pelastuskoiratoimintaa.


3-v. kulki tarkkaavaisena museon läpi, ja suunnisti opaslehtisen kanssa. Oli varmasti mukavaa bongailla vastaavuuksia samalla kun aikuiset kuuntelivat opasta ja keskustelivat vaikeammista asioista. Parasta tässä oli se, että lapsi keksi mielekästä puuhaa ihan itse, sillä erityistä lapsille suunnattua ohjelmaa tässä museossa ei ollut.


Vaikka aikuiset toki saivat museosta irti paljon enemmän kuin lapset, heillekin selkityi väestönsuojan ja kallio-ovien merkitys. Lapsilta lisäpisteet myös siitä, että oli jännittävää käydä tällaisessa luolassa. Kannattaa myös ottaa lapsille se opaslehtinen pientä kuvasuunnistusta varten!



Helsingin kaupungin pelastuslaitoksen museoon kuuluva Väestönsuojelumuseo on avoinna toukokuun loppuun asti lauantaisin klo 10-14, ja museoon on ilmainen sisäänpääsy.

tiistai 23. tammikuuta 2018

Joko teillä luetaan "Iltasatuja kapinallisille tytöille"?

Kirja saatu.



Viime joulun paras kirjalahja oli sata tarinaa ihmeellisistä naisista sisältävä "Iltasatuja kapinallisille tytöille". Kirjassa on kuvattu 100 todellista naista, jotka ovat eri puolilla maailmaa, eri aikoina, ja eri aloilla osoittaneet suurta vahvuutta ja rohkeutta.


Nimensä mukaisesti kirja on oivallinen antamaan pienille tytöille perinteisiin prinsessasatuihin verrattuna uutta näkökulmaa omista mahdollisuuksistaan, uskoa kykyihinsä, ja voimaa niiden käyttämiseen omassa elämässään, ja maailmassa. On myös ihana huomata, että tyttöjä ei ohjata pelkästään perinteisille miesten aloille, jotta heidät nähdään vahvoina - ballerina saa ansaitsemansa maininnan siinä missä lentäjäkin, ja myös kotielämää saa arvostaa.


Vaikka kirja on ensisijaisesti suunnattu tytöille, näen, että vähintään yhtä tärkeä kohderyhmä ovat pojat. Mielestäni on hyvin tärkeää, että pienet pojat oppivat näkemään naiset muunakin kuin prinsessoina! On tärkeää, että tytöt uskovat itseensä, kykyihinsä ja mahdollisuuksiinsa vaikuttaa, mutta kuinka paljon helpompaa se olisikaan maailmassa, jossa pojat uskovat niihin myös!




Pikkumies pitää kirjasta kamalasti, sillä ihailee naisia muutenkin! Meillä on mm. leikeissä paljon palonaisia ja poliisinaisia😄


Nimi ei kirjaa pahenna, vaan olisi se voinut olla harkitumpi. Tämä kaunis ja kiinnostava kirja sopii erinomaisesti luettavaksi jokaiselle, ikään ja sukupuoleen katsomatta. Onhan nämä voimaannuttavia tarinoita aikuisellekin. Ennen kaikkea varmistaisin, että tällainen löytyy tyttärien kirjahyllystä, mutta yhtä lailla toivon, että pojatkin tuntevat nämä tarinat. 


tiistai 16. tammikuuta 2018

Elämän kukat - lasten disco


Tammikuu on ihan mahtava diskokuukausi! 
Vaikka joka sunnuntai pääsee lasten kanssa tanssimaan keskelle hohtavaa taikamaailmaa Gloriassa, jonne on Flowers of Life -ryhmän kanssa järjestetty aivan todella upea valo- ja tilavisualisointi.

Viime sunnuntaina käytiin mekin keikkumassa ihmemaan tanssilattialla.



Lasten disko ei ollut pelkkää tanssimista, vaan saimme myös ihastella muutamia upeita esityksiä.



Lapsille jaettiin valorannekkeita, ja paikalla oli hohtomaalausta.





Mikaelille maalattiin käteen toiveen mukaisesti jätski.



Danielille maalattiin hymynaama!


Yläkerrassa oli tilaa rauhoittumiselle. Lapset istuivatkin hetken säkkituoleissa ja katselivat Pingua. 



Katselimme diskotilaa hetken myös ylhäältä yläkatsomosta.






Daniel pyöritteli hohtavaa nauhaa hienosti!


Diskossa soi paljon lasten suosikkibiisejä, ja tanssitilaakin oli mukavasti - mahtui hyvin äitikin tanssimaan lasten kanssa! 
Oli myös mukavaa, että tilassa näki ihan hyvin - ei ollut liian pimeää.




Elämän kukat -lasten disco on Gloriassa Flowers of Life Areenalla 
tammikuun jokainen sunnuntai klo 12-16.
Vapaa pääsy!


Ennen diskotansseja kävimme vieressä Korkeavuorenkadulla sijaitsevassa Palomuseossa, mistä kirjoitinkin edellisessä postauksessa. Kumpaan tahansa tulevina sunnuntaina suuntaakaan, niin kannattaa harkita vierailua samalla myös toisessa.