tiistai 2. tammikuuta 2018

Korkeasaaren talvi


Kävimme joulukuussa Korkeasaaressa, kun bonuslapsen ystävä tuli yökylään. 
Meillä oli yhdessä lastenhuoneessa neljä lasta, joten ulkoilua oli oikeastaan pakko saada ujutettua siihen viikonloppuun. 
Oli keksittävä jotain mielekästä ja helppoa toimintaa kahdelle pienelle ja kahdelle isolle lapselle jäisellä, mutta lumettomalla kelillä. 
Eläintarha oli hyvä ratkaisu, sillä talvisessa Korkeasaaressa on tilaa liikkua ja tutkia ihan kaiken ikäisille.


Kissatkin olivat aktiivisia. Kuulimme leijonan karjahduksia, näimme leopardin ja tiikerit aktiivisina, manulin paremmin kuin aikaisemmin, ja harvemmin nähdyn ilveksen päivälevolla, sekä metsäkissan ruokinta-ajan.




Monia muitakin aktiivisia eläimiä näimme, ja tutustuimme Ateneumissakin näytillä olevien Von Wrightin veljesten teosten eläinesikuviin.


Laavussa oli tuli - olisipa hoksattu ottaa vaikkapa makkaraa mukaan!






Lasten karhulinnan viereinen leikkialue oli yllätykseksemme uudistunut! 
Leikkikentällä oli nyt kivat kiipeilypuut, mutta pojat olivat myös pettyneitä, kun laiva oli poistettu.





Erityisen hauskaa oli, kun pääsimme sisälle seuraamaan kilpikonnan ruokintaa ihan vierestä. 


Hän olikin aika ahne tapaus!😅



Korkeasaaressa siis riitti vilinää, vaikka muuten onkin harmaata ja hiljaista.
Meillä oli hauska ja opettavainen retki. 
Lasten kanssa kannattaa talvella etenkin pohtia, mitkä asiat eläintarhassa on toisin kuin kesällä 
(missä on karhut, ja miten kamelit näyttää erilaisilta, jne.).


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti