tiistai 12. syyskuuta 2017

Mikä minusta tulee isona?

Liput saatu blogiyhteistyön kautta



Viime aikoina on huulilla pyörinyt kysymys - Mikä minusta tulee isona?
Itse olen jo aika iso, mutta vastauksesta olen edelleen melko epävarma. 
Sen sijaan Daniel vastaa kolmevuotiaan varmuudella, että hänestä tulee hevisaurus. Mikaelin postimiesurahaaveen rinnalle on noussut tavoite toimia maailmanpelastajana. 

Mistä nämä pohdinnat nyt kumpuaa? 
Onko sitä paitsi mahdollista, että poikien varsin erilaiset vastaukset liittyvät jollain tapaa yhteen?

Kuvaaja Vilja Harala
Kyllä, samaa kysymystä pyöritellään paitsi Hevisauruksen tuoreella levyllä (joka meillä on soinut läpi jo moneen kertaan), myös samannimisessä jurahevimusikaalissa!
Hevisaurus-musikaalin on tuottanut Suomen Komediateatteri.
Käsikirjoituksesta vastaavat Kiti Kokkonen ja Olavi Tikka, ja ohjauksen ja koreografian takana on Jari Saarelainen.

Raatimme arvioi, että "Hevisaurus-musikaali - Mikä minusta tulee isona?" on ihan huippu!
Tämä on meidän viisihenkisen (ikäjakaumalta 3-37-vuotta) koeyleisön yhteinen, aito ja lahjomaton mielipide.

Ollaanhan me tätä kyllä odotettukin ensimmäisestä mainoksesta lähtien. Nyt kun sunnuntaina viimein käytiin Linnanmäen Peacock-teatterissa yleisön joukossa eläytymässä, täytyy sanoa, että musikaali täytti odotukset aivan ylitsevuotavasti!

Meillä siis koko perhe fanittaa Hevisaurusta. Ehkä parasta bändissä onkin se, että se on perheen yhteinen juttu. Niin lapset kuin aikuisetkin kuuntelee Hevisaurusta, joskin ehkä hieman eri syistä. (Sanoitukset ovat usein aivan mahtavaa viihdettä; piilotettua sanomaa on hauska bongailla samalla, kun lapset joraa.) Yhteinen syykin on, tietysti: Hevisaurus soittaa hyvää heviä!


Hevisaurusfanien vanhempana haluan erityisesti nostaa esiin ne syyt, miksi juuri musikaali on ihan mahtava juttu. Onhan keikoillakin mahtava meno, ja musiikin lisäksi mukana aina hieman tarinallisuutta ja vuorovaikutusta. Musikaalissa nämä elementit kuitenkin pääsevät esiin ihan erityisellä tavalla.

Laulua ja tanssia sisältävä teatteriesitys toimi lapsille huomattavan hyvin. Vauhdikkuus, juonellisuus ja mieluinen musiikki sekä lempparihahmot toisaalta naulitsivat lapset seuraamaan esitystä, ja toisaalta saivat pienokaiset eläytymään täysillä mukana.

Lapset katselivat reilun tunnin kestäneen esityksen tiiviisti seuraten. Nuorimmainen piti kädestäni tiukasti kiinni, ja päästi välillä irti vain taputtaakseen tahtia, taikka antaakseen aplodit aina biisivetojen jälkeen. Me varattiin mukaan hieman evästä, mutta hiipivää nälkää ei huomattu ennen esityksen loppua. Tarina todellakin veti mukaansa.

Välttääkseni juonipaljastuksia kerron juonesta vain yleisesti:


Kuvaaja Vilja Harala

Musikaali keskittyy suuren ja tärkeän kysymyksen ympärille: "Mikä minusta tulee isona?" 

Minulle kysymys on aina ollut kamalan vaikea, eikä se ole paljon helpommaksi muuttunut, vaikka miettimisaikaa on ollut vuosikausia. Hevisaurukset kavereineen saivat koulutehtävänään vain viikonlopun aikaa miettiä vastausta tähän kysymykseen.

Ja mitä kaikkea sitä voisikaan isona olla?
Iso kysymys saa sauruksetkin ahdistumaan.
Muffi Puffilla on kuitenkin selvät tulevaisuudennäkymät: Hänestä tulee maailman pelastaja.

Kuvaaja Vilja Harala
 Muffin unelman toteutuminen kuitenkin vaarantuu, kun hän huomaa kiinalaisen ihmepähkinän kadonneen. Miten hän voisi pelastaa maailman ilman sitä!

Hevisaurukset ja Louhikäärme lähtevät melkoiselle seikkailulle löytääkseen tuon aivan erityisen pähkinän. Käydään Kuopijossa, baletissa, hevikopterilla avaruudessa, ja ties missä, sekä tavataan hauskoja hahmoja kuten brasilialainen kukko, Humis ynnä muut. Ihmepähkinä oli kuitenkin lähempänä, kuin saattoi arvatakkaan.

Kuvaaja Vilja Harala
Ihmepähkinäjahdin aikana Hevisaurukset ja Louhikäärme oppivat toisistaan ja itsestään tärkeitä asioita. Musikaalin teemoja onkin: oppimisen tärkeys, se että tekee jotakin hyödyllistä ja auttaa muita; perhettä, ystäviä ja yhteiskuntaa. Se myös rohkaisee uteliaisuuteen ja rohkeuteen, pitkäjänteisyyteen ja kaikenlaisen tekemisen arvostamiseen.

"Löydetään se mitä halutaan tehdä ja tehdään onnellisesti sitä!"

Huikean hieno sanoma pienille ihmisille.


Henkilökohtaisesti olin myös äärimmäisen vaikuttunut Muffi Puffin aivotoiminnasta, kukapa olisi uskonun, että basisti onkin varsinainen nero!:D
Kuvaaja Vilja Harala

Ja kyllähän sillä musiikilla oli valtava rooli. Oli vaikuttavaa olla mukana yleisössä, joka heräsi elämään jokaista biisiä. Mukana laulaminen ja tanssiminen olikin ehdottomasti sallittua!

Esitys oli myös visuaalisesti ihana. Lavalla oli aivan mieletön meininki ja valloittavia hahmoja (erityismaininta sambaavalle kukolle:D), ja lapset innostuivat siitä, että osa tanssi välillä katsomonkin puolella.

Kuvaaja Vilja Harala
"Kun uskoo itseensä, eikä luovuta - mikä tahansa on mahdollista!"

Musikaali (ja teatteri) on aivan mahtava kulttuurimuoto lapsille!
Lapset ovat myös aivan upea ja vastaanottava yleisö<3
Se esityksen jälkeinen fiilis, kun ollaan heittäydytty tarinan vietäväksi ja palaillaan hiljalleen maan pinnalle, on heissä käsin kosketeltavissa. Näitä elämyksiä pitäisi tarjota pienille useammin.

Ja tätä nimenomaista esitystä suosittelen erityisesti kaikille!

Hevisaurusfaneille ihan ehdoton, ja muillekin se tarjoaa epäilemättä kivan erityisen ja yhteisen kokemuksen, jännittävän seikkailun ja ihanan ajatuksen pureskeltavaksi.

Lopuksi päivitettiin meidän fanikalustoa,

Musikaalin teema puhutti. Juteltiin lasten kanssa tulevaisuudensuunnitelmista ja esityksen hauskimmista kohdista koko kotimatka - samalla syöden ne eväätkin sitten.
Tästä varmasti riittää puhuttavaa pitkään.

Liput näytöksiin löytyy Ticketmasterista
Esityksiä on Linnanmäen Peacock-teatterissa 29.10. asti.
Katso lisätietoja Suomen Komediateatterin sivuilta painamalla tästä.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti