keskiviikko 13. syyskuuta 2023

Kesäloma -23. Lofooteilta Andøyaan

Keskikesän yöttömät yöt tulivat tutuiksi. Pimeä ei ollut oikein missään vaiheessa. Oli jotenkin vähän turhankin helppo jatkaa matkaa illan tullen, kun valoa riitti, ja omassa rauhassa sai ajella.

Pieni yökävely sumuisella rannalla.



 

Kirkasta ja tyyntä. Maisemaähky oli todellista - ei moniakaan maisemia pysähdytty kuvaamaan (harvoin edes mahdollista, sillä tiet on kapeita ja pysähdyspaikkoja vaikka onkin suht usein, niin ei kuitenkaan niin usein).




Automatkailun yksi etu on kyllä se, että pääsee näkemään myös upeita yömaisemia.





Aurinko kenties matalimmillaan.


Dan Grahamin "Nimetön" on yksi monista modernin taiteen teoksista, jotka on sijoitettu Pohjois-Norjan rannikolle.





Lofooteilta siirryttiin Andøyalle, joka on pohjoisin saari Vesterålenin saaristossa. Siellä matkasimme Andenesiin.



Kleivoddenin levähdysalue sijaitsee Bleikin pohjoispuolella, jyrkkien vuorenrinteiden juurella.


Jäämeinäkymiä.


Meillä oli suunnitelmissa mennä valassafarille, mutta tuuli oli navakoitunut sellaiseksi, että vuoroja peruttiin - ei siis voitu olla varmoja, pääsemmekö matkaan ollenkaan. Lisäksi se on aika tyyris huvi, niin kameraputken jäätyä matkasta ajattelimme, että säästetään toiselle kerralle. Päätimme mennä sen sijaan edullisemmalle Lunnisafarille.






Ennen lunnisafarille lähtöä kahlailtiin läheisellä rannalla. Nyt ei ollut ihan rantakelit, mutta kahlaamaan mentiin.


Aallot oli hauskoja!




Taustalla näkyy lunnisaari, jonka ympäristöön pian menisimme lintuja bongailemaan. Siitä seuraavassa postauksessa.




Ei kommentteja:

Lähetä kommentti