lauantai 2. lokakuuta 2021

Suomenlinna-museo


Suomenlinna-museo on linnoituksen päämuseo, ja se on avoinna ympäri vuoden. 


Museon tilat ovat kahdessa kerroksessa.



Perusnäyttely esittelee linnoituksen vaiheita yli 260-vuoden ajalta. Historian tapahtumien lisäksi se tutstuttaa Suomenlinnassa asuneiden ja työskennelleiden elämään.


 


Museossa on monta kosketusnäytöllä toimivaa "kuvaopasta" sekä pienoismalleja. Lisäksi löytyy käyttöesineistöä, työkaluja, aseita ja ammuksia, joita on löydetty Suomenlinnan kaivauksista ja ullakoilta.



Pääsylipun hintaan kuuluu Suomenlinnan historiasta kertova lyhytelokuva.


Museon yläkerrassa esitellään linnoituksen mittavaa restaurointityötä.



Ehkäpä vierailu lasten kanssa jäi hieman pintapuoliseksi - niin paljon video-, kuva- ja tekstimateriaalia, mihin ei etenkään pienimmäisen keskittymiskyky riitä. Mutta viihtyisä museo kuitenkin lastenkin mielestä. Isommat kävivät lyhytelokuvankin katsomassa.




Pääsymaksu aikuiselta 8€, alennusryhmät 5€ ja lapset 4€ (alle 7 v. ilmaiseksi). Museokorttikin käy.


Museon lisäksi rakennuksessa on kiva kahvila sekä monipuolinen matkamuisto/museomyymälä.
Henkilökunta oli mieleenpainuvan ystävällistä. 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti