tiistai 7. syyskuuta 2021

Mustikkapiirakka

Mustikka on mun ehkä lempparikerättävä luonnosta, ja uskon, että aika moni muukin on tästä samaa mieltä. Maukkaasta terveyspommista on moneksi, ja itse tykkään siitä sellaisenaan esim. rahkan tai puuron joukossa. Alkusyksyyn kuuluu ehdottomasti itse poimituista marjoista leivottu piirakka.

 

Mustikkapiirakka on ollut mulle lapsuuden lempileivonnainen. Käytän samaa ohjetta, mitä äitikin kotona käytti. Olen muitakin piirakkaohjeita joskus kokeillut, mutta ei ole löytynyt tämän voittanutta.


  

Pohja: 
100 g voita
1 dl sokeria
1 muna
1 dl grahamjauhoja
1 dl vehnäjauhoja
0,5 tl leivinjauhetta

Vaahdota voi ja sokeri, ja lisää joukkoon muna. Yhdistä loput ainekset keskenään ja sekoita vaahdon joukkoon. Levitä sitten taikina piirasvuoan pohjalle ja reunoille.

Täyte:
200 g kermaviiliä
1 muna
0,5 dl sokeria
1 tl vaniljasokeria
mustikoita

Sekoita yhteen kaikki ainekset mustikoita lukuunottamatta. Kaada täyte piirakkataikinan päälle vuokaan ja ripottele päälle mustikoita. Paista 200 asteisen uunin keskitasolla 30-40 minuuttia.

Tarjoile hyvin jäähtyneenä sellaisenaan tai vaniljakastikkeen kanssa.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti