sunnuntai 19. syyskuuta 2021

Tatu ja Patu Helsingissä

Liput saatu, kiitos Helsingin Kaupunginteatteri!

 

Tätä on odotettu! 
Viimein ollaan siinä pisteessä, että jokaista teatteriesitystä ja toivottavasti konserttiakaan ei enää tarvitse siirtää taikka perua. Alunperin Tatu ja Patu Helsingissä -näytelmän piti saada ensi-iltansa jo viime vuonna, mutta hankalan pandemiatilanteen ja rajoitusten vuoksi se siirtyi lopulta vuodella. Nyt oli kuitenkin ihanaa pitkän odotuksen jälkeen istua teatterikatsomoon, vaikkakin edelleen turvavälein ja maski kasvoilla.

Tulimme ekaluokkalaisen kanssa viettämään kahdenkeskistä laatuaikaa. Hän osuu hyvin kohderyhmään. Suositusikä näytelmässä on nelivuotiaista ylöspäin.

Helsingin Kaupunginteatteri – Tatu ja Patu Helsingissä – Kuva Tuomo Manninen

Tatu ja Patu ovat alunperin tuttuja monista Aino Havukaisen ja Sami Toivosen yhdessä kirjoittamista ja kuvittamista lastenkirjoista, joissa he ovat seikkailleet muun muassa pihalla, päiväkodissa, Suomessa, junassa, avaruudessa sekä kesäleirillä. Nyt näytelmässä nämä outolalaiset veljekset seikkailevatkin Helsingissä, jonne he saapuvat vierailemaan serkkunsa Jorin luo. (Musiikkinäytelmä perustuu väljästi kirjaan Tatu ja Patu Helsingissä, 2003.)

Helsingin Kaupunginteatteri – Tatu ja Patu Helsingissä – Kuvassa Paavo Kääriäinen ja Antti Timonen – Kuva Tuomo Manninen

Tatun ja Patun rooleissa näyttelee Antti Timonen (Tatu on pinkki) ja Paavo Kääriäinen (Patu keltainen). 
Kaksikko tuli tutuksi myös Pieni merenneito -musikaalin Lierona ja Kierona.

Tatu ja Patu ovat kotoisin Outolasta, jossa asiat tehdään hieman toisin kuin tavallisesti. Näytelmästäkään ei puutu vauhtia eikä outolalaista huumoria. Itse pidin erityisesti oivaltavista yksityiskohdista, joita näytelmässä ja sen taustalla näkyi ja tapahtui koko ajan. Meille moni ennestään tuttu asia ja paikka sai aivan uusia outolalaisia merkityksiä. 

Helsingin Kaupunginteatteri – Tatu ja Patu Helsingissä – Kuvassa Paavo Kerosuo – Kuva Tuomo Manninen

Kuvassa Jori - kaikkien aikojen menestynein outolalainen. Tatu ja Patu seikkailevat ympäri Helsinkiä ja kohtaavat monia pääkaupungin ihmeitä yrittäessään pysyä tämän kiireisen liike(nne)miehen perässä! 

Taustalla kurahaalareihin sonnustautuneita, mahdollisesti vaarallisia, liivijengiläisiä!

Helsingin Kaupunginteatteri – Tatu ja Patu Helsingissä – Kuvassa edessä Paavo Kääriäinen, Paavo Kerosuo ja Antti Timonen – Kuva Tuomo Manninen

Jori on Tatun ja Patun sankari, ja kieltämättä varsin ihmeellinen hahmo - mitä mahtaakaan merkitä kirjaimet HKL Jorin rinnuksissa? 
Vaikka "Tatu ja Patu" ei minulle itselleni ollut ennestään kovinkaan tuttu, niin esitys on todella mukaansatempaava ja kaikessa hulvattomuudessaan lämminhenkinen. Suosittelen näytelmää mielelläni iloiseksi koko perheen ohjelmaksi.

 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti