maanantai 12. joulukuuta 2016

Seurasaaren joulupolku


Kävimme tunnelmallisella Seurasaaren joulupolulla tänä vuonna toista tai kolmatta kertaa. Saari on muutenkin upea retkikohde, ja joulun alla se koristellaan niin perinteisen joulun lämpimällä tunnelmalla, että en ihmettele, vaikka pakkasessakin väkeä aina piisaa ruuhkaksi asti.




Lasten koristelemia kuusia<3




Bongailtiin eläimiä.





Vanhan ajan joulunviettoa!


Metsän väki tarjosi pipareita pikkuväelle<3



Lapset esittivät joulukuvaelmaa


Kaulahuivit puitten ympärillä opastivat reitillä. Niitä oli lasten kiva bongailla:)




Mikael sytytti meidän perheen puolesta joulurauhan kynttilän<3



Piparitaidetta


Joulupukki ja muori halattavana ja tavattavana:)


Mikael kävi hieman haistelemassa joulun tuoksuja, sitten kiirehdittiin jo takaisin, kun Dania alkoi väsyttää ja siten myös paleltaa rattaissa.:/ Mutta ihana joulupolku oli jälleen, kiitos<3





Ei kommentteja:

Lähetä kommentti