maanantai 12. joulukuuta 2016

Eläinten joulu - päiväretki Fallkullaan

Toimintajoulukalenterin lauantain tehtävänä oli eläinten joulu. Teimme retken Fallkullaan, jossa oli Joulurauhan Julistus -tapahtuma vieläpä sopivasti.


Kävimme toivottamassa joulurauhaa maatilan eläimille, ja osallistuimme sielä järjestettyyn hauskaan rastirataan.

 


Rapsutusrastilla hellittiin ja harjattiin:


Etsimme myös "kenkää heinäsuovasta". (Pahoittelen kuvan laatua, rasti oli niin hauska, että laitan kuvan silti. Kameran automaattitarkennus on mennyt rikki ja hämärässä tallissa ja liikkuvien lasten keskellä oli mahdoton tarkentaa kohteeseen, jota ipanat innolla etsivät;)) Tehtävänä oli etsiä hevosenkenkä, poninkenkä ja prinsessan kenkä. Löydettiinkin ne kaikki, ja tunnistettiin, kenelle mikäkin kuului. Daniel se vasta mainio etsijä olikin, nimittäin löysi vielä yhden ylimääräisen poninkengän! Se oli jo kadonneeksi julistettu, joten ylimääräinen kunnia pienelle salapoliisille. Ei ole turhaan etsivää leikkinyt viime aikoina.


Kuustakin käytiin koristelemassa<3



Ja lopuksi tunnistettiin eläimiä ja niiden jättämiä jälkiä. Kaikki saatiin oikein, ja palkinnoksi kunnialla suoritetusta rastiradasta pojat saivat herkutella pipareilla:)


Paloautokin oli tutkittavana.


Ulkona viihdyttiin pakkasesta huolimatta. Paljon oli hauskaa katseltavaa.








Pienille "liustelijoille" täytyy kyllä saada luistimet hankittua:) On niin innokkaita jäällemenijöitä että:D

 


"MATKAAN CHURRO!!" huutaa Dani ja pyörittää "lassoa" :D


Talutusratsastusta ja hevoskärryajeluakin olisi päässyt kokeilemaan:)


Hauska joulukuvaelma ja joulurauhanjulistus seurattiin ulkolavalla.



Kuningaspossu:)





Oli kyllä hauska tapahtuma, maatilaleikki jatkui kotonakin. Käytiin vielä yhdessä perheen kanssa Ikeassa jouluostoksilla, ja tavattiin aivan ihana oikea Joulupukki:)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti