torstai 4. syyskuuta 2014

Postonjan luola


Sloveniassa seikkailimme myös maanalaisissa luolissa. 
Tippukiviluola Postonjassa on upea kokemus.



Tämä on suosittu (Euroopan suosituimpia) luonnonnähtävyys, ja vaatii opastetun kierroksen, joten kovin rauhassa luolaa ei pääse tutkimaan.

 


 

Luolakierros alkoi maan syvyyksiin vievällä junalla. Olo oli kuin huvipuistossa, kun juna kiisi hämärässä luolassa kapeista ja matalista tunneleista suuriin saleihin ja lopulta pääteasemalle, josta jatkoimme kävellen (ja rattaiden kanssa) opastettua kierrosta. Oikeastaan junamatka oli kahden pienen kanssa jopa pelottava, kun vauhti ja tunneleiden ahtaus tuli yllätyksenä - olisimme istuttaneet toisen pienistä isin kainaloon, jos olisi etukäteen tiennyt. 




 




Tippukiviä ja tippukivipatsaita


Luolaan saattoi tosiaan ottaa rattaat mukaan, ja niillä liikkui siellä helposti. Luolassa on luonnollisesti koleaa, joten n. tunnin mittaiselle kierrokselle kannattaa pukea ainakin pitkähihainen päälle, vaikka muuten olisi helteiseen aikaan liikkeellä.



Kuvat eivät tosiaan kerro juuri mitään paikan näyttävyydestä. Tämä pitää itse kokea.





Vivarium Proteus -näyttelyssä oli esillä luolissa asuvia ötököitä ja muita otuksia, kuten olmeja. Sokeat "vauvalohikäärmeet" asuvat maanalaisissa vesistöissä. Uhanalainen olmi on pitkulainen (jopa 30 cm) ja "väritön". 

 








Ei kommentteja:

Lähetä kommentti