maanantai 15. syyskuuta 2014

Miniatur Wunderland




Miniatur Wunderland, Maailman suurin pienoisrautatie, oli reissumme yksi aika ehdoton kohde, mutta myös melkoinen turistirysä. Odottelua ja ahtautta oli, mutta se kannatti kestää, sillä nähtävyys on ihan omaa luokkaansa. Se onkin tosiaan yksi Hampurin suosituimmista matkailukohteista.



Pienoismaailman pinta-ala on n. 1 200 m². Se on paljon muutakin kuin pienoisrautatie - kokonaisuuteen kuuluu liikkuvia autoja, laivoja ja jopa lentäviä lentokoneita.

 



Yksityiskohtia oli niin ihana tutkia - niitä on niin paljon, ja osa tapahtumista oli liikkuvia.

 


Näyttely on enimmäkseen automatisoitu, ja lisäksi yleisö pääsi käyttämään paikoin "käynnistyskytkimiä".


 










Lentokoneet lensivät lentoasemalta aika-ajoin.


 



Myös tuttuja nähtävyyksiä bongailtiin, sekä fantasia-aiheita.



Näyttely on jaettu maantieteellisiin teema-alueisiin
Amerikka, Hampuri, Harz, Alpit/Itävalta, Knuffingen, lentoasema, Skandinavia (myös Suomesta löytyy pari yksityiskohtaa) ja Sveitsi. Skandinavia jäi meiltä bongaamatta kokonaan, mikä tietty jälkeenpäin harmittaa. Kova ähky tuli kaikesta nähdystä kuitenkin, ja tosiaan väentungos haittasi tutkailua jonkin verran.


Vuorokaudenvaihtelu ja jopa vuorovedenvaihtelu kuului myös asiaan. 





Nähtävää oli niin paljon, ja näyttelyä vieläpä rakennettaan koko ajan (tosin suunnitelman mukaan se "valmistuisi" 2020). 



MiWuLa sijaitsee Saksan Hampurissa vanhankaupungin eteläpuolella HafenCityn kaupunginosassa, Speicherstadtin alueella.  


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti