sunnuntai 11. kesäkuuta 2017

Nähtävyysristeilyllä


Kävimme lauantaina alkuillasta Royal Linesin Sightseeing-risteilyllä. Viime kerrasta on pari vuotta aikaa, ja Mimi ei aikaisemmin ole ollutkaan mukana. Ostin Offerillan tarjousliput, joten alle 12-vuotiaiden päästessä ilmaiseksi risteilyn hinta oli koko meidän perheeltä vain 20€.



Oli ihana katsella näitä maisemia nyt, kun tunnen aluetta paremmin. Voin huikata lapsille, että tuola on se Harakka, jossa käytiin vuosi sitten, ja tuola pestiin mattoja. Ja noissa saarissa seikkailtiin myös viime vuonna, ja tuola katselimme eilen lentoesityksiä


 

Viime kerralla emme kuulleet opastuksesta oikeastaan mitään, ja toisaalta nyt ne antoikin paljon enemmän, nimittäin oli jokin pohja jolle rakentaa se uusi informaatio. Meille sattui myös kaunis lämmin ja melko tuuleton alkuilta, ja veneessä oli aika hyvin tilaa.





 





 

Lapset odottivat koko ajan, että me nousisimme jollekin saarelle. Idea "pelkästä" seilaamisesta ja maisemien katselusta oli ehkä vähän outo:) Täytyy käydä saariseikkailemassa lähiaikoina ihan erikseen!


 


 






 

 

Kun lapset alkoivat loppuvaiheilla olla jo vähän levottomia, niin siirryttiin alas sisätiloihin. Ostin lapsille melko hintavat jätskit, ja napattiin muutama pokemon yhdessä.


Nähtiin myös ennestään tutut Öljysäiliö 468 ja Korkeasaari <3



Oli superhieno elämys, tällä kertaa kuulimme opastuksenkin oikein hyvin, ja lapset jaksoivat paremmin koko risteilyn. Ihan lopuksi vasta nuoremmat lapset alkoivat selvästi kaivata jotain muuta puuhaa, mutta pääpiirteittäin ihan passeli kesäpäiväaktiviteetti 3-10 -vuotiaiden kanssa.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti