maanantai 20. huhtikuuta 2020

Pääsiäisasetelma


Vuosittain pääsiäisenä laitamme isomman yhteisen pääsiäisasetelman samalla, kun lapset laittavat pienemmät omat rairuohoistutuksensa. Tällä kertaa se toimi myös pääsiäiskertomuksen näyttämönä.



Asetelma pohjustettiin pääsiäisviikkoa edeltävän viikon aikana. 

Palmusunnuntaina tielle aseteltiin "palmunlehtiä". Lelulaatikosta löytyi pieni aasi, ja asetelma kuvasi Jeesuksen saapumista Jerusalemiin aasilla ratsastaen. Samalla soi Hoosianna, Tiellä ken vaeltaa jne.

 

Kiirastorstaina asettelimme polkuun kiviä, ja samalla keskustelimme lasten kanssa ikävistä teoista. Kiirastorstai on ollut tärkein ripittäytymisen ja synninpäästön päivä, joten samalla mietimme, oliko omallatunnollamme jotain, ja kirjoitimme näitä "syntejä" muutamiin kiviin. (Ainakin kinastelu ja suuttumus)


Pitkäperjantaina asetelmaan tuli kolme ristiä mäen rinteeseen. 

 

Illalla suljimme pääsiäismunan hautaan.  Tästä vaiheesta en muistanut napata kuvaa.
Hauta pysyi näin suljettuna, kunnes pääsiäisaamuna sunnuntaina kivi oli vieritetty haudan suulta.


 

Haudan vieressä oli valkoinen sulka, kuin enkelin siivestä. 
Kukat ja pääsiäismuna kuvastaa elämän voittoa kuolemasta. (Tässä voisi halutessaan käyttää vaikka suklaamunia) 
Ja entäs ne tielle asetellut synnit?
Nuo kivet on jälleen puhtaat!


Vielä pääsiäismaanantaina asetelma muuttui. Nyt saatoimme kohdata ylösnousseen. Toisena pääsiäispäivänä perinteisesti muistellaan sitä, että ylösnoussut Jeesus ilmestyi opetuslapsille ja häntä seuranneille naisille.

  

perjantai 3. huhtikuuta 2020

Hiljainen viikko - opettavainen pääsiäiskalenteri lapsille

2024, päivitys juttuun:

Teimme uuden kalenteriversion nyt viidesluokkalaisen kanssa, sillä hän innostui ajatuksesta kehitellä pääsiäiskalenterista myyjäistuotetta. Valitettavasti hän ei vielä tänä pääsiäisenä saanut kalentereita myydyksi, mutta pääsiäinen tulikin niin äkkiä.

Lisäsimme paranneltuun versioon vielä toisen pääsiäispäivän, ja muillekin päiville pohdittavaa. 


Kuvituksissa on mm. palmusunnuntain ratsu, rahanvaihtajien ja kauppiaiden pöytien kaataminen, hopearahat ja viimeinen ehtoollinen. Hiljaisen lauantain kohdalla symbolisesti pelkkää mustaa.  


Kalenteri on tehty puusta ja hahmo askartelusavea. Maalattu ja piirretty käsin, eli varsin uniikki kokonaisuus!


Myös ylösnousemus ja ylösnousseen kohtaaminen on kalenterissa. Päivät on nimetty etualalla, ja Raamatunkohdat lueteltu toisella puolella. Teimme myös kuvitetun ohjepaperin päivän mietteisiin kalenterin tueksi, jolloin kalenterin voi jättää hyvin myös yksinkertaisemmaksi ilman tekstejä ja kuvitusta.


Meillä on kalenteri ollut nyt tosiaan viisi vuotta käytössä, ja joka pääsiäinen se otetaan innolla esiin. Meidän 5-vuotias oli aivan erityisen innostunut siitä tänä vuonna. Hän heräsi joka aamu "siirtämään Jeesusta" ja pääsiäisen tapahtumat hän osasi itse kertoa siirtäessään hahmoa laudalla. Myös minulle pääsiäiskalenteri on avannut pääsiäisen sanomaa, vaikka olen sentään teologian maisteri! 😅 

Voimme siis lämpimästi suositella pääsiäiskalenteriperinteen käyttöönottoa!
_________________________________________________________________________



Ekaluokkalaisen ollessa kotiopetuksessa, ja uskonnonopetuksen ohjeistuksen ollessa väljä, pääsen toteuttamaan omia metodejani pääsiäisteeman ympärillä. Inspiraatiota haettu Pinterestista.

 

Pääsiäiskalenterin pohjana käytin meille tarpeettomaksi jäänyttä ikean tuikkualusta, mutta mikä tahansa laudanpätkä tai vastaava käy hyvin, ja voihan tämän pääsiäistien askarrella kartongillekin.

Pääsiäiskalenteri alkaa palmusunnuntaista. Sen maalasin vihreällä, ja koristelin "palmunlehdellä". 
Seuraavien päivien osalta oleellisinta on symboliset värit, jotka syvenevät päivä päivältä. Kärsimyksen ja synnin violetti voimistuu ja muuttuu lopulta pitkäperjantaina verenpunaiseksi, hiljainen lauantai mustaksi ja valkoinen ylösnousemuksen myötä kirkkaan valkoiseksi.


Keskiviikolle kiinnitin "30 hopearahaa" kavaltamisen merkiksi, ja kiirastorstaille "viimeinen ehtoollinen". Perjantaille kiinnitin ristin. Maanantain puhtaanvalkeaan ruutuun leijaili yhtä puhtaanvalkea höyhen.


Tässä voinee liikuttaa mitä tahansa hahmoa päivittäin. Askartelin kuitenkin nopsaa illalla aivan liian kuivahtaneesta savesta "pyhiinvaeltajan". 

 

 

Toinen vaihtoehto tuo mukaan lisää pääsiäissymboliikkaa, ja lapset innostuivat tästä tietysti enemmän, kun ideani heille esittelin.

 

Palmusunnuntaina lapsi voisi koristella pääsiäismunan (tyhjennetyn kananmunan), ja asettaa sen laudalle. Pääsiäismunan edetessä päiviä, se alkaa murtua, ja lopulta perjantaina kuori halkeaa.

 

Lauantaina pääsiäismuna on pirstaleina. Sunnuntaina lapsi kokee iloisen yllätyksen:

Jeesus on ylösnoussut, voittanut kuoleman.
Viimeisessä ruudussa odottaa ihme, pääsiäisen lahja.



Kananmuna on jälleen ehjä, ja mielellään sisältää kivan yllätyksen.
Hyvää pääsiäisen odotusta!


#pääsiäiskalenteri #hiljainenviikko