maanantai 10. joulukuuta 2018

Pikkumiehen ristiäiset


Reilu viikko sitten lauantaina juhlittiin nuorimman poikamme ristiäisiä. Aikaisemmin olemme järjestäneet vastaavat juhlat kokonaisuudessaan kotona, mutta nyt asunto on käynyt sen verran ahtaaksi, että juhlallinen osuus oli parempi järjestää kirkon tiloissa. Kahville jatkoimme sitten kotiin.

 

Tilaisuus oli tunnelmaltaan lämmin, rento ja avoin, sillä paikalla oli vain lähimpiä sukulaisia. Lapsilla oli yleisössä tilaa liikkua, joten jaksoivat paremmin kuunnella. Ja mikä parasta, saivat esittää omat huomionsa papin puheeseen - neljävuotiaan Danielin kommentit olivatkin aika mainiot!

Vauvakin oli alkuun oikein hyväntuulinen ja nukahti syliin, mutta loppua kohden kyllästyi ja osoitti jo vähän mieltään.


Mieheni kummitäti on kaikkien poikiemme kastepappi. Ihanaa, että olemme saaneet hänet välimatkasta huolimatta aina paikalle, ja kun on sukua, niin on aivan varmasti lasten elämässä mukana jatkossakin (eikä jää vain nimeksi kastetodistukseen)! ❤


Meillä oli hieman haasteita löytää kolmannelle pojalle sopiva nimi, sillä halusimme sen sointuvan isoveljien -el -päätteisten nimien kanssa, ja moni sopiva on jo muualla suvussa käytössä. Muutama mieleinen vaihtoehto kuitenkin löydettiin kun tarpeeksi etsittiin, ja pojat yksimielisesti päättivät näistä vaihtoehdoista. Nimi onkin pienelle juuri sopiva❤




Kummeiksi pyysimme minun molemmat isosiskot ja mieheni isoveljen.


Bonussisko luki lasten evankeliumin.


Pienokainen kastettiin ja liitettiin seurakuntaan nimellä Jeriel Valo Viljami 


Kolmannen pojan nimi seuraa samaa kaavaa, kuin isoveljien, ja ensimmäinen nimi on Raamatusta. Toinen nimi on perinteinen suomalainen merkitysnimi ja  kolmas "kuningasnimi". Myös ainakin yksi nimi tulee suvusta.

Suomessa melko harvinainen nimi Jeriel tarkoittaa mm. Jumala näkee, valettu Jumalasta. Nimi on mainittu Raamatun Aikakirjoissa, jossa Jeriel on sukunsa päämies ja "sotaurho". Ei huono esikuva siis, vaikka sen enempää hänestä ei ole mainittu.

Valolla on monia positiivisia merkityksiä (valoisuus, järjen valo, elämän valo jne.), ja sen etymologinen juuri voi olla esim. valaa-verbissä, ja valkeassa/tulessa. Näin se sopii hyvin ensimmäisen nimen yhteyteen. 

Kolmannen etunimen annoimme edesmenneen isänisäni mukaan (Viljo Viljami). Viljami on muunnos germaanisesta nimestä Willahelm, kuin myös mm. William ja Vilhelm.


Jerielin lempinimi on Jeri. Se onkin jo yleisemmin käytössä, ja voisin arvella jopa muotinimeksi lähivuosina. Lempinimi on moderni muunnos vanhemmista nimistä, kuten Jari ja Jere. Näin sillä on yhteys myös (bonus)papan nimen kanssa.


Isoveljet saivat kunnian kuivata vauvan pään kasteen jälkeen.


Daniel lauloi ensimmäisen säkeistön virrestä 971 (Maan korvessa), mutta esiintymisjännitys oli niin kova, että ääni tuskin kuului yleisölle asti 😊❤


Kastemalja on miehen suvusta, ja kastepuku on äitini neuloma - molempia käytetty kaikkien kolmen pojan ristiäisissä.


Kirkossa kameran takana toimi lähes ammattilaisen ottein siskon puoliso Janne. Kiitos!

 

Kahvi tarjoiltiin meillä kotona. Teema oli sininen, valkoinen ja kultainen.


Kuningatartäytteinen maidoton+gluteeniton täytekakku hunajamaustetulla marenkikreemillä.



Marengit ostin joulutorilta edellisenä päivänä. Oli niin ihanasti väreihin sopivat.


 


Mangomoussekakkua


Lisäksi tarjolla oli cocktailpiirakoita munavoilla, ja salami-viikunaruusuja sekä kanapiirakkaa (maidoton+gluteeniton). 


Juhlapäivä oli ihana, ja vieraille tietenkin suurin kiitos siitä! 


Sunnuntaina kävimme alueen kirkossa messun yhteydessä ripustamassa Jerielin nimellä varustetun lehden kastepuuhun.




keskiviikko 28. marraskuuta 2018

Marli Shot -hyvinvointijuomat

Hopottajat-kampanja, tuotteet saatu.
#Marlishot #hopottajat


 
Loppusyksyn ja alkutalven taitteeseen sain sopivasti kokeiltavakseni Marlin uusia shottimehuja, jotka c-vitamiinipitoisuutensa vuoksi ovat oiva tuki vastustuskyvylle. Marli Shotit ovat 95% mehuja, joiden korkea luontainen C-vitamiinipitoisuus on acerolamarjasta peräisin. 


C-vitamiini edistää immuunijärjestelmän normaalia toimintaa ja auttaa vähentämään väsymystä ja uupumusta osana tasapainoista ja monipuolista ruokavaliota sekä terveitä elämäntapoja.


Makuvaihtoehtoina Shot-juomissa on Karpalo-puolukka-acerola, Inkivääri-kurkuma-acerola  ja Granaattiomena-acerola. Mehut ovat makeuttamattomia, lisäaineettomia ja säilöntäaineettomia, ja jokaisesta Marli shot-tetrasta saa viisi annosta. Jo yksi annos riittää täyttämään päivittäisen C-vitamiinisuosituksen (1 annos = 4 cl sisältää 80 mg eli 100 % päivän C-vitamiinin saantisuosituksesta).


  

Aloittaessani tuotetestauksen minuun oli jo ehtinyt iskeä flunssa. Kunnon otetta ei tauti kuitenkaan saanut, vaan meni sitten nopeasti ohi - ehkäpä shoteista oli apua flunssan taltuttamisessa. Ainakin ensimmäisenä korkkaamani Inkivääri-kurkuma-acerola-juoma maistui sen verran tujulta, että en ihmettelisi, vaikka flunssa olisi sitä säikähtänytkin!😄

 

Maultaan tämä oli väkevä, ja "poltteleva", kuten on inkiväärille ominaista. Ei välttämättä maun takia tulisi nautittua, mutta terveysominaisuuksien vuoksi näin pienenä kerta-annoksena mehu uppoaa hyvin.


Ainekset: Omenatäysmehu tiivisteestä, inkiväärisose, kurkumatiiviste ja acerolatäysmehu tiivisteestä, vesi. Täysmehupitoisuus 95 %.


Toisena testasin karpalo-puolukka-acerola -mehun.
Ainekset: Karpalo-, puolukka- ja acerolatäysmehu tiivisteestä, vesi. Täysmehupitoisuus 95 %.

 

Tämä oli jo hieman helpomman makuinen, joskin puolukan ja karpalon happamuus tuntuu makeuttamattomassa tuotteessa. Tätä maisteli lapsetkin mielellään.


Shotti täydentää hyvin monipuolista ruokavaliota. Tuote on mielestäni helppo ottaa päivittäiseen käyttöön - yksi 4 cl napsu aina aamupalan yhteydessä. Juuri tämän helppokäyttöisyyden vuoksi käytän Shotteja ainakin näin flunssakausina erittäin mielelläni.


Viimeinen kolmesta mausta on Granaattiomena-acerola.

Ainekset: Granaattiomena (80 %)- ja acerola (15 %) täysmehu tiivisteestä, vesi. 
Täysmehupitoisuus 95 %.


Granaattiomena-shot on luontaisesti makein sarjan tuotteista, joten se lienee makunsa puolesta helpoiten lähestyttävä. 

 

Tuotesarjassa parasta on mielestäni pieni annoskoko. En mielelläni juo mehuja tai porejuomia, ja tässä saa sopivan annoksen c-vitamiinia pienessä määrässä - ja lisäksi saa sitten juoda ihan pelkkää vettä. Myös pakkauskoko on kätevä.

Vasta kahden viikon testijaksolta on tietenkin mahdoton sanoa tuotteella varmasti olevan mitään kovin merkittäviä vaikutuksia. Flunssa lähti kyllä nopeasti, ja olo on ollut hyvä kokeilun aloitettuani, joten "pienet sille":


KIPPIS!


Katso lisätietoa tuotteesta osoitteessa www.marli.fi/shot,  ja lisää suosituksia sosiaalisessa mediassa tägien #Marlishot #hopottajat takana. Hopottajat -tuotetestaamisesta: https://www.hopottajat.fi/

sunnuntai 28. lokakuuta 2018

Syksyinen kuvaus- ja eväsretki

Tuotteet saatu. #MUUTI

Alkuun täytyy sanoa, että blogi laahaa nyt kovasti perässä, ja päivittelen juttuja hieman - ja vähän enemmänkin - jälkijunassa. Nämä kuvat on napsittu jo pari viikkoa sitten, eli vain pari päivää ennen kuin perheeseemme syntyi uusi ihana seikkailijanalku. Siitä lähtien onkin keskitytty vauvaan ja uudenlaiseen arkeen.💗

 

Tultiin syksyn värjäämään puistoon lähinnä tarkoituksena ottaa vielä muutama kuva vauvavatsasta, kun oltiin jo päästy laskettuun aikaan. Samalla tietenkin leikittiin lehtikasoissa ja herkuteltiin eväs-muuteilla, jotka on saatu maisteltavaksi. 



 

 


Pojat tykkäävät kovasti "pussismoothieista", ja Muutit ovat lemppareita. Hyvän maun lisäksi selitys lienee kivoissa hahmoissa pussien kyljessä, joista poikien lempparit ovat leijona ja apina. Myös äiti tykkää Muuteista, koska ne ovat helppo ja maistuva välipala retkille, luomua, eivätkä sisällä lisättyä sokeria tai lisäaineita. 
Muutit ovat myös maidottomia ja gluteenittomia.

 

Ostan yksittäispakattuja välipaloja harvakseltaan, mutta helppouden ja säilyvyyden vuoksi näitä tulee välillä pakattua mukaan retkille ja matkoille.

 


 

Tosiaan tuli viimeiset raskausajan kuvat napsittua, ja näihin halusin tallentaa veljien odotuksen ennemmin kuin vatsan koon. Pian se odotus sitten palkittiinkin!💗