keskiviikko 14. helmikuuta 2024

Ystävänpäiväsuukkoja


Teemme usein ystävänpäiväksi jonkin kivan pienen askartelun, mikä on kiva antaa lahjana läheisille.
Tänä vuonna teimme suloisia hiiriä, Hershey's kisses-makeisia hyödyntäen.

Helppoon askarteluun tarvitaan vain hieman kartonkia (Pohjakorttiin keltaista ja korvia varten mitä väriä haluatkin käyttää), askartelusilmiä, kuumaliimaa ja Hersheyn suklaasuukkoja.



Leikkaa keltaisesta kartongista juustokolmio, ja tee siitä reikäjuustoa vaikkapa rei'itintä apuna käyttäen.


Leikkaa korvat kartongista ja liimaa kaksi suukkoa vastakkain niin, että korvat kiinnittyy niiden väliin. Liimaa myös kaksi askartelusilmää. Leikkasin nenän puolelta kääreen sisältä törröttävän paperisoiron pois, mutta taakse jätin sen hännäksi. Halutessaan hiirelle voisi liimata myös nenän vaikkapa helmestä ja hännän narusta/langasta.


Lopuksi liimaa hiiri juustopalan päälle. 


Kirjoitimme juustopalaan "Mice to know you!"
Tämä oli tilanteeseen sopiva sanaleikki, sillä poika jakoi kortit kavereilleen englannin tunnilla (jolloin oli herkut sallittu ystävänpäivän kunniaksi.)


Toinen nopea ja nätti korttivaihtoehto on askarrella kartongista kukkanen, ja liimata suukko sen keskustaan. Kartonki pyöristyy, kun sitä sormien välissä varovasti taivuttelee.


Pääsiäiseksi olisikin nättejä keltaiset suukkonarsissit.




 

tiistai 13. helmikuuta 2024

Laiskiaispullia, kaikella rakkaudella!


Tänä vuonna laskiainen vietettiin laiskasti. Meillä oli jokin kulkutauti kylässä, joten ei maistunut herkut sen enempää kuin mäenlaskukaan. 


Laskiaistiistaihin mennessä oli kuitenkin sen verran toivuttu, että pullat tuli leivottua, ja seuraavan päivän ollessa ystävänpäivä, yhdistin kaksi juhlan arvoista päivää laskiaispullien koristelussa.



Ensimmäinen satsi meni vielä vanhalla kaavalla. Välissä toffeetäyte (joulun jämät) ja kerma.



Keskiviikon jälkkäripullat saivat mansikkahillotäytteen ja uuden ilmeen.


😍

 

Tein sydänsilmäisiä sekä uinuvia laiskiaisia. Juomana vaaleanpunaista ruby-kaakaoa. Sydänkeksit on ostettu valmiina kaupasta.


Edellisissä postauksissa vinkkejä ja neuvoja laiskiaispulliin:


 

maanantai 5. helmikuuta 2024

Runebergin torttu kahvikakun muodossa


Runebergin torttu on alkuvuoden lempparileivokseni, joten mielelläni testailen uusia tapoja sen tarjoiluun. Tällä kertaa kokeilin paistaa taikinan kahvikakkuvuoassa.


Taikinaan: 
200 g voita
2 dl sokeria
0,5 dl appelsiinin mehua
appelsiinin kuorta raastettuna
2 kpl kananmunaa
2,5 dl murusekoitusta (esim. piparkakkua, digestive-keksiä, korppujauhoa, mantelirouhetta tms.)
1,75 dl mantelijauhetta
2 dl vehnäjauhoja
1 tl leivinjauhetta
1 tl kardemummaa

Lisäksi:
1 dl paistonkestävää vadelmamarmeladia
kostutukseen esim. karvasmanteliaromilla maustettua vettä
tomusokerikuorrute/pikeeri


Tee murusekoitus piparkakuista, digestive- tai muista kekseistä, korppujauhoista, ja jos tykkäät rouheammasta tekstuurista, käytä myös mantelirouhetta. Yhdistä muruseoksen joukkoon mantelijauhe, leivinjauhe, kardemumma ja vehnäjauhot ja sekoita.

Vatkaa erillisessä kulhossa pehmeä voi ja sokeri hyvin, ja lisää kananmunat yksi kerrallaan välissä hyvin vatkaten. Raasta appelsiinin kuori ja purista mehu, ja lisää seokseen. Lisää sitten kuivat aineet ja sekoita hyvin.

Voitele kuivakakkuvuoka ja jauhota se esim. manteli- tai korppujauholla. Kaada puolet taikinasta vuokaan. Pyöräytä taikinan keskelle ura lusikalla, ja täytä se paistonkestävällä vadelmamarmeladilla. Kaada loput taikinasta päälle ja paista kakkua 175-asteisessa uunissa noin tunnin verran. 

Anna kakun jäähtyä, ja kostuta se sitten vedellä, jonka voit maustaa karvasmanteliaromilla, punssilla tai vaikka appelsiinimehulla.

Koristele vadelmamarmeladilla/hillolla ja sokerikuorrutteella/pikeerillä.