torstai 23. kesäkuuta 2022

Keskikesän grillijuttuja

Lihat saatu HKScan; Rianno Communications

Grillaus kuuluu aivan ehdottomasti meidänkin kesään, mutta rehellisesti sanottuna en ole mikään erityisen innokas grillaaja. Yleensä valmistamme kasvisvartaita, juustoisia herkkusieniä ja ihan perus grillimakkaraa - lähinnä siis jotain helppoa ja tuttua.

Puoliso on enemmän suuntautunut ruoanlaittoon, mutta hänelläkin grillausharrastus on vasta heräämässä horroksesta. Korona-aika on ollut grillauksen kulta-aikaa, ja on se kieltämättä vaikuttanut myös meidän grillauskäytökseen. Tänä keväänä hommattiin myös viimein hieman parempi grilli, niin sen myötä on testattu muutamia uusia grillattaviakin.

Sain lahjakortilla haettua muutamia uutuustuotteita testiin, ja koitin valita jotain erilaista kuin yleensä.

Aloitettiin kuitenkin makkarasta. Perusmakkaran sijaan valitsin makumatkan Transylvaniaan (HK Maakarit®  Transylvanian Valentino). Artesaanimakkarasarjassa oli monta mielenkiintoista makua, ja tämä ainakin oli erinomainen. Valkosipulia tässä on sellaisenaan, fermentoituna ja paahdettuna, ja pehmeä cheddarjuusto viimeistelee makukokonaisuuden.

Makkara on grillattavista suosituin (Suomessa kuluu 110 miljoonaa grillimakkaraa/kesä!). Se on usein edullinen ja helppo vaihtoehto, ja ennen kaikkea tuttu - olen kuitenkin varmasti monen muun tavoin aliarvostanut makkaraa. Pitäisi rohkeammin kokeilla erikoisuuksia ja saada monipuolisuutta grillaamiseen.

HKScanin teettämään, Crowstin toteuttaman grillaustutkimuksen mukaan Kananpoika on noussut grillattavien kärkijoukkoon. Tästä kategoriasta valkkasin meille Kariniemen Kananpojan Fileeperhoset, jotka on helppo täyttää maukkaaksi taskuksi esim. kasviksilla ja/tai juustolla.


Kariniemen Kananpojan Fileeperhonen grillattu sitruuna 490g

Täytimme fileeperhoset cheddarilla, kevätsipulilla ja paprikalla.

Suosiotaan ovat kasvattaneet myös pitkään kypsytettävät lihat, koska monen mielestä parasta herkkua tulee juuri haastavimmista ruhon osista. Valkkasin meidän grilliin HK Viljaporsaan Spicy BBQ ulkofileelankku 800 g.

Tämä oli oikein kätevä isolle porukalle. Murea ja maukas. 
Hyvä kokeilu, joskin ei mun lemppari. 



Mitä teillä tänä kesänä grillataan?


sunnuntai 12. kesäkuuta 2022

Helsinki-päivän värijuoksu

Helsinki-päivä, tai oikeammin viikonloppu, on ollut täynnä upeaa ohjelmaa. Olisin mielelläni kiertänyt useammankin tapahtuman, mutta sen sijaan kävimme vain lauantaina Korkeasaaressa ja sunnuntaina värijuoksussa.

 

Värijuoksuradan lapsille ja nuorille järjesti Jakomäen nuorisotalo. Monipuolinen rata kiersi Jakomäen sydämen alueella, ja juoksijat saivat päällensä niin vettä kuin värijauhettakin.

 

Tapahtuma oli mielestäni oikein onnistunut, ja lapset olivat niin iloisia kirmatessaan rataa ympäri monta kertaa.

 

 

 


Loppusuoralla vielä viimeinen vesieste.

  

Ja bonus-värikylpy:

 

 

Uusintakierrokselle piti päästä, ja hyvin jaksoivat juosta. Kolmevuotias tosin huokaisi välillä, että on hankalaa, kun ilmeisesti halua oli enemmän kuin jaksamista. Ja sitten lähti taas juoksuun.



 


 

Toisilla oli tavoitteena saada mahdollisimman paljon väriä niskaan, ja toiset välttelivät värihyökkäyksiä. Kaikkien alunperin valkoiset paidat saivat kuitenkin uudet ilmeet.


 


Tapahtuman lisäksi oli kiva palata vanhoille kotiseuduille, ja tavata vanhoja tuttuja siinä samalla! Jakomäen sydämen leikkipaikka on monipuolinen ja laaja. Kannattaa käydä testaamassa!

 

  


Värikästä Helsinki-päivää! 

perjantai 10. kesäkuuta 2022

Suomi - Montenegro - etkot ja Huuhkajien peli Olympiastadionilla

Ensimmäinen lukuvuosi päättyi ja ekaluokkalainen toi kotiin erinomaisen todistuksen. Pienenä palkkiona hyvästä urakasta vein hänet katsomaan Huuhkajien peliä kotiareenalla.

 

Meillä kävi tuuri, että varasin liput tähän peliin, enkä heti päättäjäispäivänä pelattuun, sillä se olisi saattanut olla hieman pettymys, kun voittoasemasta siirryttiin tasalukemiin aivan viime minuuteilla.

 

Etkoilla Olympiastadionin aukiolla oli kaikenlaista hauskaa puuhaa ja kisailua. Kotiinviemisiksi poika sai mm. uuden jalkapallon.

 

Poika tykästyi kovasti Panna-futikseen, mikä on jalkapallosta kehitetty taitopeli. 

 




Freestyle futista 

 



Kannustettiin Pikkuhuuhkajat voittoon isolta screenilta.

 

Tavattiin myös Bubi ja Helmi - Huuhkajien ja Helmareiden maskotit.

 

 

Ja katsomoon!

 


Yleisö riehaantui joukkueen saapuessa kentälle

  

Ja sen tehdessä maalin


Ja ihan muuten vain! On kokemus jo sinänsä istua kotiyleisössä. Stadionilla oli tässä pelissä yli 17 000 katsojaa, ja veikkaan, että aika suuri osa kannusti siellä Suomea. 


Joel Pohjanpalo teki ottelussa kaksi maalia Suomelle. Lukas Hradecký sen sijaan ei päästänyt maaleja yhtään! Hieno 2-0 tulos, ja tunnelma oli sen mukainen.

 

Vaikka en valinnut ihan parhaita paikkoja, niin ei ollut tässäkään valittamista. Meillä oli aivan huippunäkymät toiselle maalille, ja muutenkin pelin seuraaminen oli ongelmatonta. 

 

Oi Suomi on!
Kiitos Huuhkajat!