perjantai 10. kesäkuuta 2022

Suomi - Montenegro - etkot ja Huuhkajien peli Olympiastadionilla

Ensimmäinen lukuvuosi päättyi ja ekaluokkalainen toi kotiin erinomaisen todistuksen. Pienenä palkkiona hyvästä urakasta vein hänet katsomaan Huuhkajien peliä kotiareenalla.

 

Meillä kävi tuuri, että varasin liput tähän peliin, enkä heti päättäjäispäivänä pelattuun, sillä se olisi saattanut olla hieman pettymys, kun voittoasemasta siirryttiin tasalukemiin aivan viime minuuteilla.

 

Etkoilla Olympiastadionin aukiolla oli kaikenlaista hauskaa puuhaa ja kisailua. Kotiinviemisiksi poika sai mm. uuden jalkapallon.

 

Poika tykästyi kovasti Panna-futikseen, mikä on jalkapallosta kehitetty taitopeli. 

 




Freestyle futista 

 



Kannustettiin Pikkuhuuhkajat voittoon isolta screenilta.

 

Tavattiin myös Bubi ja Helmi - Huuhkajien ja Helmareiden maskotit.

 

 

Ja katsomoon!

 


Yleisö riehaantui joukkueen saapuessa kentälle

  

Ja sen tehdessä maalin


Ja ihan muuten vain! On kokemus jo sinänsä istua kotiyleisössä. Stadionilla oli tässä pelissä yli 17 000 katsojaa, ja veikkaan, että aika suuri osa kannusti siellä Suomea. 


Joel Pohjanpalo teki ottelussa kaksi maalia Suomelle. Lukas Hradecký sen sijaan ei päästänyt maaleja yhtään! Hieno 2-0 tulos, ja tunnelma oli sen mukainen.

 

Vaikka en valinnut ihan parhaita paikkoja, niin ei ollut tässäkään valittamista. Meillä oli aivan huippunäkymät toiselle maalille, ja muutenkin pelin seuraaminen oli ongelmatonta. 

 

Oi Suomi on!
Kiitos Huuhkajat! 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti