tiistai 23. elokuuta 2022

Amos Rex - koosteena neljä museonäyttelyä

Amos Rex on yksi lempparimuseoistani Helsingissä. Olemme käyneet vaihtuvissa näyttelyissä jo monta kertaa, ja vaikka museo ei ole kovin suuri, niin sen tarjoama elämys kuitenkin on mittava.


Vaihtuvien näyttelyiden vuoksi museo onkin kätevämpi kuvailla useamman kokemuksen perusteella, joten tässä hieman koostetta alkaen vuoden 2018 ensinäyttelystä (postauksessa viimeisenä), vuoden 2019 Ars Fennica -näyttelystä, 2020 egyptiaiheisesta kokoelmasta ja uusimpana 2022 maan alle vievästä näyttelystä. Kävimme myös 2021 Bill Viola: Inner Journey-näyttelyssä, mutta siitä en ole toistaiseksi kirjoittanut koostetta.


Näyttelytila ei ole mikään valtava, joten museo sopii hyvin hieman lyhyempäänkin kiertelyaikatauluun (lähinnä siis, mikäli jonottamiseen ei tarvi varata aikaa). Näyttelytilat sijaitsevat maanpinnan alla, ja tilaan pääsee vaunuilla kätevästi ensin takaovesta ja sitten hissillä. Aula on pelkistetty ja valoisa, ja toimii kieltämättä hyvin siirtymätilana taide-elämykseen. 

___________________________________________________________________________________

MAANALA


Tähän asti lempparein näyttely on ollut tämä viimeisin Maanala, jossa kävinkin sitten kahdesti.

Maanalainen maailma on puhutellut kautta aikojen, ja sille on annettu monia merkityksiä. Ennen kaikkea se on arvoituksellinen ja kiinnostava, vaarallinenkin. Maanala on paitsi geologiaa, sille on annettu paljon merkityksiä esim. uskonnoissa ja mytologioissa. Maanala ruokkii mielikuvitusta ja on loputon tarinoiden lähde. Maanalla on myös muita lähteitä, joista ihminen pumppaa hyödykkeitä. Näitä neljää teemaa, geologiaa, mytologiaa, kirjallisuutta ja maan hyödyntämisen jälkiä käsittelee myös ryhmänäyttelyn 62 taiteilijaa yhteensä 101:lla teoksella. Maanalassa on maalauksia, veistoksia, valokuvataidetta, installaatioita ja videotaidetta. Näyttelyn vanhin teos on 1600-luvulta ja uusimmat on tehty juuri tätä näyttelyä varten.

 

Mariele Neudecker, Over and Over, Again and Again.

Näyttelyn ensimmäinen osa vie vierailijan maankamaran luoliin ja onkaloihin ja erilaisten kivilajien ja mineraalien lähteille. Luola on ollut ihmiselle koti, mutta myös kulttipaikka, ja maailman vanhimpia kuvataiteen teoksia ovat luolamaalaukset kymmenientuhansien vuosien takaa. Tässä näyttelyn osassa maanalainen on ollut materiaalina ja/tai innottajana taiteelle.

 
 

Ernesto Neto:n auringonsäteissä tuoksui mausteet, kuten kurkuma. Takana Tacita Deanin teos, Quatemary.

 

A K Dolven: 16 auringonlaskua. Teos on kuin vuori, jonka jokainen poikkileikkaus hehkuu auringonlaskun väreissä. Materiaalina marmori. Oikealla "Vanha auringonlasku", jonka kaltaisia, mutta ainutlaatuisia, ovat myös lohkareessa piiloon jäävät marmorilaatat. 


Cho Duck-Hyun
descending/ascending

 


Cecilia Edefalk, Vene.


Näyttelyn toisessa osassa laskeudutaan mytologisiin kuoleman valtakuntiin, maanalaiseen, joka tarjoaa paikan jumaltaruille ja myyteille.
Siellä asuu olentoja, jotka ovat monesti pelottavia ja uhkaavia. Myös helvetti sijoitetaan usein maan alle.


Nicola Hicks:in Minotauros. Minotauros esiintyi monessa muussakin teoksessa.

 

Louise Bourgeois, Ei pakotietä.

 

Lapsia kiinnosti kovasti pieni reikä lattiassa, jossa huuteli nainen maanalaisessa liekkimeressä.
Pipilotti Rist, Selfless in the Bath of Lava.

 


Kolmannessa osiossa hypättiin kirjallisuuden kaninkoloihin ja tarinoiden syvyyteen. 

 

Sten Are Sandbeck:in While we are waiting.

 

Tarinat maanalaisista maailmoista ja siellä asuvista olennoista ovat tuttuja kautta maailman vanhoista kansantarinoista nykykirjallisuuteen. Maanalaiseen päätyminen on säilynyt satujen teemana siitä huolimatta, että teoria ontosta maapallosta on osoitettu tieteellisesti vääräksi.



Katosta puskevat juuret korosti maanalaisen tuntua. Nedko Solakov: Somewhere (under the tree).


Anna Estarriola, Resonance. 


Satumaisia kuvituksia.


 

Lopulta näyttely johdatti meidät jalkojemme alla olevan maan hyödyntämisen jälkiin. Monille nykytaiteilijoille keskeisiä teemoja ovat poliittisten konfliktien ja globaalin kestämättömän kehityksen näkökulmasta mm. maan alta louhitut aarteet ja muut "hyödykkeet" sekä ihmisten maanalle tekemät rakenteet. 


Pascale Marthine Tayoun Diamondscape. Teoksen lähtökohtana on timanttien tuotanto ja kauppa Afrikan maissa. Maaperäisten resurssien riisto ja väkivaltaiset konfliktit kulkevat käsi kädessä. Timanttiteollisuudesta seuraa kuolemia ja pakolaisuutta, ja jalokivillä rahoitetaan myös sotia.

  



Inma Herreran teos Through fire käsittelee kuparin alkuperää ja tuotantoprosessia.


Gustav Metzgerin teos (Historic Photographs: To Crawl Into–Anschluss, Vienna, March 1938) käsittelee antisemitismiä. Tätä ei suositeltu herkimmille, joten lasten kanssa jätettiin teoksen tarkempi tarkastelu väliin. Museovieras saattoi kuitenkin ryömiä kankaan alla tutkiessaan valokuvateosta.

 


Peter Johansson, Koti. Viisi huonetta, joissa kurkistusaukkoja. 
Teos käsittelee fyysistä, psyykkistä ja henkistä lapseen kohdistuvaa väkivaltaa.

 

Tätäkään teosta ei siis suositeltu herkimmille, joten arvioin huonekohtaisesti, saako lapset kurkata. Ulkopuolelta teos on neutraali, joten vahingossa ei voinut nähdä liikaa.

 




Felipe de Ávila Franco, The Trillionth Tonne 

On ennustettu, että ihmisen aiheuttamat hiilipäästöt ovat vuoteen 2040 mennessä tuhat mildardia tonnia. Jos tuo raja ylittyy, ilmastonmuutoksen ja sen aiheuttamien tuhojen pysäyttäminen voi olla mahdotonta. Teoksen kahdeksan tonnin suuruinen hiilimassa toimii havainnollistavana laskurina sille, miten päästömme lähestyvät tuhannen miljardin rajaa. Laskuria ylläpitävät Oxfordin yliopiston tutkijat.


Näyttely oli teemaltaan kiinnostava ja monipuolinen. Pidin erityisesti siitä, että eri näkökulmat seurasivat toisiaan ja järjestys oli toimiva. Ensimmäinen osio oli kiehtova, kaksi seuraavaa kiehtoi omaa mieltä, ja viimeisin osio jätti paljon ajateltavaa. Paluu hämärästä näyttelytilasta maan pinnalle valaistua portaikkoa pitkin sinetöi kokemuksen.


Mielelläni olisin laskeutunut vielä syvemmällekin aiheeseen - näyttelystä jäi ennemmin laaja kuin syvä vaikutelma. Labyrintista selvisi kuitenkin hyvin punaista lankaa seuraamalla Minotaurosten kohtaamisista huolimatta. 

 

Luolateema jatkui Studio Rexissä, ja mekin jätimme luolamaalauksemme muiden joukkoon.

 

Museoseikkailu jatkui myös maanpäällisessä.

 

 

Kesän ajan Lasipalatsin yllä rakennukseen kiinnittyneenä on ollut myös japanilaisen kuvanveistäjän Tadashi Kawamatan teos "Pesä". 


Pesä on veistoskokonaisuus, jossa tavaratulva vyöryy rakennuksen katon yli ja kohoaa korkealle Lasipalatsinaukion piippuun. Se on kuin irrallinen olio, loinen, 1930-luvun funktionalistisen rakennuksen puhtaasssa, valkoiseksi maalatussa julkisivussa.

 Paikallisesti kerätyn kierrätysmateriaalin ja -esineiden käyttö teoksessa muodostaa osan Kawamatan tutkimustyötä paikan ja sen asukkaiden historiasta. Materiaalina on käytetty Pääkaupunkiseudun Kierrätyskeskuksen paikallisista kodeista keräämiä hylättyjä puuesineitä ja huonekaluja ja materiaalit palaavat kiertoon näyttelyn päätyttyä.



Arkkitehtonista tilaa hienovaraisesti ja ristiriitaisesti häiritsevät eleet sekä leikittely materiaaleilla ja mittakaavalla haastavat katsojia kyseenalaistamaan ympäristöään. 

 


___________________________________________________________________________________

EGYPTIN LOISTO

Kävimme syyslomalla 2020 tutustumassa Egyptin loisto -näyttelyyn, joka vei meidät faaraoiden Egyptiin tuhansien vuosien taa. Astuimme pyramidiin, ja tutustuimme niin tavallisten egyptiläisten arkeen kuin valtionrakenteeseen ja uskontoonkin.

Näyttely pohjautui Italian Museo Egizion kokoelmaan, jossa mekin itse asiassa kävimme vuonna 2014 (siitä lyhyesti tästä). 


 

Museolipun hintaan kuului erinomainen kirjanen, jonka avulla näyttelyssä suunnistaminen sujui lasten kanssa kivasti, ja näkemästään sai vielä enemmän irti. Museon nettisivuilla ja instagramissa on myös kiinnostavaa sisältöä kotona kertailua ja uutta näkökulmaa varten. Ja mikäli et ehtinyt jo suljetussa näyttelyssä käymään paikan päällä, niin ainakin vielä maanantaihin asti voi varata virtuaaliopastuksen näyttelyyn (maksullinen).


 

Puolisot sodan, kulkutautien ja parantamisen jumalatar Sekhmet sekä Ptah, käsityön jumala.


Arkisia askareita, kuten muinaista leipomista.

 

Tokaluokkalainen nauttii museovierailuista, ja kuvailee itseään puhuttelevia esineitä/teoksia nykyään mielellään. No siis saattaa olla kyllä opittua käytöstä... 😅


 


 Monenmoisia muumioita ihmeteltäväksi. Näyttelyssä olikin sisältövaroitus, että käsittelee myös kuolemaa, ja opaskirjasessa oli hyvin merkattu alueet, jotka pystyi kartan avulla haluessaan välttää. (Meillä ei tähän ollut tarvetta, mutta tykkään, että herkimmät vierailijat on huomioitu näin.)




 

Pääsimme virtuaalimatkalle muinaiseen hautaan. Museoon oli rakennettu tällainen lisätty todellisuus, johon pystyi tutustumaan omalla puhelimella ar-sovelluksella.

 

Ja kukapa ei tykkäisi tutkia pienoismalleja!


Pojat pelasivat erän Senet-peliä, joka on yksi vanhimmista tunnetuista lautapeleistä. Tässä me pelataan vuonna 2020, ja jossain joku pelasi jo 3500 eKr. Aika hurjaa. 

 

Ja vaunukaverikin on kasvanut, malttoi juuri ja juuri istua kierroksen ajan (no onneksi otti lepoa alkuun)! 

 

Lopuksi istuimme mukavasti pyramidin sisälle ihastelemaan tarinaa Nutista ja auringosta.


Hyvää yötä! 
Jestas, tuli kyllä haikea mieli, ja ikävä museoihin. Vaikka tässä reilun vuoden aikana jokunen museokäynti on sentään voitu tehdä, niin vähiin on jäänyt, ja viime kerrasta on jo tavattoman kauan aikaa...toivotaan, että aurinko nousee pian taas. 



___________________________________________________________________________________

ARS FENNICA 2019

Tässä myös muutama kuva järjestyksessään toisesta vierailustamme Amos Rexissä:
Ars Fennica 2019 -näyttely esitteli Suomen merkittävimmän kuvataidepalkinnon viisi ehdokasta. 



History and Utopia of Landscape - Petri Ala-Maunus

 

Miriam Bäckströmin (s. 1967) kaksi valtavaa tekstiilistä tehtyä veistosta.



 


Ragnar Kjartanssonin The Boat. Teoksessa nähdään sveitsiläisen järven halki lipuva moottorivene.


Egill Sæbjörnssontunnetaan peikoista Ugh ja Boogar.  Kahvia rakastavat ja ihmisiä syövät peikot, ovat tehneet kuusi animoitua maalausta teokseen The Paintings. Selailimme "peikkokahvilassa" Sæbjörnssonin näyttelyä varten tekemää kirjaa The trolls in Hellsinki.


 


 


  


Aurora Reinhardin teoskokonaisuus Rikki. Keskeisinä aiheina ovat (nais)taiteilijan identiteetti sekä erilaiset valta- ja riippuvuussuhteet.




Hauska äänestys näyttelyn suosikkitaiteilijasta. Ars Fennica -palkinnon voitti Ragnar Kjartansson. Yleisöäänestyksen voittajaa en äkkiseltään löytänyt.

     
___________________________________________________________________________________

teamLab -NÄYTTELY





Näyttelytilaan astutaan kuin toiseen maailmaan. TeamLabin digi-installaatio oli ihmeellinen ja kokonaisvaltainen elämys - välillä olimme keskellä myrskyä, välillä osa tarunhohtoista kukkaloistoa ja välillä vesiputouksen ympäröimänä.

 

Interaktiivinen teos imaisi vierailijan mukaansa, sillä se mm. reagoi kosketukseen. Museossa voi tosiaan olla hauskaa!

 



Oma lempparini oli pysäyttävä digivesiputous, jonne tultiin verhon läpi. Olenkin aina halunnut sujahtaa vesiverhon välistä vesiputouksen sisään 💙


 

Täällä olisi mielellään hengaillut vaikka kuinka kauan. Ehkä olisimmekin pysähtyneet toviksi, mikäli jonot eivät olisi olleet vielä näyttelyn loppupuolellakin hurjan pitkät.

 


Pikkulapsia peilitalossa.


Pienimmäinen oli reilun parin kuukauden ikäinen, ja lähinnä vielä nukkui vaunussa. Enemmän kokemuksesta saikin isommat lapset, jotka pääsivät värittämään omat liskonsakin seinille vipeltämään.


Väritys, skannaus ja seiniä tutkimaan!



Mikael-lisko bongattu!



Ja sieltä löytyi toisenkin pojan väritys.

 

Aivan upea elämys! 
Ja taisi olla tämän kaverin ensimmäinen museoretki, vaikka enimmäkseen unessa menikin. 
(Siltä tosin varmaan tuntui meistä kaikista...)

___________________________________________________________________________________