keskiviikko 15. syyskuuta 2021

Kaksi ihanaa piirasohjetta aroniasta

Aronia on varsinainen aarre marjapensaaksi. Luultavasti se on istutettu etenkin helppouden vuoksi pensasaidaksi, mutta syksyllä se tuottaa runsaan marjasadon, mikä ehdottomasti kannattaa hyödyntää. Ensinnäkin se on helppo ja nopea kerätä - etenkin marja-aronian marjat ovat suhteellisen isoja ja yhdestä pensaasta voi saada kilokaupalla marjaa. Lisäksi marjat voisi luokitella superfoodiksi. Siinä on paljon antioksidantteja ja C-vitamiinia, folaattia, mangaania, magnesiumia sekä rautaa. 


Itse keräsin nyt mummolassa vieraillessamme ehkä ensimmäistä kertaa kotiinvietäväksi marja-aroniaa, ja keräsinkin ihan hyvän määrän. (Harvemmin satumme oikeaan aikaan kylään, tai sitten linnut ovat varastaneet sadon.) Joskus olen kyllä saanut valmista äidin keittämää mehua mukaan juotavaksi ja kiisselitarpeeksi, mutta nyt sain itse kerättyä marjat tuoreeltaan. Kotona valmistin aroniasta kahta erilaista piirakkaa sekä hilloa, ja loput marjoista laitoin pakastimeen myöhempää käyttöä varten.



Molempiin piiraisiin lisäsin aronian lisäksi hieman omenaa ja mantelia.


Marja-aroniapiirakka

150 g voita
1 dl sokeria
1 muna
2,5 dl vehnäjauhoja
1 tl leivinjauhetta

Nypi sokeri pehmeän rasvan joukkoon, ja lisää sitten muna ja valmiiksi yhteen sekoitetut kuivat aineet. Painele taikina piirakkavuoan pohjalle.

100 g mantelimassaa
Leikkaa mantelimassa ohuiksi lastuiksi ja lisää pohjan päälle. 

2 dl ranskankermaa
1 dl kuohukermaa
2–3 munaa
1 dl sokeria

Sekoita ainekset hyvin keskenään ja kaada seos piirakkapohjan päälle.

2 dl marja-aroniaa
1-2 omenaa
mantelilastuja

Ripottele marjat ja kuutioidut omenapalat täytteen päälle sekä lopuksi vielä mantelilastut.
Paista piirakkaa 200 asteessa noin 30 minuuttia.


Tarjoile piirakkaa hyvin jäähtyneenä sellaisenaan tai vaniljakastikkeen kanssa.


Toinen piiraskokeilu oli hieman erilainen, vaikka perusainesosat olivat suhteellisen samanlaiset. 



Marja-aroniapiiras
 
8 dl vehnäjauhoja
1 dl sokeria
300 g voita
2 munaa
2,5 rkl kylmää vettä

Sekoita jauhot ja sokeri ja nypi joukkoon pehmeä rasva. Lisää kananmunat ja kylmä vesi ja sekoita nopeasti tasaiseksi taikinaksi. Kääri taikina kelmuun ja nosta jääkaappiin jähmettymään puoleksi tunniksi. Kauli 2/3 taikinasta levyksi ja asetttele se sitten jauhotetun piirakkavuoan pohjalle ja reunoille. Pistele haarukalla reikiä pohjalle.

5 dl marja-aroniaa
2 omenaa
3 rkl perunajauhoja
puolikkaan limen raastettu kuori ja mehu

Kuori ja kuutioi omenat, ja yhdistä palat marjojen, limettiraasteen ja -mehun kanssa. Sekoita sitten vielä perunajauhot, ja levitä marja-omenatäyte vuokaan taikinan päälle.

150 g mantelimassaa
1 dl sokeria
1 muna

Raasta mantelimassa (kylmänä helpompi raastaa, joten kannattaa säilyttää jääkaapissa tovi ennen leipomista) kulhoon ja sekoita joukkoon sokeri sekä kananmuna. Levitä manteliseos marja-omenatäytteen päälle. 

1 muna
2 rkl ruokokidesokeria

Kauli loput taikinasta ja nosta kanneksi piirakan päälle. Voitele kansi vatkatulla munalla ja ripottele pinnalle ruokokidesokeria. Tee höyryreikä/viillot piirakan kanteen.

Paista 175-asteisen uunin keskitasossa noin 45 minuuttia. Tarjoile täysin jäähtyneenä.



Näistä kahdesta tämä jälkimmäinen oli minun lempparini. Lasten mielipide jakaantui tasan piirakoiden välillä, mutta kumpaistakin kehui jokainen.



Ainoastaan taikinakuoren olisi voinut jättää vielä hieman ohuemmaksi. 

Edellisestä piirakasta jäi vaniljakastiketta yli, joten tarjoilin sitä myös tämän piiraan kanssa, vaikka ei tämä versio sitä erityisemmin tarvinnut - täydellistä ihan sellaisenaan!


Ps. aroniassa toimii sama kikka kuin pihlajassa - se on makeampi ja vähemmän hapan pakkasenpureman jälkeen. Voit siis kerätä marjat pikkupakkasen jälkeen, tai käyttää marjat pakastimessa ennen käyttöä.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti