sunnuntai 30. kesäkuuta 2019

Alppiruusupuiston kesän 2019 kukkaloisto


Alppiruusupuisto on varmasti monelle jokavuotinen vierailukohde, ja niin myös meille. Sitä aivan jännittää, kuinka upeasti kunakin kesänä rodot kukkivat emmekä pettyneet tälläkään kertaa.


Voikukkiakin kasvaa Haagan Alppiruusupuiston vieressä. "Rikkaruohoalue" oli oikeastaan hyvin kaunis, kauttaaltaan täynnä haivenpalloja.


 

Kukkaviidakossa on hauskaa seikkailla ja bongailla melko kesyjä lintuja ja oravia.



 




 

Arnoldsissa oli joku etupäivä, ja hain meille ja ystäville pullat mukaan piknikevääksi. Nuorimmaiselle olin leiponut banaanikeksejä.





Kukkiminen sijoittuu yleensä kesäkuun alkuun, ja alkaa olla juhannukseen mennessä lopuillaan.


 


Kiehtova Karhusaari


Karhusaari kuulosti heti sellaiselta paikalta, joka täytyy ruksia mahdollisimman pian pois käymättömien listalta. Saari löytyy Espoosta, läheltä Helsingin rajaa, ja nyt vyöhykeuudistuksen myötä sinne pääsi siis AB-lipulla. Matkustimme metrolla Koivusaaren pysäkille (vyöhyke A), ja kävelimme siitä reippaan matkan merimaisemia ihastellen Länsiväylän pauhussa.



Karhusaaressa on Sinebrychoffin huvila ja sen kaunis viherpiha.


 



 

Todella romanttinen huvila puutarhoineen.






Huvilan ja pihan ihastelun lisäksi Karhusaaressa pääsee luontoretkelle ja uimarannalle.


Mielenkiintoisin nähtävä tällä reissulla oli kenties elämälleen aivan oman suunnan valinnut mänty. Hän on kurottautunut auringon sijaan kohti merta.



Miten paljon tarinoita tästä saakaan aikaan. Ja miten kiva niitä on kertoilla lapsille rantakivillä, oksien varjossa!




Jatkoimme matkaa polkua pitkin, jossa kulki hyvin vaunuilla, ja löysimme uimarannan.


En edes tiennyt uimapaikasta, mutta onneksi varauikkarit on aina mukana!


 

Tämä ilopilleri on juuri oppinut istumaan itse, ja kylläpä tuntui hiekka hauskalta varpaissa!


Uimisen jälkeen kävelimme takaisin kohti metroa, ja poikettiin vielä Hanasaaressa. Siellä sijaitsee ruotsalais-suomalainen kulttuurikeskus ja hotelli.

 



Hanasaaren pikkurannalla syötiin eväät, ja jatkettiin matkaa metroasemalle merilintuja ja luonnonkukkia ihastellen.





Jälleen ihana luontohelmi, jossa käymme varmasti toistekin.