lauantai 29. kesäkuuta 2019

Ihastuttava Matosaari


Matosaari - ei nimeltään kaikkein viehkein päiväretkipaikka, mutta ei pidä antaa nimen hämätä.


"Saareen" pääsee näppärästi kävellen. Rattaat täytyi tosin jättää aika alkupäähän, sillä vaikka alue ei mitenkään vaikeakulkuista olekaan, niin polkuja ja portaita ei oikein voi ohittaa.


Saarella sijaitsee Meripelastusasema, joten pelastusalusten ihastelu rannalta lasten kanssa on myös mainitsemisen arvoinen juttu.

 




Paras retki on sellainen, johon kuuluu eväshetki!

 


Meri-ilmaa, linnoituksen raunioita, kukkivaa luontoa, komeita portaita ja pylväitä, upeita polkuja ja näköalatasanne. Tästä ei retkikohde parane.

 


Alue on vieläpä melko pieni, joten aikaa sen koluamiseen ei tarvitse ihan kamalasti varata, eikä retkipäivä lasten kanssa käy liian raskaaksi. Maisemista ja rauhallisuudesta sen sijaan kannattaa nauttia kiireettömästi.




Matosaari todella oli rauhallinen retkipaikka. Lisäksemme sielä liikkui ehkä yksi koiran ulkoiluttaja.

 

Sortumisvaara-kyltin vuoksi emme tutustuneet raunioihin lähempää.




 



Näköalapaikalta aukeaa näkymä Villingin salmeen.



Tuleva ekaluokkalainen otti retkimuistokuvia omalla puhelimellaan. Ilmaisi monta kertaa myös innoissaan, että aikoo aikuisena tulla retkeilijäksi. Haaveena hänellä tosin hieman vaativammat retkikohteet tulevaisuudessa, kuin tämä. :D

 


Me matkasimme Jollakseen bussilla, ja kävelymatkaa Matosaareen tuli jonkun verran. Matkan varrella tosin pysähdyimme leikkimään leikkipuisto Puuskakulmassa, mikä paloitteli siirtymiä sopivasti.


 



Niin satumaisia maisemia!

 



Matosaari on erittäin vaivaton retkikohde, mutta silti varmasti näkemisen arvoinen! 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti