keskiviikko 26. kesäkuuta 2019

Tropicario


Sturenkadulla on melko vaatimattoman oloinen ovi, joka kuitenkin kätkee taakseen Pohjoismaiden suurimman trooppisen eläintalon. Tropicario on varmasti kiehtova paikka etenkin käärmeiden ja liskojen ystäville.




Tropicariossa on enemmän jättiläiskäärmeitä kuin missään muualla Pohjoismaissa, kertoo nettisivut. Minusta olikin hämmästyttävää, miten paljon eri otuksia, ja vieläpä suuria otuksia, taloon mahtuu. Tilat ovat suuremmat, kuin mitä ulkoapäin saattoi odottaa, mutta kyllä minua silti jäi vaivaamaan etenkin isompien otusten elintila talossa. Nettisivuilla kuitenkin todetaan, että kaikki Tropicarion eläimet asuvat tilavissa eläintiloissa, jotka vastaavat kunkin lajin luonnonmukaisia elinoloja.





Tropicario tunnetaan erityisesti suurista kuristajakäärmeistä ja varaani-liskoista, joiden näyttelykokoelma on Euroopan suurimpia. Poikia jännitti kovasti myös myrkylliset otukset, ja talossa kuljettiin aika varovasti, vaikka kerroin lasien takaa katselun olevan ihan turvallista. :)





Eläimet olivat hyvin aktiivisia ja esillä. 







Tropicario on avoinna joka päivä klo 10-18, joten se on hyvä kohde etenkin silloin, kun kalenteri muuten näyttää tyhjää.

Hinta aikuiselle on 13€ (alennusryhmät 10€) ja lapset (4-14v.) maksaa 8€.
Omaan makuuni hinta on aika korkea, mutta sopii tällaiselle kertaluontoiselle kokemukselle, joka vieläpä oli lapsista vaikuttava. 





Eläimistä on sopivasti infoa luettavaksi, mutta opastuksen voi myös tilata. Isommat lapset ovat onneksi jo sen ikäisiä, että faktoista saatiin jotain irtikin.




 



Hopeasarvinokka Harri



 



Mukava päiväretki talvella tropiikkiin. Kilpparit oli kuitenkin poikien lempparit:)

  

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti