maanantai 24. helmikuuta 2020

Helsingin yliopistomuseo


Helsingin yliopistomuseossa, yliopiston päärakennuksen kolmannessa kerroksessa, pääsee tutustumaan tieteen ja yliopiston historiaan. 

Tuntuu jokseenkin hassulta, että museo on ilmestynyt sinne ihan huomaamattani, kun valmistumisestanikaan ei ole kuin vasta parisen vuotta aikaa. 😄 (Toki lähiopintoja juuri päärakennuksessa minulla ei viime vuosina tainnut ollakaan...) Museosta sain kuitenkin hyvän syyn palata "opiskeluaikoihin", ja esitellä lapsillekin sitä osaa elämästäni.


Helsingin yliopistomuseo vaalii Helsingin yliopiston kulttuuriperintöä ja ylläpitää esine-, taide- ja valokuvakokoelmia. "Ajattelun voimaa" on pysyvä näyttely Helsingin yliopistosta, sen opiskelijoista, opettajista ja tutkijoista. Näyttelyssä on esillä tieteen, opetuksen ja yliopiston historiaan liittyviä esineitä, kuten keisarien muotokuvia, eri-ikäisiä mikroskooppeja, anatomisia havaintomalleja, yliopiston alkuperäinen perustamisasiakirja ja hopeiset valtikat vuodelta 1640. Uudempia esineitä näyttelyssä ovat esimerkiksi Linus Torvaldsin käyttämä tietokone ja vuoden 2007 opiskelijahaalari. 



 

Näyttelyn ensimmäinen osa, Kuninkaallinen Turun akatemia, esittelee mm. rehtorin viitan, palosta säilyneitä mitaleja ja fysiikan kabinetin vanhoja esineitä. Katon valoissa hehkuu Turun palo.

 

Näyttelyn toinen osa, Keisarillinen Aleksanterin yliopisto, sijoittuu 1800 -luvulta 1900 -luvun alkuun. Täältä löytyy keisarimuotokuvia, opetuskokoelmia ja laitteita, ja lyhytaikaiseksi jäänyt naisten ylioppilaslakki. 



Näyttelyn kolmas osa tutustuttaa mm. äitiyspakkauksen ja ylioppilashaalarin historiaan, sodan aikaisiin esineisiin ja mielenosoitusnukkeen.


 

Parasta oli tietenkin availla erilaisia luukkuja...




...ja lyhytelokuvat neljän eri aikakauden opiskelijoiden elämästä kiinnosti kovasti 5-7 -vuotiaitakin.


Museo oli hieno ja lapsillekin kiinnostava, vaikka eivät niin kohderyhmää olekaan. Vuodenikäisen kanssa tosin en itse ehtinyt näyttelyyn syventymään, joten suunnitteilla olisi ehtiä käydä täällä joku kerta ihan yksin.

Näyttely on auki maanantaista torstaihin klo 12–17. Vapaa pääsy.
Näyttelyyn on olemassa myös mobiiliopas, johon voi tutustua kotona tai omalla laitteella vaikka paikanpäällä: Ajattelun voimaa –mobiiliopas 

torstai 13. helmikuuta 2020

Pankkimuseo


Nordean pankkimuseo Yhdyspankin vanhassa pankkitalossa (Aleksanterinkatu 36 B) ei ollut lempparimuseoni lasten kanssa, mutta käymisen arvoinen silti. Arvokkuutta huokuva rakennus  kätkee sisälleen kulttuurihistoriallisesti arvokkaan pankki-interiöörin kalusteineen (vuodelta 1904).

 

Museossa on avoimet ovet vain kerran kuukaudessa parin tunnin ajan (kuukauden ensimmäinen torstai klo. 15-17), ja muuten sovitusti ryhmille. Meillä museoretki vaatikin aika pitkää suunnittelua, ja lopulta vierailimme siellä viime lokakuussa.

 

Näytteillä on osa pankkisalia ja johtajan huone. Tunnelmaa täydentävät eri liikepankeista peräisin olevat pankkityössä käytetyt esineet.


 

Mikäli välttelet lasten kanssa perinteisiä museoita, joissa ei juuri leikitä ja hipelöidä tavaroita, niin pankkimuseo ei ehkä ole paras vierailukohde. Avoimien ovien aikana on opastetut kierrokset tasatunnein, ja vaikka opastukseen ei itse lasten kanssa osallistuisikaan, niin muutaman huoneen museotilassa sille täytyy antaa tilaa, ja myös seurueen äänenvoimakkuus on syytä pitää maltillisena.


 

Olen kuitenkin itse sitä mieltä, että lasten kanssa on vain hyvä käydä myös tällaisissa kohteissa. Miten muuten lapset oppisivat huomioimaan erilaisiin tiloihin ja tilanteisiin sopivat käyttäytymiskoodit, jos ei niitä lainkaan harjoitella.  Pankkimuseo on vieläpä sopivan pieni, että sen saa suht nopeasti kierreltyä läpi. Näin suurta levottomuutta tuskin ehtii syntyä.


 


Lapsia kiehtoi erityisesti kokoelma erilaisia säästöpossuja, ja tämän vitriinin edessä vierähtikin tovi. Äiti sai muistella omasta lapsuudesta tuttuja malleja, ja lapset valitsivat lempparinsa.

 


 

Isompien lasten kanssa museokierros sujui mutkitta, mutta melkein 1-vuotias ei niin paljon arvostanut rajoituksia.😄 Tila sijaitsee holvissa eikä ole esteetön, joten rattailla ei siellä pääse kiertelemään. Kantoväline voisi olla paikallaan.


 


Museossa on mielenkiintoinen näyttely ja näyttävät tilat - tarpeeksi isojen kanssa kannattaa varmasti osallistua opastukseenkin. Museo on maksuton.


 

Museo on siis avoinna vain kaksi tuntia kuukaudessa, joten jos sen onnistuu sovittamaan kalenteriin, niin kannattaa käydä vilkaisemassa. Avoimet ovet seuraavan kerran 5.3., 2.4., 7.5. jne.

Kerrothan alle oman kokemuksesi museosta, ja mahdollisesti opastuksesta (lasten kanssa tai ilman)? Vai aloitko vasta silmäillä kalenteria museoretki mielessä? 😊

perjantai 7. helmikuuta 2020

Parane pian -lahja


Ystävälle kävi yllättävä ikävä haaveri, ja käydessäni häntä moikkaamassa, vein pienet tuliaiset.


Kortin askartelin nopeasti ja helposti parilla laastarilla:)


Kortin viesti liittyi tapahtuneeseen. 
(En keksinyt silloin pikkukiireessä hyvää vaihtoehtoa viimeiselle sanalle, mutta koska en kannata sukupuoliennakkoluuloja, niin vaihtaisin siihen vaikka sanan "nössöt" tms. neutraalimpaa.)


Olin lastenjuhliin poiminut vain joitain värejä karkkipussista, joten oli laittaa purkillinen värikkäitä "ilopillereitä" mukaan. Tähän sopii mikä tahansa puhdas lasipurkki ja etikettiin ja muuhun koristeluun voi toki panostaa mielin määrin.


Helppo ja nopea askartelu yllättävään tarpeeseen!



keskiviikko 5. helmikuuta 2020

Runebergin whoopiet


Tänä "runebergina" teimme aivan ihanat whoopiet! Olin ihan yllättynyt, miten hyviä nämä olivat. Ei tietenkään voi verrata suoraan runebergintorttuihin, mutta jos runebergintortun makumaailmasta tykkää, niin nämä ovat kokeilemisen arvoiset.


Ohje löytyy mm. Valion sivuilta, tässä yksinkertaisuudessaan:

100 g voita 
1 ¼ dl sokeria
2 tl vaniljasokeria
1 kananmuna
250 g maitorahkaa
2 ½ dl vehnäjauhoja
2 rkl mantelirouhetta
2 tl leivinjauhetta
1 tl kardemummaa
¼ tl suolaa

Vaahdota pehmeä voi ja sokerit kuohkeaksi vaahdoksi. Vatkaa joukkoon kananmuna ja maitorahka, ja lopuksi sekoita joukkoon keskenään yhdistetyt kuivat aineet. Pursota taikinasta kolmisenkymmentä pyöreää (n. 5 cm halkaisijaltaan) leivospohjaa leivinpaperin päälle pellille. Paista 200 asteisessa uunissa n. 17 min.

Täyte:
2 dl vispikermaa
200 g maustamatonta tuorejuustoa 
2 rkl tomusokeria
(karvasmanteliaromia tai punssia)

Vaahdota vispikerma, ja vatkaa joukkoon tuorejuusto, tomusokeri sekä mauste oman maun mukaan.
Pursota täytteestä rengas jäähtyneen whoopie-pohjan päälle, ja täytteen keskelle hieman vadelmahilloa. Laita toinen whoopie kanneksi, ja koristele sokerikuorrutteella ja vadelmahillolla.

Whoopiet ovat jopa parempia seuraavana päivänä, kun maut ovat tasaantuneet ja rakenne hieman pehmentynyt.