maanantai 8. huhtikuuta 2024

Paradox Museum Stockholm


Tukholman päiväreissun kohteeksi valitsin meille paradoksi-museon. 
Museo ei ole kovin vanha, mutta tuntuu, että olen halunnut vierailla siellä jo pitkään. Kun päätimme lähteä talvilomalla laivalle, minulle oli päivänselvää, minne suunnataan!


Museon keskeinen sijainti (Hötorget) on hyvä - otimme paikallisbussin sataman läheltä ja pääsimme lyhyen kävelymatkan päähän. Nuorimmainen oli aivan onnessaan jo bussimatkasta.

 

Museossa viihtyy parisen tuntia, joten päiväreissulla ehtii hyvin tehdä muutakin. Vaikka museo ei ole hirveän suuri, niin aikaa ihmettelylle, hassuttelulle ja valokuvien ottamiselle kannattaa varata. Museossa on reilu 70 illuusiota.

 

Perinteisten illuusioiden lisäksi museossa pääsee itse osaksi paradoksia, ja kuvamuistojen ottaminen onkin oleellinen osa elämystä. Museossa on merkattu paikat, joista onnistuneimmat kuvat saa otettua (tämä ei tosin täysin toiminut, kun meidän kameran/putken tarvitsema kuvausetäisyys on pidempi. Olisi ehkä kannattanut kuvata ihan kännykällä vain, ja näin välillä teimmekin - valitettavasti puhelinkuvia en toistaiseksi saa tähän lisättyä.)


 

Paradoksimuseo on suosittu kohde, joten liput kannattaa hankkia ennakkoon. Etenkin koulujen loma-aikoina liput myydään nopeasti loppuun, eikä paikanpäällä välttämättä myydä enää lippuja. 
Meidän vierailupäivänäkin liput oli myyty loppuun.
Kannattaa myös huomioida, että lippuja myydään tietyille aikaväleille, jotta museossa ei synny ruuhkia, ja vierailijat voivat nauttia omituisuuksista rauhassa sekä ottaa kuvia ilman kohtuutonta jonottelua. Varaat siis vierailuajan lippua ostaessasi, ja lippu on voimassa varattuna aikana.

 

Systeemi toimi hienosti, jonoja ei juuri ollut, vaikka ihmisiä olikin runsaasti!


Värikkäitä varjoja ja ristiriitoja.

 


Kutistava tuoli!


 

Liput ostin tosiaan ennakkoon, ja ne maksoivat hieman yli 80€ meiltä (2 aikuista, 3 lasta). Varasin ajan niin, että tarvittaessa ehtisimme vaikka kävellä satamasta museolle. Koska saavuimme bussilla, ehdimme siis katsella hetken ympärillemme, ja museon jälkeen kävimme vielä parissa kaupassa sekä syömässä.



Lapset tutkivat asioita innokkaasti, ja selvästi kokivat oivaltamisen ja hämmästymisen riemua.



Kyllä vai ei? Riippuu näkökulmasta.


Kun päästiin tähän huoneeseen, niin painovoima vaan katosi 😵

 

 

Hauskaa tosiaan oli, ja hassutella saa mitä luovemmilla poseerauksilla. Huomasin kyllä, että pieni etukäteen suunnittelu olisi ollut paikallaan - meni vähän säätämiseksi ja hätäilyksi paineen alla. Henkilökunta kiersi kyllä myös auttelemassa ja opastamassa. Tosin mun kamerapulmaa eivät ihan ymmärtäneet, ja olivat kovin huolissaan, että en kuvannut merkatuista kohdista :D 


Kamerakuvaan ei tosiaan mahtunut kovin hyvin, ja puolison mahdollisesti ottamia puhelinkuvia en saa nyt ladattua.

 


Ja kuinkas sitten kävikään...


Ei tämä tainnut täysin turvallinen perhekohde ollakaan.


Ei vaan, taisi olla silmänkääntötemppu tämäkin!




Voimme todellakin lämpimästi suositella tätä museota kaikille ja kaikenikäisille, käydään varmasti uudestaankin!



Kuvien katsominen jälkeenpäin on ollut kiva lisä - naurattaa vähintään yhtä paljon kuin paikanpäällä!

  



Loputon huone, tuhansittain meitä! Tämä oli muuten ainoa tila, johon jouduimme pienen tovin jonotella.



Museo on pullollaan optisia ja interaktiivisia illuusioita. Moni onkin ennestään tuttuja, mutta silti aina yhtä mielenkiintoisia ja kivan havainnollistavasti esillä.

 


Kaverin kanssa on kiva pähkäillä tehtäviä.

 




 

 

Loputon pudotus!

 

Tässä lapsen puhelimesta jälkimmäinen kuva pienenä vertailuna, kuinka puhelinkuvaan nyt mahtui paremmin...




 




Korttipeli itseä vastaan?


Tässä pelissä voittaa kaikki!



Pojat ovat harjoitelleet sirkustemppuja viime aikoina.

 

Maailman vahvin 5-vuotias ja akrobaattiveljet!

 


Tämä taisi olla yksi lemppariesine museossa, ja paradoksimyymälästä lapset valitsivat matkamuistoksi mm. vastaavan esineen. Myymälä oli täynnä kaikkea hauskaa ja jännää - paljon hyviä tuliaisia ja lahjoja mm. Meille tarttui mukaan lisäksi taikakuutio ja hypnoottinen spinneri sekä pari taipuisaa kynää.




Ihan huippukiva kohde koko perheelle tai kaverin kanssa! Suosittelen!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti