lauantai 3. huhtikuuta 2021

Havainnollistava opetus synnistä ja ristinkuolemasta

 Tämä hauska idea synnin ja ristinkuoleman havainnollistamisesta on ollut mielessä toteuttaa jo vaikka kuinka kauan, ja viimein pitkäperjantain kunniaksi sitä lasten kanssa kokeiltiin. 

 

Tarvitset lautasen, kirkkaan lasin, valkoisen kynttilän, pienen kolikon ja värjättyä vettä (voit lisätä tilkan etikkaa joukkoon, mutta ei välttämätöntä). 


Aseta ensin ihminen maailmaan (eli kolikko lautaselle), ja kaada syntilieju (värjätty vesi) päälle niin, että kolikko peittyy siihen kokonaan.

Valkoinen kynttilä edustaa Jeesusta, laita palava kynttilä synnin keskelle. 

Lasi kuvaa kuolemaa ristillä - kun lasin asettaa kynttilän päälle, liekki tukahtuu. Samalla tämä tapahtuma (tyhjiö) imaisee synnin ja ihminen on jälleen puhdas.

 

Kokeilin tätä muutamilla eri lautasilla ja laseilla. Oleellista on, että eivät ole epätasaisia, jotta "koe" onnistuu mahdollisimman hyvin (ettei ilma pääse väliin). Nestettä kannattaa laittaa mieluummin reilusti, kun liian vähän.


Hauskaa ja havainnollistavaa!

perjantai 2. huhtikuuta 2021

Ristipullat




Hot cross buns kuuluu monissa maissa pitkäperjantain perinteisiin. 
Taikina saa tummemman värinsä mausteista. Hedelmäinen herkku sisältää mm. rusinaa ja kandeerattuja appelsiinin kuoripaloja (tai muita hedelmäpaloja, esim. sukaatteja), ja kiiltävä pinta syntyy paiston jälkeisellä voitelulla aprikoosihillolla. Vaalea risti pullan pintaan saadaan pursottamalla kuvio vehnäjauho-vesiseoksella ennen paistoa. 


Saat n. 12 pullaa tällä ohjeella:


Taikina:
 3,5 dl maitoa
50 g voita

n. 10 g kuivahiivaa (tai 30 g tuorehiivaa)
10 dl vehnäjauhoa
1 tl suolaa
1,5 dl sokeria
2 tl jauhettua kanelia
1 tl jauhettua muskottipähkinää
1 tl jauhettua inkivääriä
0,5 tl jauhettua korianteria
0,5 tl jauhettua kardemummaa

1 kananmuna

75 g rusinoita
0,5 dl kandeerattuja appelsiininkuoria


Lämmitä maito kattilassa ja lisää voi. Anna jäähtyä kädenlämpöiseksi (jos käytät tuorehiivaa, liuota se nesteeseen).
Sekoita vehnäjauhot, kuivahiiva, suola, sokeri ja mausteet isossa kulhossa. Kaada kananmuna ja neste jauhoseoksen keskelle ja sekoita kunnolla. Lisää lopuksi hedelmät (makusi mukaan, ohje suuntaa antava). Vaivaa taikinaa noin 5 minuuttia. 

Anna taikinan kohota liinan alla n. 45 min. Vaivaa taikinaa ja jaa se 12 osaan. Pyörittele pulliksi ja laita leivinpaperin päälle kohoamaan vielä n. 20 min.


Tee sitten taikina ristikuviota varten.

Ristikuvio:
1 dl vehnäjauhoa
~ 5 rkl vettä

Sekoita vehnäjauho ja vesi pienessä kulhossa. Koostumuksen tulee olla tahmeaa ja pursotettavaa - ei liian kuivaa tai liian löysää. Laita tasaiseksi sekoitettu seos pursotinpussiin, ja kuvioi pullat. Paista pullia 200-225 asteisessa uunissa keskitasolla n. 15 minuuttia, kunnes pullat ovat kypsiä ja kauniin värisiä. (Väriä kannattaa vahtia ja säätää uunin lämpöä sen mukaan, että pinta ei pala, eikä jää liian vaaleaksi.)

Pinnalle:
n. 1 dl aprikoosihilloa (keitä hilloa kattilassa, jotta siitä tulee juoksevampaa ja paremmin levittyvää).

Kypsentämisen jälkeen voitele pullat aprikoosihillolla - näin saat kiiltävän pinnan pullille, sekä lisää hedelmäistä makeutta.



Ihanaa ja herkullista pääsiäisen aikaa kaikille! 😇






 

keskiviikko 31. maaliskuuta 2021

Soltorpin luontopolku


Hämeenkylässä Soltorpin luonnonsuojelualueella on kiva lasten luontopolku. Toiminnallinen metsäelämys alkaa, kun astutaan portista salaiseen metsämaailmaan ihmettelemään metsän elämää.

 

Polku on suunniteltu etenkin 4-9 -vuotiaita ajatellen, mutta mitään ikärajaa en itse asettaisi - sopii hyvin kaiken ikäisille, kunhan leikkimieltä ja kiinnostusta riittää.


 


 

Luontopolku on vain 560 metrin pituinen, joten ei tarvitse sen suurempaa retkitsemppiä pumpata. Rattaat ja taapero kulki reitillä helposti. Taukopaikkakin löytyy polun varrelta, eväät voi hyvin pakata mukaan.

 


 


 

Lapsilla oli hauskaa. Metsäviskarilainen luki tietopläjäykset ja tehtävät ja sitten leikittiin, tutkittiin ja ihmeteltiin.

 


 


 



Mainio paikka pienelle perheretkelle!

 


sunnuntai 31. tammikuuta 2021

Hauskaa Paloheinässä! Leikkipaikka ja pulkkamäki yms.

Paloheinässä on hauska pieni kiipeily/tasapainoteemainen leikkipaikka monen muun palvelun lisäksi.

 


Kiipeily on hauskaa ja kehittävää ja esteet voi suorittaa vaikka kisaratana. 

 


 


Leikkipaikka ei ole kovin iso, mutta löytyy kiipeilytelineet, keinu ja liukumäki. Pöydät ja penkit on myös, ja vieressä aikuisten ulkoliikuntavälineitä.


Kerran nautimme siellä synttärieväät. kun vietimme bonuslapsen juhlapäivää läheisessä seikkailupuisto Korkeessa, mutta yleensä käydään muuten vain leikkimässä. Pöydät kuitenkin mahdollistaa evästämisen. Hiukopalaa saa myös viereiseltä Paloheinän majalta.
 
Paloheinän kuntoportaatkin on aivan puiston kyljessä. Niin, ja Keskuspuiston mainiot ulkoilureitit.

 

 

Alue on pullollaan myös muita liikuntapalveluita. Täytyy myös mainita talvella huippu pulkkamäki ja hiihtoladut!


 

Paloheinän pulkkamäki on yksi Helsingin parhaista (ja oliko peräti ainoa virallinen? Eli valaistu ja huollettu). Mäki on pitkä ja leveä, joten vaikka se on hurjan suosittu, niin aina on mahduttu laskemaan ongelmitta.



Rinne on 120 metriä pitkä ja 38 metriä korkea.




 


 

Paloheinän ulkoilumajalla vielä kuumalla mehulla ulkoilun päälle. Nam.