Pokémon-kemut

Meillä oli pienet Pokémon-kemut kymmenen vuotta täyttäneelle bonarille. 

Lapsen suosikkipokémonit ovat Eeveen eri muodot, ennen muita Umbreon, joten pääteema oli ns. "Eeveelution". 

Halusin selkeästä teemasta huolimatta tehdä juhlista myös hieman omannäköiset, ja esimerkiksi tarjottavat lähinnä vihjailivat (joskin vahvasti) pokémoneihin. 

Potion-pulloja, pokémonmarjoja ja pokepallonsävyiset ruokailuvälineet 

Tarjolla oli Chanseyn, Magnemiten, Jigglybuffin ja Gastlyn sävyisiä irtokarkkeja, sekä Diggletejä. Muffinit saivat kuorrutteen ja koristeen eri Eevee-muotojen mukaan. 

Vaalean kuppikakun päälle tein karamellin makuisen kreemin, ja värjäsin sen osissa. Koristeet ovat sokerimassaa. 

Täytekakku sai lempparihahmon näköä. Tyyli jokseenkin sama kuin muodikkaissa yksisarviskakuissa, mutta tämä esittää Umbreonia.

Sisällä metsämarjamousse. 

Tarjoilut ei olleet kovin monipuoliset tällä kertaa, mutta pienelle porukalle aivan riittävät. Pientä suolaista oli olkkarissa tarjolla kaikkien makeiden lisäksi. 

Askartelin etukäteen vielä teemanaamiot. Isompien lasten synttäriohjelmaan sopisi naamioaskartelu kivasti, mutta näihin bileisiin tein juhlanaamarit siis valmiiksi (meillä juhlijat oli lähinnä aikuisia ja pieniä lapsia, ja toisaalta koitettiin pitää kemut vaivattomina). Kaikki voivat eläytyä mieleisensä pokemonin tyyppiominaisuuksiin. 

 

Pientä ohjelmaakin järjestin silti. Varmasti jo tuttu ohje blogistani ovat soodamunat. Valmistin niitä tällekin kertaa. Ikävä kyllä tilaamani pokémonfiguurit eivät ehtineet ajoissa perille, ja meinasi mennä kiva idea hukkaan. Askartelin sitten pokemonit paperista, ja piilotin soodamuniin. 

Pokéhautomossa (etikassa) nämä "kahden kilometrin" munat kuoriutuivat ihan itsestään. 

Mahdollisesti hauskempaa lapsille oli kuitenkin, kun saivat rikkoa loput munat ihan käsin:) 

Piirsin ja väritin kuvat, ja päällystin teipillä. Parempi tietty, jos voisi laminoida kuvat, sillä hieman värit sekoittuivat, kun paperi kostui. Melko hyvin toimi kuitenkin tämä varasuunnitelma - ainakin lapset olivat innoissaan omista löydöistään:)

Toinenkin oikotie tuli käytettyä, nimittäin ajattelin tehdä pallonheittoseinän pokémonien kerääjille. Aika ei kuitenkaan riittänyt, niin hahmotelmapaperista tuli sitten se lopullinen versio. Se toimi lasten väritysjulisteena ja pallonheittoleikkinä. 

Sankari leikkasi ympyrät, joihin osumalla nappaa kunkin pokémonin. Aukot on värikoodattu:) Hän myös aloitteli väritystehtävää, jota sitten vieraatkin osaltaan jatkoivat. 

Vaikka toteutus olikin vähän "köyhä", niin hauskaa tuntui pokepallojen heittely ja värittäminen olevan:) 

Kymmenen kilometrin muna (kilometreillä viittaan Pokémon Go -peliin, jota lasten kanssa ollaan pelailtu) oli haasteellisempi saada auki. Pinjatassa oli sisällä pieniä pokemonfiguureja, tarroja ja tikkareita. 

Juhlapöydässä laulettiin onnittelut ja sytytettiin tähti. 10 kynttilää olisi ollut turhan paljon jo, joten laitettiin jotain hienompaa!:) Lapset ihastuivat sädehtivään koristeeseen. 

Hauskat bileet oli, ja vaikka itsestäni toisaalta tuntuu, että en ehtinyt haluamallani tavalla järjestää, niin toisaalta oli myös ihanan rento fiilis! Kiitos ihanille vieraille, kun tulitte meidän kanssa juhlimaan 10-vuotiasta "Umbreonia"! 

Juhlien jälkeen laitettiin Ditto paaleiksi.:D

Ditto-massa tehty elintarvikevärjätystä perunajauhosta sekä lasten shampoosta. 

Ajatuksia digikasvatuksesta. Kirjavinkki ja arvonta

Kirja saatu markkinointimateriaalina

Nyt peliaiheisia syntymäpäiviä lapsipuolelle järjestäessäni mietin väkisinkin teemaa 'lapset ja pelaaminen'. Samaa mietin jo pari vuotta aikaisemmin, kun järjestin ensimmäiset pelisynttärit samaisen lapsen toiveesta, sillä en ole ollut kovin digipelimyönteinen. Koin kuitenkin tärkeänä pysyä mukana lasten maailmassa, ja vaikka pelejä en itse pelaisi lainkaan, niin haluan tietää, mistä niissä on kysymys. Silloin peli oli Minecraft, tällä kertaa Pokémon (Go/Sun/Moon). Tällä kertaa sain myös tukea pohdintoihini, sillä kesälomareissullamme lukaisin läpi Satu Irisvikin ja Jenni Utriaisen tuoreen kirjan, Kuinka kasvattaa diginatiivi.

Tämän päivän lapset elävät aivan erilaisessa maailmassa kuin me 80-90-luvun lapset. Konsolipelit olivat jo tuttuja, mutta esim. internetiä (ja tietokonetta ylipäätään) käytin lähestulkoon ensimmäistä kertaa vasta yläasteella, aktiivisesti vasta yliopistossa. Meidän lapset seuraavat vanhempien jopa päivittäistä tietokoneen ja internetin käyttöä, ja älypuhelin kuuluu jo melkeinpä asustukseen. On naiivia ajatella, että lasten kasvattaminen olisi tänä päivänä samanlaista kuin ennen.

Ei ole ihme, jos vanhemmat ovat hämmentyneitä tämän digimurroksen edessä. Meillä ei ole kasvatusmallia, jota jatkaa, ja digikehitys kulkee edelleen kovaa vauhtia eteenpäin. Saatamme ihmetellä pienten lasten taitavaa älylaitteiden käyttöä, ja ajatella, että on ok, että lapset osaavat tämän asian paremmin kuin me aikuiset. Lapset eivät kuitenkaan synny digi-ihmeiksi, vaan heidät täytyy siihen opettaa. Ihan jokainen lapsi tarvitsee mediasisältöjen ja teknologian kanssa opastusta. 

Digi- ja mediaoppaana oleminen on vanhemmalle vaativa, mutta tärkeä tehtävä. Sen tehtävän tueksi Kuinka kasvattaa diginatiivi on erinomainen ja ehdottomasti lukemisen arvoinen opus, ja sen lukeminen kannattaa jo ennen kuin asiat tuntuvat ajankohtaisilta. Kirja keskustelee tärkeistä kysymyksistä, joita tämän päivän vanhemmat kohtaavat - ilman moralisointia. Tästä kirjasta muuttuneen mediamaailman edessä epätietoinen vanhempi/kasvattaja saa konkreettisia vinkkejä, tukea ja neuvoja.

Somessa ja sensaatiohakuisissa "uutisartikkeleissa" kohtaamme useimmiten arvostelua ja pelottelua, ja välillä ilman parempaa tietoa syyllistymme siihen itsekin. Totta sekin, että emme tiedä, mihin tämä kehitys vie, mutta onko todella turvallisempaa hypätä pois kärryiltä, vai sen sijaan pitää tiukka ote ohjaksista?

Mikaelin ensimmäinen puhelin on ennen kaikkea helppo ja turvallinen. Älypuhelinta ei tarvita vielä toviin.

On selvää, että digilaitteet ja -pelit tulevat lasten elämään viimeistään koulussa ja kavereiden kautta. Itselleni on ollut tärkeää olla lasten mukana tämän suuren tuntemattoman edessä. Tässä kirjassa paljon puhuttu 'ruutuaika' heitetään romukoppaan, mutta tilalle annetaan uusia ajatuksia: kaikki tekeminen ei ole samanarvoista, ja tiukat ruutuaikasäännöt vain päästävät aikuisen liian helpolla. Aikuisen tulee myös tutustua siihen, mitä lapsi tekee, ja mielellään myös osallistua. Ruutuaika mielletään liian herkästi myös "aikuisen omaksi ajaksi".

Minä latasin Pokémon Go-pelin puhelimeen jo noin vuosi sitten siksi, että voisimme tytärpuolen kanssa yhdessä pelailla. Silloin lapsi ei vielä saanut sitä omaan puhelimeensa ladata, mutta kavereiden kanssa ne pokepallot kuitenkin lentelivät. Ajattelin, että luvalla ja aikuisen kanssa yhdessä pelaaminen on alakoululaiselle paitsi turvallisuuskysymys (opetellaan valvotusti sitä liikenteenkin läheisyydessä tapahtuvaa pelaamista) myös sellainen "aikuista kiinnostaa asiat, jotka on mulle tärkeitä" -asia. Ja kiinnostaahan ne. Myös pelien sisältö on syytä tarkistaa, ennen kuin antaa lapsen pelata itsenäisesti.

Ensin lapsi pelasi peliä puhelimellani valvotusti itse, ja minä sain tehtäväksi keräillä poksuja ja stoppeja hänen ollessa kotonaan. (Myöhemmin hän sai pelin myös itselleen, ja muutaman kerran olemme yhdessä käyneet pelailemassa.) Pelailen siis edelleen omalla ajalla, sekä 3- ja 5-vuotiaiden poikieni kanssa. Näin olen päässyt tutustuttamaan omat lapseni pelaamisen alkuun, ja koen hieman paremmin pysyväni itsekin perillä lasten maailmasta. Mitä olisin ymmärtänyt lisätyn todellisuuden peleistä muuten? Ehkä olisin monien tavoin voivotellut surkuhupaisaa Pokémon-villitystä, kun tuntematonta on niin helppo moittia. Tai jopa pitänyt sitä nolona muoti-ilmiönä, mikä tietysti olisi ollut alentavaa pelistä innostunutta lasta kohtaan.

Pelit on paljon muutakin kuin harrastus tai viihdettä. Ne saattavat jopa rikastuttaa mielikuvitusta ja tarjota inspiraatiota moneen muuhun tekemiseen, kuten piirtämiseen ja askarteluun.

Minulla on vielä pari vuotta siihen, että omat pojat ovat kunnolla "peli-iässä" ja vähemmän vain minun kanssani, ja kyse on kriittisen pitkästä ajasta tippua myös digikärryiltä. Haluan pitää kiinni siitä, että seuraan edes kevyesti kehitystä, jotta sopeutuisin edessä olevaan tulevaisuuteen, omienkin alakoululaisten arkeen. Pelikasvatusvastuu on minulle siis tärkeä teema, ja siitä tässä kirjassa puhutaan paljonkin. 

Kuinka kasvattaa diginatiivi ei siis sallivuudesta huolimatta päästä kasvattajaa helpolla. Päinvastoin. Lasta ei tule jättää yksin tuntikausiksi (eikä lyhyemmäksikään aikaa) tv:n tai pelilaitteiden pariin, saati internettiin, ja sisällön valvonta on aikuisen tehtävä. Lapsi ei aina ymmärrä kaikkea näkemäänsä, vaikka selaileekin laitteilla sujuvammin kuin aikuinen.

Meillä pelilaitteet on lähinnä käytössä pitkillä automatkoilla. Silloin, kun laitteet eivät ole näkyvissä, lapset ei niitä osaa kaivatakaan, mutta ei ne kiellettyjä ole. Me tehdään hyvin paljon muutakin kuin istutaan ruudun edessä, joten en näe, että silloin tällöin pidempiaikainenkaan pelaaminen tai töllön tuijotus haittaa. Tulee ihan mieleeni meemi, jossa kerrotaan miten tämän päivän kolmevuotias käyttää sujuvasti digilaitteita, kun "silloin kuin itse olin lapsi" syötiin hiekkaa.

Ei siinä, hauska meemi. Vaan kyllä meidänkin naperot ovat hiekkaa syöneet. Ei yksi asia välttämättä sulje toista pois, ja ennen ei kaikki tosiaankaan ollut paremmin. Vaikka minunkin kolmevuotiaani käyttää melko sujuvasti kännykkää, jossa on lapsia varten muutama peli, se ei tarkoita, että kaikki leikkiaika, perheaika ja luova aika menisi kännykän näpräämiseen. Aikaa riittää todellakin myös siihen hiekan syöntiin!;)

Tabletilta ja vanhoista kännyköistä olen poistanut sim-kortit, langattomat yhteydet ja kaikki mahdolliset appit, jotka ei lapsille kuulu. Laitteilla on nyt ainoastaan pienille soveltuvia harkitusti hankittuja pelejä, (kuten Legoa, Toca Bocaa, Sago Miniä ja Edoki Academyä yms., sekä Hevisauruspeli) joten toistaiseksi ei tarvitse pelätä, että lapset tekisivät laitteilla mitään muuta, kuin pelaisivat ennalta sovittuja pelejä.

Onnistumisen kokemuksia<3

Kuinka kasvattaa diginatiivi -kirjassa on enemmänkin vinkkejä, miten lasten mediasisältöjä voi mukauttaa sopiviksi, ja miten niitä pienemmille sopivia pelejä kannattaa valita. Kirja etenee positiivisen kautta, ja antaa kunnolla eväitä kieltojen ja liikojen rajoitusten sijaan. Oppaassa ei ole kuitenkaan unohdettu rajoitusten tärkeyttä, vaan neuvotaan huomaamaan myös ne vaaran paikat, ja perustellaan, miksi lasta ei kannata päästää esimerkiksi Youtubeen selailemaan lastenvideoita.

Monet ovat ratkaisseet peliaikaongelman pitämällä vaikkapa kerran viikossa pelipäivän. Mielestäni niin pelipäivä kuin esim. karkkipäiväkin nostaa yhden asian ihan tarpeettoman suureen asemaan, ja opettaa lapselle vääränlaista suhtautumista siihen. Myös tähän avataan näkökulmia tässä kirjassa, ja annetaan neuvoja, miten laitteet sulautuisivat helposti, saumattomasti ja hauskasti osaksi kodin arkea.

Oppimispelit on hyvää ajanvietettä, mutta välillä on ok pelata myös viihteen vuoksi.

Niin, digilaitteet ja -sisällöt on helppo kieltää. On helppo lunastaa synninpäästö, ja pitää itseään kelpo kasvattajana, koska rajoittaa lasten aikaa ruudun edessä. On myös ymmärrettävää, että vanhemmat ovat huolissaan. Kannustan kuitenkin ottamaan asioista selvää, ja asettamaan ne rajat sen mukaan. Tähän kannattaa ottaa ainakin alkuun avuksi tämä kirja, jota varten on haastateltu mm. aiheeseen perehtyneitä lastenpsykiatreja, kasvatustieteilijöitä, pelikasvattajia, erityisopettajia, lastenpelien julkaisijoita sekä ihan tavallisia vanhempia, jotka kertovat omasta tavastaan kohdata kasvatushaasteet ja digiaika.

Miten teillä suhtaudutaan lasten digilaitteiden käyttöön ja pelaamiseen? Kirjoita ajatuksesi aiheesta kommenttikenttään (muista laittaa myös sähköpostiosoitteesi mahdollista yhteydenottoa varten), arvon vastaajien kesken yhden Kuinka kasvattaa diginatiivi -kirjan.
Seuraa myös blogini Facebook-sivua <3

Arvonta päättyy sunnuntaina 24.9.2017.
Onnea arvontaan!

Kirjaostoksille pääsee myös suoraan osoitteessa: http://kustantamo.sets.fi/kirja/kuinka-kasvattaa-diginatiivi/
Saatavilla on paperipainoksen (22€) lisäksi kätevä sähkökirja (17€).

Pokémon-kutsut

Meillä juhlitaan viikonloppuna Pokémonin hengessä. Pääasiassa teemana on "Eeveelution", mutta yhtä lailla viskotaan palloja, haudotaan munia ja hörpitään potioneja.

Helppo kutsukortti saadaan aikaan leikkaamalla kartongista yksi valkoinen isompi ympyrä ja toinen pienempi. Valkoisesta leikataan vielä puoliympyrä, ja samanlainen punaisesta kartongista. 

Mustasta leikataan kuvan mukainen pala, joka liimataan valkoisen puoliympyrän suoralle sivulle. Pieni valkoinen ympyrä liimataan mustan osan keskelle. Sitten liitetään täysiympyrän päälle punainen ja musta-valkoinen osa niin, että osia voi liikuttaa.

Pallo aukeaa, ja sisäpuolelle kirjoitetaan kutsuteksti!   

Helppoa, ja hauskat teemakortit ovat valmiit! 

"Pokémon, minä valitsen sinut!"


Lisäjalostin ideaa, jolloin askartelu toimii, vaikka sitä ei käyttäisi kutsukorttina:

Piirrä ensin pokemonit, ja väritä ne. Tulostaminen käy myös ja laminointia suosittelisin.

Leikkaa sitten hahmot, ja aseta ne pallon sisälle.

Ihanat pokemonpallot leikkiin tai lahjaksi on valmiit<3

Vadelmaiset käärisleivokset ja ruusuinen mesiangervojätski

Kesäloman päätteeksi ja arjen alkajaisiksi leipaisin pikaiset yksisarvisleivokset. 

Samalla testasin ensi kertaa uuden uutukaista ihanaa yleiskonettani. 

Tähän asti kun on käsituntumalla vaahdotellut, niin ei ollut ihan helppoa antaa koneen hoitaa hommaansa. Uusi tapa leipoa vaatii hieman totuttelua, joten onneksi tuli testattua etukäteen, enkä vaikka juhlakiireessä epäonnistunut synttärikakun kanssa, huh.

Ihana vadelmatäyttis ja vadelmatuorejuustokreemi hennosti vaaleanpunaiseksi värjätyn kääretorttupohjan sisällä. Sama kreemi myös päällä, ja valmiiden sokerikoristeiden lisäksi väsäsin yksisarviselle silmät, korvat ja sarven.

Ihanat yksisarviset, näitä on niin kiva tehdä:)

Kun kuivattua mesiangervoa jäi yli aikaisemmista leipumuksista, päätin käyttää loput kotijäätelöön. Samaan syssyyn laitoin ylimääräiset ruususiirapit. 

5 dl kermaa

1 prk kondensoitua maitoa

0,5-1 dl ruususiirappia

kuivattua mesiangervoa maun mukaan

Pakastin kotijätskin jäätelömuoteissa, mutta totesin sen olevan enemmän lusikoitavaa herkkua, sillä pehmeänä pysyvä jäätelö ei irronnut silikonimuotista nätisti. 

Päälle sulatin hieman valkosuklaata, ja ripottelin väriksi mustikkajauhetta. Hyvää oli, vaikka mesiangervon kanssa voisi kyllä pihistellä enemmän.

Mikä minusta tulee isona?

Liput saatu blogiyhteistyön kautta

Viime aikoina on huulilla pyörinyt kysymys - Mikä minusta tulee isona?

Itse olen jo aika iso, mutta vastauksesta olen edelleen melko epävarma. 

Sen sijaan Daniel vastaa kolmevuotiaan varmuudella, että hänestä tulee hevisaurus. Mikaelin postimiesurahaaveen rinnalle on noussut tavoite toimia maailmanpelastajana. 

Mistä nämä pohdinnat nyt kumpuaa? 

Onko sitä paitsi mahdollista, että poikien varsin erilaiset vastaukset liittyvät jollain tapaa yhteen?

Kuvaaja Vilja Harala

Kyllä, samaa kysymystä pyöritellään paitsi Hevisauruksen tuoreella levyllä (joka meillä on soinut läpi jo moneen kertaan), myös samannimisessä jurahevimusikaalissa!

Hevisaurus-musikaalin on tuottanut Suomen Komediateatteri.
Käsikirjoituksesta vastaavat Kiti Kokkonen ja Olavi Tikka, ja ohjauksen ja koreografian takana on Jari Saarelainen.

Raatimme arvioi, että "Hevisaurus-musikaali - Mikä minusta tulee isona?" on ihan huippu!

Tämä on meidän viisihenkisen (ikäjakaumalta 3-37-vuotta) koeyleisön yhteinen, aito ja lahjomaton mielipide.

Ollaanhan me tätä kyllä odotettukin ensimmäisestä mainoksesta lähtien. Nyt kun sunnuntaina viimein käytiin Linnanmäen Peacock-teatterissa yleisön joukossa eläytymässä, täytyy sanoa, että musikaali täytti odotukset aivan ylitsevuotavasti!

Meillä siis koko perhe fanittaa Hevisaurusta. Ehkä parasta bändissä onkin se, että se on perheen yhteinen juttu. Niin lapset kuin aikuisetkin kuuntelee Hevisaurusta, joskin ehkä hieman eri syistä. (Sanoitukset ovat usein aivan mahtavaa viihdettä; piilotettua sanomaa on hauska bongailla samalla, kun lapset joraa.) Yhteinen syykin on, tietysti: Hevisaurus soittaa hyvää heviä!

Hevisaurusfanien vanhempana haluan erityisesti nostaa esiin ne syyt, miksi juuri musikaali on ihan mahtava juttu. Onhan keikoillakin mahtava meno, ja musiikin lisäksi mukana aina hieman tarinallisuutta ja vuorovaikutusta. Musikaalissa nämä elementit kuitenkin pääsevät esiin ihan erityisellä tavalla.

Laulua ja tanssia sisältävä teatteriesitys toimi lapsille huomattavan hyvin. Vauhdikkuus, juonellisuus ja mieluinen musiikki sekä lempparihahmot toisaalta naulitsivat lapset seuraamaan esitystä, ja toisaalta saivat pienokaiset eläytymään täysillä mukana.

Lapset katselivat reilun tunnin kestäneen esityksen tiiviisti seuraten. Nuorimmainen piti kädestäni tiukasti kiinni, ja päästi välillä irti vain taputtaakseen tahtia, taikka antaakseen aplodit aina biisivetojen jälkeen. Me varattiin mukaan hieman evästä, mutta hiipivää nälkää ei huomattu ennen esityksen loppua. Tarina todellakin veti mukaansa.

Välttääkseni juonipaljastuksia kerron juonesta vain yleisesti:

Kuvaaja Vilja Harala

Musikaali keskittyy suuren ja tärkeän kysymyksen ympärille: "Mikä minusta tulee isona?" 

Minulle kysymys on aina ollut kamalan vaikea, eikä se ole paljon helpommaksi muuttunut, vaikka miettimisaikaa on ollut vuosikausia. Hevisaurukset kavereineen saivat koulutehtävänään vain viikonlopun aikaa miettiä vastausta tähän kysymykseen.

Ja mitä kaikkea sitä voisikaan isona olla?

Iso kysymys saa sauruksetkin ahdistumaan.

Muffi Puffilla on kuitenkin selvät tulevaisuudennäkymät: Hänestä tulee maailman pelastaja.

Kuvaaja Vilja Harala

 Muffin unelman toteutuminen kuitenkin vaarantuu, kun hän huomaa kiinalaisen ihmepähkinän kadonneen. Miten hän voisi pelastaa maailman ilman sitä!

Hevisaurukset ja Louhikäärme lähtevät melkoiselle seikkailulle löytääkseen tuon aivan erityisen pähkinän. Käydään Kuopijossa, baletissa, hevikopterilla avaruudessa, ja ties missä, sekä tavataan hauskoja hahmoja kuten brasilialainen kukko, Humis ynnä muut. Ihmepähkinä oli kuitenkin lähempänä, kuin saattoi arvatakkaan.

Kuvaaja Vilja Harala

Ihmepähkinäjahdin aikana Hevisaurukset ja Louhikäärme oppivat toisistaan ja itsestään tärkeitä asioita. Musikaalin teemoja onkin: oppimisen tärkeys, se että tekee jotakin hyödyllistä ja auttaa muita; perhettä, ystäviä ja yhteiskuntaa. Se myös rohkaisee uteliaisuuteen ja rohkeuteen, pitkäjänteisyyteen ja kaikenlaisen tekemisen arvostamiseen.

"Löydetään se mitä halutaan tehdä ja tehdään onnellisesti sitä!"

Huikean hieno sanoma pienille ihmisille.

Henkilökohtaisesti olin myös äärimmäisen vaikuttunut Muffi Puffin aivotoiminnasta, kukapa olisi uskonun, että basisti onkin varsinainen nero!:D

Kuvaaja Vilja Harala

Ja kyllähän sillä musiikilla oli valtava rooli. Oli vaikuttavaa olla mukana yleisössä, joka heräsi elämään jokaista biisiä. Mukana laulaminen ja tanssiminen olikin ehdottomasti sallittua!

Esitys oli myös visuaalisesti ihana. Lavalla oli aivan mieletön meininki ja valloittavia hahmoja (erityismaininta sambaavalle kukolle:D), ja lapset innostuivat siitä, että osa tanssi välillä katsomonkin puolella.

Kuvaaja Vilja Harala

"Kun uskoo itseensä, eikä luovuta - mikä tahansa on mahdollista!"

Musikaali (ja teatteri) on aivan mahtava kulttuurimuoto lapsille!

Lapset ovat myös aivan upea ja vastaanottava yleisö<3
Se esityksen jälkeinen fiilis, kun ollaan heittäydytty tarinan vietäväksi ja palaillaan hiljalleen maan pinnalle, on heissä käsin kosketeltavissa. Näitä elämyksiä pitäisi tarjota pienille useammin.

Ja tätä nimenomaista esitystä suosittelen erityisesti kaikille!

Hevisaurusfaneille ihan ehdoton, ja muillekin se tarjoaa epäilemättä kivan erityisen ja yhteisen kokemuksen, jännittävän seikkailun ja ihanan ajatuksen pureskeltavaksi.

Lopuksi päivitettiin meidän fanikalustoa,

Musikaalin teema puhutti. Juteltiin lasten kanssa tulevaisuudensuunnitelmista ja esityksen hauskimmista kohdista koko kotimatka - samalla syöden ne eväätkin sitten.

Tästä varmasti riittää puhuttavaa pitkään.

Liput näytöksiin löytyy Ticketmasterista

Esityksiä on Linnanmäen Peacock-teatterissa 29.10. asti.
Katso lisätietoja Suomen Komediateatterin sivuilta painamalla tästä.