lauantai 28. syyskuuta 2019

Kurpitskaupan Sadonkorjuu


Yksi syksyn kohokohtia parin vuoden ajan on ollut kurpitsojen haku suoraan pellosta. Tänä vuonna taitaa reissu jäädä välistä muiden menojen vuoksi, mutta viime vuoden sadonkorjuun kuvien myötä suosittelen kaikille tätä kauppaa ja elämystä.



Kurpitsaa on monen moista, ja niistä kovertaa halloweenlyhdyt sekä valmistaa kurpitsaherkut. Itse tein vuosi sitten ihanaa kurpitsalattea.




Kurpitsakauppa sijaitsee Vantaalla tunnelmallisessa maalaismiljöössä.





Oman kurpitsan valinta on tarkkaa puuhaa. Lapset saivat valita omansa, ja lisäksi pari yksilöä sisaruksille.






Jättikurpitsa!

 

Viime vuonna olin itsekin jo aika kypsä:)



Lopuksi punnittiin herkut (pienet taisi olla kappalehinnalla, isoissa kilohinta) ja maksettiin kotiinviemiset, sekä herkuttelut paikanpäällä.

 

Kurpitsakeitto oli aivan ihanaa, ja maistui ronkelimmallekin pojalle. Vaahtokarkit grillattiin jälkkäriksi. (Myös makkaraa oli myynnissä.)



Lapset ovat nauttineet kurpitsanhakuretkestä kovasti. Kurpitsaa pääsee poimimaan tänään, 28.9. ja huomenna 29.9.
Katso tarkemmat tiedot Kurpitsakaupan Facebookista.


Lasten kovertamat kurpitsalyhdyt

 


Ihana mausteinen kurpitsalatte


Edellisvuoden tapahtumasta tunnelmia tässä postauksessa.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti