keskiviikko 17. heinäkuuta 2019

Päivälehden museossa Pekka Töpöhäntä -näyttely


Päivälehden museo taitaa olla mun lempparimuseo. Etenkin lapsille suunnatut vaihtuvat näyttelyt ovat hirveen kivoja. Syyskuun puoliväliin asti pienet kissanpoikaset pääsevät leikkimään Pekka Töpöhännän luona.

 


 

Museossa tehtiin kuperkeikkoja ja pyöritettiin tehtäväpyörää. Kokeiltiin kaikenlaisia kissamaisia taitoja, kuten korvien heilutusta ja kynsien teroitusta.

 

Monnin koti oli jännittävä.





Näyttelyalueella maailma nähdään kissan silmin. Korkealla pöydällä on houkuttelevia lankakeriä ja lattialla silakoita.

 


 


Kissa-asusteita sovittaessa mietittiin, millaisia kissoja oikein oltaisiinkaan. Pekka oli hyvä esikuva, kun pohdittiin kirjojen kissahahmojen piirteitä.





Kissapassissa oli monta tehtävää museovierailun aikana suoritettavaksi, ja lopuksi saatiin jokainen omaamme leiman.



 


Ja innokkaan leikin lomassa köllähdettiin silakan kyljessä kuulemaan äänisatua Pekka Töpöhännän seikkailuista.

 


 

Pöydälle ei ollut lupa hypätä, mutta kissat kiipeilivat suurella tuolilla, ja saivat myös monta kissakaveria mukaan leikkeihin.



Oma nimi vielä leimattuun passiin, ja seuraaviin seikkailuihin.

Pekka Töpöhäntä Päivälehden museossa 15.09.2019 asti, kannattaa käydä tutustumassa. Pekka Töpöhännän 80-v. synttäreitä vietetään 27.7., jolloin museossa myös kissahahmoja ja teatterikatkelmia. Teatteria myös Taiteiden yönä 15.08..

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti