keskiviikko 26. elokuuta 2020

Haltialan tilalla ja maisemapellolla

Haltialan pelloilla Laamannin tien varrella on vuosittain kukka- (ja herne)peltoja, joista kaupunkilaiset saavat poimia kohtuudella omaan käyttöön.

Kukkia istutetaan ilmeisesti vähän eri pelloille eri vuosina, mutta jos olet oikealla tiellä, niin melko varmasti näet auringonkukat, kyltit, jotka kertovat, että kyseiseltä pellolta saa poimia, taikka ainakin viime sunnuntain perusteella lukuisat ihmiset poimimassa kukkasia. Autoilla oli tukalat paikat, mutta pellolla oli runsaasti tilaa.

 

Verrattuna viime viikkoiseen maisemapeltoretkeemme Vantaankoskelle, kukat olivat huomattavasti enemmän auki. Ei tosin vieläkään valtavan suuria ja terälehdet ammollaan, mutta sieviä kukkia löytyi helposti. 



 

Lapset saivat leikata kukkia itse.


  


Nuorimmainenkin alkoi vähitellen lämmetä kukille.

 


Kerättiin kaunis kimppu kotiin vietäväksi. Ovat kauniita maljakossa, ja jotta ilahduttavat pidempään, kokeilen myös kuivattaa näitä - kuulin jostain, että ovat ihania kuivatettuna.


Uskalsihan hän ottaa kukan käteen! Eikä sitten ollut irti päästää...

 


Erilaista veljeskuvaa 😍 


 

Käveltiin vielä Haltialan tilalle hetkeksi eläimiä katsomaan ja leikkimään. 


 

Elikot pysyivät kauempana tällä kertaa.


 

Leikin jälkeen lähdettiin viemään kukkia kotiin.💛

 

Onko maisemapellot jo tuttuja? Haltialan peltojen lisäksi olemme käyneet myös Vantaankoskella.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti