sunnuntai 16. elokuuta 2020

Sorsavuorenpuisto ja hiidenkiuas

Sorsavuorenpuiston länsiosa on jyrkkää kalliota, ja  sen suunnittelussa on menty luonnonmukaisuus edellä. Kallioilla olikin hauska seikkailla, ja pienen "lammen" ylittävä silta on kiva yksityiskohta silokallioiden välissä.

Me seikkailtiin puistossa etsiessämme muinaismuistoa, pronssikautista röykkiöhautaa, eli hiidenkiuasta.

Museoviraston opastaulu kertoo, että kyseessä on ollut hautarovio, ja aikanaan sijainnut pienellä kallioisella saarella merenpinnan silloisen korkeuden mukaan.



Länsipuolella on lisäksi vanha graniittinen kivijalka. Tämä on jäänne alueen huvilahistoriasta. Paikalla on aikanaan ollut alppimajatyylinen kesähuvila, josta on ollut hulppeat näköalat. Aiemmin nämä kalliot olivat rantakallioita ja rantaviiva ulottui kallion reunaan asti. Nykyiset Sorsavuorenpuiston eteläpuolen talot on rakennettu täytemaalle.

Länsi- ja itäpuolen erottaa betoninen kaari, joka on myös pala alueen historiaa. Se on osa öljysäiliön suojavaippaa. 



Puistomainen itäpuoli on kaunis istutuksineen ja puineen. O


Puistomaisen puistopuoliskon hauskin juttu oli söpöt betonipuput! 



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti