maanantai 1. elokuuta 2016

Saarihyppelyä (Lonna ja Suomenlinna)

Helsingissä on niin paljon ja monipuolisesti luontoa ja seikkailupaikkoja, että entinen maalainen on ihan ihmeissään. Parasta tänä kesänä on ollut lukuisat saaret. Eniten ollaan vierailtu poikien kanssa Korkeasaaressa, mutta kannattaa ehdottomasti käydä pienemmän elämysstatuksen omaavissakin saarissa. Suomenlinna on monen vuoden ajalta tuttu mukava piknikpaikka, jossa on käyty viettämässä monia mukavia päiviä kavereiden ja sukulaistenkin kanssa nähtävyyksiä ihastellen. Sinne on helppo ja halpa mennä, kun pääsee ihan tavan matkakortilla. Harakan saarella järjestetään kiinnostavia luontoretkiä niin lapsille kuin aikuisillekin, joten sielä kannattaa käydä. 

Viime viikolla haluttiin päästä kokeilemaan saarihyppelyä, joten otettiin JT-linesin paatti ja käytiin Suomenlinnan lisäksi Lonnassa. Vallisaari säästettiin vielä myöhemmäksi, sillä uskon, että sielä saa vietettyä enemmän aikaa kuin jo tutussa Suomenlinnassa ja pikkuruisessa Lonnassa.


Edestakainen lippu (tai hyppelylippu oikeastaan) kustansi aikuiselta 7€, lapset tulivat kaupanpäälle.


Lonna on kiva pieni saari, jossa ilmeisesti etenkin ravintolakansa voi nauttia rauhallisesta saarimiljööstä. Retkeilijöille, kuten me, se ei niin paljon tarjonnut. Oli kuitenkin ihana viimein käväistä tääläkin, ja mikäli budjetti sallisi, niin vohvelibaari näytti houkuttelevalta!



Pojat tykkää kivien heittelystä veteen, yllätys! Kivinen ranta oli siis ihan huippujuttu.






Tosi kivaa lasten mielestä oli hypätä veneeseen monta kertaa, ja hieman seikkailla saarilla siinä välissä!





Sieltä saapuu seuraava kyyti, nyt jatketaan Suomenlinnaan!


Mikael ihmetteli, miksi aina tulee saippuaa (vesi vaahtoaa)...




Mikael sattumoisin rupesi puhumaan sukellusveneestä. No ei auttanut kuin viedä pojat katsomaan sellaista. Pojat pääsivät taas ilmaiseksi, minulle opiskelijahinta Vesikkoon oli 3€. Oli kiva itsekin ensimmäistä kertaa käydä katsomassa, miltä sukellusvene näyttää sisältä. Pojille se oli mieleenpainuva elämys, kiva kun pääsi vähän kokeilemaan kaikkia vimpaimia.

 

 


Suomenlinna on kyllä huippu seikkailupaikka. Jännät muurit, ikkunaraot ja luolat, niitä ei voi missata!






Kannattaa ottaa taskulamppu mukaan!



 

 



Sitten jo palailtiin Kauppatorille. Emme kiertäneet aluetta kovin laajasti, kun paikka on tuttu, ja sielä tulee käytyä luultavasti vielä monta kertaa. Paljon muutakin jännää nähtävää riittää.



Mikäs kumma pilkkutauti on iskenyt, vai keskelle satuako tipahdettiin? Hauskoja puita Espalla.

Taustalla on japanilaisen taitelijan Yayoi Kusaman teos "Pilkkujen nousu puihin". 


Vinkatkaa ihmeessä kivoista luontokohteista lasten kanssa. Meillä on listalla vielä muutama saari, uimaranta ja luonnonpuisto, mutta lomaa on vielä kolme viikkoa jäljellä!:)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti