tiistai 3. marraskuuta 2020

Longinoja

 


Olemme tehneet retkiä Longinojalle muutaman kerran taimenten näkemisen toivossa. Ajoitukset eivät tosin ole osuneet aivan kohdilleen, eikä onnikaan ole ollut matkassa. Matkan vaivan ja ajanpuutteen vuoksi retket on meillä jääneet harvoiksi, mutta mitenkään vaikeasti saavutettava luontokohde tämä ei ole. Longinoja kiemurtaa Tapanilasta Malmille ja laskee Savelan kautta Vantaanjokeen, ja hyvät bongauspaikat löytyy esimerkiksi aivan kivenheiton päästä Malmin juna- ja bussiasemalta.

 

Kesällä satuimme oikeastaan vähän sattumalta reitin varrelle, joten seurasimme hauskoja opastauluja ja tutkailimme puroa pitkästä aikaa.






Kesäretkellä nähtiin sentään yksi pikkukaveri, ja se oli kyllä valtava ilo lapsille! Samalla tuli selväksi, että tänä syksynä tullaan bongailemaan isompia vonkaleita! 


 



Vaikka aina ei kaloja näy, niin ihan kivat ulkoilupuitteet on kuitenkin.




Nyt lokakuussa olemme tehneet kalareissuja jo kahdesti. Ensimmäisellä retkellä 18.10. pojat ilmeisesti näkivät jonkun polskahduksen, mutta siihen jäi bongaussaldo. Kelikin oli ihan kohtuullinen - kaunis kirpakka syyssää, joten oli mukava retki kuitenkin.

 



 


Ihan jo toki virtaava vesikin on kiinnostavaa katseltavaa.

 


Lapsia kannattaa muistuttaa, että vedessä kahlaaminen on paras jättää räpyläjaloille. En nimittäin ihmettele, jos innoissaan koittaisivat tutkailla vähän turhan läheltä. Näin ei tehdä sitten vahingossa vahinkoa kutupaikoilla. 

 


Toinen retki tehtiin n. viikon kuluttua edellisestä. Tällä kertaa nähtävää riitti! Pysähdyimme kolmessa kohdassa katselemaan heiluvia pyrstöjä ja pärskähdyksiä.


Yhteensä näimme kymmenisen pilkullista kalakaveria.



Vaelluskaloilla kutu ajoittuu loka-marraskuun vaihteeseen ja kestää yleensä muutaman viikon. Taimenet ovat aktiivisimmillaan iltahämärissä, mikä toki ei pienten lasten kanssa ole välttämättä paras aika retkeillä. Isompien kanssa ajoittaisin retken ennemmin iltapuolelle, mutta kuten näkyy, niin on sitä eloa päväsaikaankin, jos sopivasti kohdille osuu!




Kalat voivat olla jopa 90 senttisiä vonkaleita. 



Tämä oli kyllä huippuretki.
Etenkin esikoiselle (joka on ihan kalamies, mutta ei kalastaja) syksyn kohokohta!



Käy myös kurkkaamassa Longinojan omat nettisivut. Sieltä kannattaa katsoa dokumentti Longinojan kunnostamisesta taimenpuroksi, puroaktiivien merkityksestä Suomenlahden uhanalaisen taimenen luontaisen lisääntymisen kannalta, ja ensimmäisen taimen-luontopolun syntymisestä. 
Niin inspiroiva tarina!


 

Nyt on hyvä retkihetki, kun luonto on ihmeellinen ja kaunis. 
Reitin vieressä pysähdyimme myös hetkeksi leikkimään!


2 kommenttia:

  1. Ihana lukea teidän retkestä Longinojalle. Puroluonto antaa paljon kun pysähtyy ja nauttii siitä ilman kiirettä. Laitan tarinanne jakoon Longinojan kanaviin muidenkin iloksi.
    Mukavaa syksyn jatkoa ja bongailuja jatkossa.

    t: Juha Salonen, Longinojan puroyliaktiivi

    VastaaPoista
  2. Niin totta, ja on kyllä mahtavaa, että on tällainen helmi meille täällä Helsingissä. Kiitos! 💙

    VastaaPoista