sunnuntai 18. elokuuta 2019

Skidit Festarit kymppi vee!


Taas kerran takana on ihan huippu festaripäivä! Skidit Festarit täytti pyöreitä, eli isompien ihmisten biletilat ovat auenneet lasten ja perheiden käyttöön jo kymmenen vuoden ajan! 


Tykkään näissä festareissa siitä, että lapset pääsevät ikään kuin valtaamaan tilat aikuisilta, ja kaikki on järjestetty ihan viimeisen päälle vekkuliksi ohjeman laadusta tinkimättä.

 

Festaritilat ovat aivan mahtavat. Reitti alkaa jännittävästä ja paljon lupaavasta portaikosta. Kaikussa leikittiin legoilla ja askarreltiin synttärihattuja. Meidän lapset löytyi tietenkin onnellisina legokasojen keskeltä. Kammarissa oli kummituskoulu - herkintä lasta se jännitti liikaa, niin matka jatkui Kuistiselle.

 



Sievä vehreä hengailupaikka - lisää PiiPoon legoja ja musiikkikoulua!


Sokkeloinen matka jatkui alas portaita pitkin.

 


Nukkumatti nukahteli pitkin matkaa.


Sitten tultiin Jaffan mocktail-baariin. Lapset pääsivät jälleen valmistamaan omat juomansa. Tämä onkin lasten mielestä yksi festareiden kohokohtia. Ihanan överikirpakat "blimsat", juuri lasten makuun!:D


 


Limen heiton ja muun temppuilun jälkeen matka jatkui mörkötunneliin. 



Hämärä rosoinen käytävä johtaa suoraan iloiselle sisäpihalle, jossa diskon ja huippuesiintyjien lisäksi on kaikenlaista puuhaa ja ihmeteltävää!

 

Hyvä musiikki, hattarantuoksu, iloisen väriset viirit, lahjakasat ja tuhannet saippuakuplat nostattaa bilefiiliksen välittömästi. Oman lisänsä tunnelmaan tuo hauskat hahmot, jotka eivät pelkästään hengaile, vaan myös oikeasti huomioivat lapsia.


Lavan vierestä löytyi ikisuosikki ränniautorata.



Synttärikoristelut olivat upeat!

 

Kuuraketista oli kuulemma moottori rikki. Kovasti sitä yritettiin korjata, mutta toistaiseksi jäi avaruuslento mielikuvituksen tasolle.



 



Appelsiinin makuista hattaraa!


Lisäksi pihalla oli herkkusuille jädeä ja hodaria. 


Mitäpä synttärit olis ilman hännänkiinnitystä! 


Sisäpihalta sisätiloihin, jossa mm. ison jonon aikaan saanut supersuosittu Slime-labra. 

 


Ja pierukone! Meidän poikien suursuosikki! 


"Mitähän tästä tapahtuu?"

 

"Kone" äänteli ja savusi ja lapsilla oli hauskaa! Vähän ihmettelivät jälkeenpäin, että ei se kuitenkaan haissut...




Pierukoneen lisäksi päällimmäiseksi jäi pojilla mieleen "ne kaksi legopaikkaa", juomien tekeminen ja hattarat.


Lapset pääsivät leikkimään uunissa ja leipomaan pahvileipomossa. Toiset askartelivat jätskituutteja ja ekaluokkalaiselta valmistui herkullinen pitsasiivu!

 

 

Nurinkurinnurkassa leikkiä ja juhlintaa pöydän alla.

 

Mitäpä muutakaan Skidit synttäreillä, kuin disko kakun sisällä!


 

Ihana kermakakku tuoksuu mansikalta ja on koristeltu strösselillä. 
Sisällä diskomusiikkia, -valoja ja kimalletta. 


Kahvila Skidilä tuli festareille - nyt se oli Pahvila!

 

Ihanat pullat ja popparit ja vaikka mitkä muut herkut sekä välipalat löytyi täältä.





Tässäpä kierros tämän vuoden festareilla. Esiintyjät jäi omalta osaltani pääosin näkemättä, mutta niistäkin kuulin paljon kehuja! Lapset antoivat hyvää palautetta kaikesta hauskasta, ja keskimmäinenhän olisi halunnut vielä jatkoillekin, Annantalon Skidilään! Ei voi siis muuta sanoa, kuin että ihan hurjan hyvät festarit, onnistuneet synttärit, ja kohti ensivuotta - Hyvä Skidit!



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti