maanantai 30. huhtikuuta 2018

Vappumunkit



Munkit kuuluu kalenterivuoden erikoisherkkuihin, joita paistan ainoastaan vappuna. Perinnettä olen ylläpitänyt siitä lähtien, kun on ollut lapsia, joita hemmotella. 

Ensimmäinen munkinpaistokerta on jäänyt hyvin mieleen, kun hain netistä ohjeeksi "sotkun munkit". 
Kun resepti tuntui kamalan suurelta, niin puolitin sen suosiolla. Edelleenhän taikinaan tuli sitten 2 kiloa jauhoa ja mies räkätti vieressä, kun pyörittelin kymmeniä, jos en jopa sata rinkilää.

Tottahan noita olisi pakastanutkin, mutta katsottiin parhaaksi viedä iso osa miehen työkavereiden tuhottavaksi.

Mutta, tästä ohjeesta pitäisi tulla suht kohtuullinen n. 30 kappaleen munkkisatsi.




5 dl kädenlämpöistä vettä
1 kananmuna
1 rkl jauhettua kaardemummaa
1 tl suolaa
2 pss. kuivahiivaa tai 50g tuorehiivaa
2 dl öljyä
2 dl sokeria
n. 14 dl vehnäjauhoja


Liota hiiva veteen, ja lisää sokeri, kaardemumma, kananmuna, suola ja öljy sekä 7dl vehnäjauhoja.
Sekoita hyvin ja kohota 10 minuuttia.

Sekoita sitten joukkoon loput vehnäjauhot  ja kohota vielä 30 minuuttia.

Kumoa taikina jauhotetulle alustalle ja kauli taikinasta paksuhko taikinamatto.

Painele munkit juomalasilla (tai donitsimuotilla), ja siirrä (öljytyn) leivinpaperin päälle.

Kohota vielä 30-40 minuuttia ja paista sitten reikäkauhalla n. 180 asteisessa rypsiöljyssä/munkinpaistorasvassa, pari minuuttia kummaltakin puolen. (Itse seuraan öljyn lämpöä koko ajan paistimittarilla).

Siirrä valmiit munkit talouspaperin päälle hetkeksi kuivumaan, jonka jälkeen sokeroi munkit lämpöisinä.

 

Vuosien myötä munkeistakin tullut nätimmät. 2018 vs. 2022



 

Munkit voi paistaa myös ilman reikää - itse töräytin näihin mansikkahilloa sisään ja kuorrutin/koristelin.






Ei kommentteja:

Lähetä kommentti