maanantai 2. huhtikuuta 2018

Meidän pääsiäinen

Pääsiäistapahtumista olen kirjoitellut jo erikseen, mutta tässä vielä katsaus meidän kotoisampaan pyhän viettoon.


Palmusunnuntaina kävimme siunaamassa naapureita edellisenä päivänä kerätyillä ja koristelluilla pajunoksilla. Lapset koristelivat oikein värikkäitä ja omaperäisiä oksia!




Säästin myös edellisenä vuonna saamamme oksat, ja laitoimme ne nyt kiertoon. Tämä olikin hyvä, sillä tänä vuonna pajunkissojen löytäminen ei ollut ihan niin helppoa. Toisaalta saattaa olla omasta aktiivisuudestanikin kiinni, kun olimme liikkeellä melko myöhään.

Iloiset ja veikeät pikkunoidat virpoivat oikein hienosti ja rohkeasti, ja saivat oikein mukavan saaliin:)

 

Rairuohot istutimme vasta palmusunnuntaita edeltäneenä perjantaina (mutta ne kasvoivat oikein komeiksi pääsiäiseen mennessä).

 


Hiljainen viikko meni aika hiljaisesti. Nuorimmainen sairasti pari päivää, ja torstaina kävivät päiväkodin mukana pääsiäiskirkossa.

Pitkäperjantaina vietimme osan kauniista päivästä nauttien Haltialassa, vaikka se ehkä perinnettä rikkoikin. 

Lankalauantain aamuna lapset taasen löysivät paljon pääsiäispupun jättämiä munia ympäriinsä asunnostamme. Pääsiäismunien etsiminen on ehkä lasten ihan lemppariperinne.



Lisäksi koristelimme pääsiäismunia. Testattiin partavaahtotekniikkaa, ja saatiin kiva marmorinen pohjaväri muniin. Sitten lapset maalasivat vielä mieleisensä kuviot.

 

Partavaahtoa pursotetaan astiaan, ja päälle laitetaan muutama tippa elintarvikeväriä. Kuvio piirretään puutikulla. Sitten ontto muna pyöritetään kevyesti vaahdon pinnalla. Toki lapset olivat turhan ronskeja, ja väriä voi käyttää vähemmän, jotta kuvio erottuisi paremmin.


Annettiin munien hetken olla paperin päällä, ja sitten huuhdeltiin vaahto pois, ja kuivasin munat kevyesti paperilla.


Munat sai kivan pohjavärin, ja sitten maalattiin vielä lisää askartelumaaleilla.



Ilta vietettiin Seurasaaressa, jossa pienten trullien ihmeteltäväksi syttyi pääsiäiskokot.

Sunnuntaina vietettiin juhlaa. Kuolema on voitettu.


Valmistin karitsanpaistia valkoviinikastikkella, ja hasselbackan perunoita, isäntä loihti lisukkeeksi hunajajuureksia.


Jälkiruokapöydästä löytyi tietenkin pashaa ja kulitsaa, sekä sitruunainen juustokakku (ja suklaamunia).




Miten teillä on pääsiäistä vietetty?💖

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti