sunnuntai 26. helmikuuta 2017

Talvisia puuhia

Tänä talvena on ollut vähän heikkoa ulkoilukelejen kanssa. Lumi- ja säätilanteen heitellessä omat kiireet mm. gradun kanssa ovat myös syöneet yhteistä aikaa ulkoilla. Onneksi ne nyt on enimmäkseen ohi, ja on mukavasti aikaa vähän muuhunkin. Nyt on luntakin mukavasti, mutta tässä vähän puuhia talven varrelta, oli lunta tai ei.


Ollaan toki ehditty käydä monta kertaa pikkumäessä laskemassa pulkalla, harjoittelemassa hiihtoa ja mäenlaskua, luistelemassa, grillailemassa ja koiran kanssa pulkkaa vetämässä. Ja vielä on talvea jäljellä. Viime päivinä on ehditty jopa rakennella lumesta, vaikka siitä ei nyt kuvia olekaan:)

Läheisellä luistelukentällä on käyty monta kertaa:

 

 


 


Leikkipuiston pienessä mäessä ollaan useimmiten käyty, välillä pulkkien ja kelkkojen kanssa, mutta välillä ihan ilmankin:)



Kun lumen tilalle tuli jää, niin ei tosiaan paljon enää pulkkaa tarvittu:)






Ja kun ei pulkka- tai jäämäkikelejä ollut, niin mentiin sitten grillailemaan:) Mukava oli metsässä rämpiä, leikkiä piilosta, ja paistaa makkaraa nuotiopaikalla:)


Makkaraa ja kuumaa kaakaota<3


Koissukin on päässyt talviurheilun pariin, joskin vasta kerran.:)


Onneksi pääkaupunkiseutu tarjoaa myös erilaisia talviriehatapahtumia, ja niiden yhteydessä esimerkiksi hiihtäminenkin on onnistunut:)


Tänä viikonloppuna on testattu Jääpuisto Rautatientorilla, ja sunnuntaina tietenkin lasketaan laskiaisen kunniaksi pulkkamäkeä, niistä myöhemmin!:)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti