maanantai 6. helmikuuta 2017

Muumipeikon talvirieha ja muita talvisia touhuja

Käytiin ihanassa talvisen liikkumisen perhetapahtumassa Maunulan majalla.

Paikalla oli muumia ja maijaa, ja hiihtämisen lisäksi päästiin kokeilemaan lumikenkäilyä. Liukurimäessäkin käytiin, ja jännittävällä muumien metsäpolulla.


Heti alkuun halattiin muumia:)


Lumikenkiä oli kokeiltavaksi:

 

Pojat pääsivät hiihtämäänkin, vaikka latua ei oikeastaan ollut. Lunta onneksi sen verran, että vapaalla pääsi testailemaan.

 

Liukurit otettiin tehokäyttöön jäisessä pikkumäessä:)

 

 

 

Metsäpolulla oli muumirasteja. Oli kiva pohtia kysymyksiä lasten kanssa, ja lasten mielestä oli tosi jännittävää etsiä seuraavaa rastia.




Majaleikkiä leikittiin puun alla.


Ja viimehetkillä ehdittiin poliisiauton kyytiin. Nimittäin testaamaan sekä etupenkkiä, että sitä "kuljetustilaa".



Daniel epäili, että poliisi olisikin rosvo! :D


Maija ajeli pois lapsia ilahduttaen vilkuin ja pillein. Olihan jännittävää!


Superkiva tapahtuma:)

Tänä vuonna jälleen ollaan aika heikosti päästy hiihtämään. Onneksi muutama mukava kokeilukerta ollaan kuitenkin saatu alle. Ensi vuonna pitäisi jo harkkasuksista siirtyä Mikaelin kanssa astetta parempiin. Josko silloin saataisiin paremmat ladutkin:)

Aikaisemmin tänä vuonna käytiin perheiden hiihtotapahtumassa Hakunilassa. Silloin oli latu, ja oli myös aikamoinen tuisku. Mutta kivaa oli sieläkin. Päästiin silloin hiihtämään kenttää ympäri, laskemaan mäkeä suksilla ja minisuksilla, ja heittämään sammakoita "ampumahiito"-tyyliin. Olisi aikuiset päässeet kokeilemaan ampumistakin. Kannattaa ehdottomasti käydä järjestetyissä talviriehoissa, etenkin, jos sääolosuhteet ei muuten innosta talviurheiluun. Hyvä meininki ympärillä, ja ylimääräiset aktiviteetit parantavat silloin helposti kokemusta:)

Daniel pääsi tuolloin ensi kertaa hiihtämään:)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti