maanantai 9. tammikuuta 2017

Lux Helsinki 2017

Vuoden 2017 Lux Helsinki oli edellisiin verrattuna tiivis, pienelle alueelle tiheään sommiteltu paketti. Siinä on tietenkin hyvät ja huonot puolensa. Reitti tuntui kovin lyhyeltä, mikä on tietenkin hyvä homma pakkasessa (noh, sunnuntaille osui varsin lempeä sää), mutta toisaalta samalla jäi pieni fiilis keskeneräisyydestä. Teokset ei sinänsä jättäneet kylmäksi, kiersin reitin itse asiassa molempiin suuntiin.


Reittiä oli helppo seurata, siitä plussaa ja paljon. Ei tarvinnut googletella teoksia ja sijainteja, kuten aikaisempina vuosina. 

Monta mielenkiintoista ja katseenvangitsevaa teosta, joista kuvat ei kerro murto-osaakaan. Ääni ja liike, sekä sanoma toi teoksiin ulottuvuuksia, jotka jäävät kuvan ulkopuolelle.







Ihailtiin perjantaina ohiajaessa mm. presidentinlinnan valaistusta, ja harmikseni se oli sunnuntaina erilainen. Komealtahan tuo silti näyttää:




Olipa osallistaviakin teoksia. Joukkovoima ja Light Pipes.









Sisäpihoille syntyi jonoja. Ihmisiä saattoi olla enemmän liikkeellä, kun sää oli suotuisa, mutta varmasti teosten sijoittelukin suhteellisen pienelle alueelle aiheutti tulppia. Jonot eteni kuitenkin nähdäkseni kohtuullisen rivakasti.


Flowers of Life oli muuntanut Topelian sisäpihan kukkivaksi. Huikean värikkäitä "eläviä" kukkia.








Aivan huikea kokonaisuus jälleen kerran. Ei ihan vetänyt vertoja viimevuotiselle, ja koen, että oli ihan hyvä päätös jättää tällä kertaa lapset kotiin. Mutta erilaisuudessaan upea kokemus silti. Tuskin maltan odottaa taas ensi vuoteen. Tänään 9.1. vielä mahdollisuus käydä paikanpäällä näkemässä ja kokemassa valon voima.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti