lauantai 21. maaliskuuta 2020

Kynttiläkipot betonista


Lapset näkivät ohimennen työmiehiä betonihommissa, ja kiinnostuivat aiheesta niin paljon, että siitä tuli meidän joululahjaprojektimme.

 

Ostin ämpärin askartelubetonia, ja hyödynsimme vanhat leivosmuotit.
Aika oli niin kortilla, että tässä projektissa tuli hosuttua - sekoitusastia ei ollut paras mahdollinen, mutta ajoi nyt asiansa. Täytyy muistaa muutama jogurtti- taikka jäätelörasia säästää askartelukäyttöön. 

  

Betoni"hiekkaan" lisättiin vain vesi ja sekoitettiin, kaadettiin muottiin (ei aivan pintaan asti) ja upotettiin tuikkukynttilä märkään massaan. Kätevästi sujui, kun meillä oli yhteenliimaantuneita tuikkuja, jolloin toisesta sai pidettyä kiinni vielä toisen upotessa.


Lapset asettelivat koristekiviä pintaan, ja sitten annettiin kuivua seuraavaan päivään.


Seuraavana päivänä kokeilin varovasti irrotella vuokia, ja aika hyvin oli jo kipot jähmettyneet. Kostea massa sai vielä kuivua ilman vuokaa siten, että vaaleni kauttaaltaan. Irroitin myös ylimääräisen tuikun, ja itse asiassa poltin pois sen betoniin upotetun.


Kun tuikut olivat aikansa luoneet kivaa tunnelmaa ja sulaneet pois, myös tuikun metallikuoren sai helposti poistettua.

 


Näistä tuli todella helposti ja suhteellisen nopeasti todella sievät koristeet. Lapset pääsivät toteuttamaan itselleen kiinnostavan projektin, ja samalla ilahduttivat opettajiaan ja hoitajia/avustajia.


 

Lapset maalasivat (kynttilämaalilla) kynttilät haluamallaan tavalla, ja kokonaisuus pakattiin kuusenoksan ja koristepallojen (Ferrero Rocher patukka) kera sellofaanipussiin, ja suljettiin juuttinarulla. Vaneritontut päiväkoti-ikäinen koristeli ryhmänsä aikuisten näköisiksi.😁


Hauska ja ennen kaikkea helppo projekti lasten kanssa!👌



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti