maanantai 25. syyskuuta 2017

Pihlajanmarjahillo ja pinaattiletut


Jos omena tänä vuonna antoi satoa niukasti, niin pyhä pihlaja on tuottanut runsaasti punaisia kyyneleitään. Jos vanhaa kansaa on uskominen, niin tuleva talvi onkin sitten vähäluminen. Ennen sitä täytyy kyllä poimia ihanat vitamiinipommit talteen, ja tehdä yhtä jos toista ihanaa niistä.

Meillä syödään pihlajanmarjoja enimmäkseen suoraan puusta sellaisenaan, mutta tänä vuonna ajattelin käyttää marjoja monipuolisemmin, niitä kun nyt riittää. Pihlajanmarjojen C-vitamiini säilyy hyvin ja kestää keittämistäkin. Pakastaminen ja pakkanen vähentävät omena- ja parkkiahapon määrää. Hieman pakkasen puremat marjat ovat makeampia, joten usein sanotaankin, että pihlajat kannattaa kerätä ensimmäisen pakkasyön jälkeen. Marjat voi käyttää keräämisen jälkeen myös pakastimessa, joten ei tarvitse odotella halloja. (Pihlajanmarjojen maun lieventämiseksi voi käyttää myös porkkanaa, kurpitsaa, omenaa, päärynää, ja perunaa. Toistaiseksi teen kokeiluni "naturellina".) 


Pihlajanmarjahillo

1,5 l pihlajanmarjoja
2 dl vettä
0,5 kg hillosokeria

Perkaa ja puhdista marjat ja mittaa veden kanssa kattilaan. 
Kuumenna hetki miedolla lämmöllä, n. 10 minuuttia.
Sekoita joukkoon hillosokeri ja keitä marjoja hiljalleen koko ajan hämmentäen noin 15 minuuttia.
Hillon voi paseerata, jolloin liemi suodatetaan siivilän kautta. 
Anna liemen jäähtyä puolisen tuntia, ja säilö se puhtaisiin ja tiiviisiin purkkeihin. Säilytä viileässä.


Pihlajasta tuli ihana hillo, ja uskoisin sen toimivan erityisesti suolaisissa ruuissa, kuten lihan ja perunan kanssa, tai vaikka pinaattiletuissa. Ja pinaattiohukaiset täytyikin heti ensimmäisenä testata.

Tässä vielä ihana pinaattiletturesepti:



Pinaattiletut

150 g hienonnettua pakastepinaattia
2 munaa
5 dl maitoa
3 dl vehnäjauhoja
1 rkl öljyä
1 tl suolaa
pinaatin lehtiä

Sekoita aineet keskenään lukuunottamatta pinaatin lehtiä. Anna taikinan tekeytyä puolisen tuntia, ja paista pinaattiletut voissa pannulla. Lisää pinaatin lehtiä taikinan päälle koristeeksi paistovaiheessa.

Tarjoile esimerkiksi pihlajahillon kera.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti