Ajatuksia digikasvatuksesta. Kirjavinkki ja arvonta

Kirja saatu markkinointimateriaalina

Nyt peliaiheisia syntymäpäiviä lapsipuolelle järjestäessäni mietin väkisinkin teemaa 'lapset ja pelaaminen'. Samaa mietin jo pari vuotta aikaisemmin, kun järjestin ensimmäiset pelisynttärit samaisen lapsen toiveesta, sillä en ole ollut kovin digipelimyönteinen. Koin kuitenkin tärkeänä pysyä mukana lasten maailmassa, ja vaikka pelejä en itse pelaisi lainkaan, niin haluan tietää, mistä niissä on kysymys. Silloin peli oli Minecraft, tällä kertaa Pokémon (Go/Sun/Moon). Tällä kertaa sain myös tukea pohdintoihini, sillä kesälomareissullamme lukaisin läpi Satu Irisvikin ja Jenni Utriaisen tuoreen kirjan, Kuinka kasvattaa diginatiivi.

Tämän päivän lapset elävät aivan erilaisessa maailmassa kuin me 80-90-luvun lapset. Konsolipelit olivat jo tuttuja, mutta esim. internetiä (ja tietokonetta ylipäätään) käytin lähestulkoon ensimmäistä kertaa vasta yläasteella, aktiivisesti vasta yliopistossa. Meidän lapset seuraavat vanhempien jopa päivittäistä tietokoneen ja internetin käyttöä, ja älypuhelin kuuluu jo melkeinpä asustukseen. On naiivia ajatella, että lasten kasvattaminen olisi tänä päivänä samanlaista kuin ennen.

Ei ole ihme, jos vanhemmat ovat hämmentyneitä tämän digimurroksen edessä. Meillä ei ole kasvatusmallia, jota jatkaa, ja digikehitys kulkee edelleen kovaa vauhtia eteenpäin. Saatamme ihmetellä pienten lasten taitavaa älylaitteiden käyttöä, ja ajatella, että on ok, että lapset osaavat tämän asian paremmin kuin me aikuiset. Lapset eivät kuitenkaan synny digi-ihmeiksi, vaan heidät täytyy siihen opettaa. Ihan jokainen lapsi tarvitsee mediasisältöjen ja teknologian kanssa opastusta. 

Digi- ja mediaoppaana oleminen on vanhemmalle vaativa, mutta tärkeä tehtävä. Sen tehtävän tueksi Kuinka kasvattaa diginatiivi on erinomainen ja ehdottomasti lukemisen arvoinen opus, ja sen lukeminen kannattaa jo ennen kuin asiat tuntuvat ajankohtaisilta. Kirja keskustelee tärkeistä kysymyksistä, joita tämän päivän vanhemmat kohtaavat - ilman moralisointia. Tästä kirjasta muuttuneen mediamaailman edessä epätietoinen vanhempi/kasvattaja saa konkreettisia vinkkejä, tukea ja neuvoja.

Somessa ja sensaatiohakuisissa "uutisartikkeleissa" kohtaamme useimmiten arvostelua ja pelottelua, ja välillä ilman parempaa tietoa syyllistymme siihen itsekin. Totta sekin, että emme tiedä, mihin tämä kehitys vie, mutta onko todella turvallisempaa hypätä pois kärryiltä, vai sen sijaan pitää tiukka ote ohjaksista?

Mikaelin ensimmäinen puhelin on ennen kaikkea helppo ja turvallinen. Älypuhelinta ei tarvita vielä toviin.

On selvää, että digilaitteet ja -pelit tulevat lasten elämään viimeistään koulussa ja kavereiden kautta. Itselleni on ollut tärkeää olla lasten mukana tämän suuren tuntemattoman edessä. Tässä kirjassa paljon puhuttu 'ruutuaika' heitetään romukoppaan, mutta tilalle annetaan uusia ajatuksia: kaikki tekeminen ei ole samanarvoista, ja tiukat ruutuaikasäännöt vain päästävät aikuisen liian helpolla. Aikuisen tulee myös tutustua siihen, mitä lapsi tekee, ja mielellään myös osallistua. Ruutuaika mielletään liian herkästi myös "aikuisen omaksi ajaksi".

Minä latasin Pokémon Go-pelin puhelimeen jo noin vuosi sitten siksi, että voisimme tytärpuolen kanssa yhdessä pelailla. Silloin lapsi ei vielä saanut sitä omaan puhelimeensa ladata, mutta kavereiden kanssa ne pokepallot kuitenkin lentelivät. Ajattelin, että luvalla ja aikuisen kanssa yhdessä pelaaminen on alakoululaiselle paitsi turvallisuuskysymys (opetellaan valvotusti sitä liikenteenkin läheisyydessä tapahtuvaa pelaamista) myös sellainen "aikuista kiinnostaa asiat, jotka on mulle tärkeitä" -asia. Ja kiinnostaahan ne. Myös pelien sisältö on syytä tarkistaa, ennen kuin antaa lapsen pelata itsenäisesti.

Ensin lapsi pelasi peliä puhelimellani valvotusti itse, ja minä sain tehtäväksi keräillä poksuja ja stoppeja hänen ollessa kotonaan. (Myöhemmin hän sai pelin myös itselleen, ja muutaman kerran olemme yhdessä käyneet pelailemassa.) Pelailen siis edelleen omalla ajalla, sekä 3- ja 5-vuotiaiden poikieni kanssa. Näin olen päässyt tutustuttamaan omat lapseni pelaamisen alkuun, ja koen hieman paremmin pysyväni itsekin perillä lasten maailmasta. Mitä olisin ymmärtänyt lisätyn todellisuuden peleistä muuten? Ehkä olisin monien tavoin voivotellut surkuhupaisaa Pokémon-villitystä, kun tuntematonta on niin helppo moittia. Tai jopa pitänyt sitä nolona muoti-ilmiönä, mikä tietysti olisi ollut alentavaa pelistä innostunutta lasta kohtaan.

Pelit on paljon muutakin kuin harrastus tai viihdettä. Ne saattavat jopa rikastuttaa mielikuvitusta ja tarjota inspiraatiota moneen muuhun tekemiseen, kuten piirtämiseen ja askarteluun.

Minulla on vielä pari vuotta siihen, että omat pojat ovat kunnolla "peli-iässä" ja vähemmän vain minun kanssani, ja kyse on kriittisen pitkästä ajasta tippua myös digikärryiltä. Haluan pitää kiinni siitä, että seuraan edes kevyesti kehitystä, jotta sopeutuisin edessä olevaan tulevaisuuteen, omienkin alakoululaisten arkeen. Pelikasvatusvastuu on minulle siis tärkeä teema, ja siitä tässä kirjassa puhutaan paljonkin. 

Kuinka kasvattaa diginatiivi ei siis sallivuudesta huolimatta päästä kasvattajaa helpolla. Päinvastoin. Lasta ei tule jättää yksin tuntikausiksi (eikä lyhyemmäksikään aikaa) tv:n tai pelilaitteiden pariin, saati internettiin, ja sisällön valvonta on aikuisen tehtävä. Lapsi ei aina ymmärrä kaikkea näkemäänsä, vaikka selaileekin laitteilla sujuvammin kuin aikuinen.

Meillä pelilaitteet on lähinnä käytössä pitkillä automatkoilla. Silloin, kun laitteet eivät ole näkyvissä, lapset ei niitä osaa kaivatakaan, mutta ei ne kiellettyjä ole. Me tehdään hyvin paljon muutakin kuin istutaan ruudun edessä, joten en näe, että silloin tällöin pidempiaikainenkaan pelaaminen tai töllön tuijotus haittaa. Tulee ihan mieleeni meemi, jossa kerrotaan miten tämän päivän kolmevuotias käyttää sujuvasti digilaitteita, kun "silloin kuin itse olin lapsi" syötiin hiekkaa.

Ei siinä, hauska meemi. Vaan kyllä meidänkin naperot ovat hiekkaa syöneet. Ei yksi asia välttämättä sulje toista pois, ja ennen ei kaikki tosiaankaan ollut paremmin. Vaikka minunkin kolmevuotiaani käyttää melko sujuvasti kännykkää, jossa on lapsia varten muutama peli, se ei tarkoita, että kaikki leikkiaika, perheaika ja luova aika menisi kännykän näpräämiseen. Aikaa riittää todellakin myös siihen hiekan syöntiin!;)

Tabletilta ja vanhoista kännyköistä olen poistanut sim-kortit, langattomat yhteydet ja kaikki mahdolliset appit, jotka ei lapsille kuulu. Laitteilla on nyt ainoastaan pienille soveltuvia harkitusti hankittuja pelejä, (kuten Legoa, Toca Bocaa, Sago Miniä ja Edoki Academyä yms., sekä Hevisauruspeli) joten toistaiseksi ei tarvitse pelätä, että lapset tekisivät laitteilla mitään muuta, kuin pelaisivat ennalta sovittuja pelejä.

Onnistumisen kokemuksia<3

Kuinka kasvattaa diginatiivi -kirjassa on enemmänkin vinkkejä, miten lasten mediasisältöjä voi mukauttaa sopiviksi, ja miten niitä pienemmille sopivia pelejä kannattaa valita. Kirja etenee positiivisen kautta, ja antaa kunnolla eväitä kieltojen ja liikojen rajoitusten sijaan. Oppaassa ei ole kuitenkaan unohdettu rajoitusten tärkeyttä, vaan neuvotaan huomaamaan myös ne vaaran paikat, ja perustellaan, miksi lasta ei kannata päästää esimerkiksi Youtubeen selailemaan lastenvideoita.

Monet ovat ratkaisseet peliaikaongelman pitämällä vaikkapa kerran viikossa pelipäivän. Mielestäni niin pelipäivä kuin esim. karkkipäiväkin nostaa yhden asian ihan tarpeettoman suureen asemaan, ja opettaa lapselle vääränlaista suhtautumista siihen. Myös tähän avataan näkökulmia tässä kirjassa, ja annetaan neuvoja, miten laitteet sulautuisivat helposti, saumattomasti ja hauskasti osaksi kodin arkea.

Oppimispelit on hyvää ajanvietettä, mutta välillä on ok pelata myös viihteen vuoksi.

Niin, digilaitteet ja -sisällöt on helppo kieltää. On helppo lunastaa synninpäästö, ja pitää itseään kelpo kasvattajana, koska rajoittaa lasten aikaa ruudun edessä. On myös ymmärrettävää, että vanhemmat ovat huolissaan. Kannustan kuitenkin ottamaan asioista selvää, ja asettamaan ne rajat sen mukaan. Tähän kannattaa ottaa ainakin alkuun avuksi tämä kirja, jota varten on haastateltu mm. aiheeseen perehtyneitä lastenpsykiatreja, kasvatustieteilijöitä, pelikasvattajia, erityisopettajia, lastenpelien julkaisijoita sekä ihan tavallisia vanhempia, jotka kertovat omasta tavastaan kohdata kasvatushaasteet ja digiaika.

Miten teillä suhtaudutaan lasten digilaitteiden käyttöön ja pelaamiseen? Kirjoita ajatuksesi aiheesta kommenttikenttään (muista laittaa myös sähköpostiosoitteesi mahdollista yhteydenottoa varten), arvon vastaajien kesken yhden Kuinka kasvattaa diginatiivi -kirjan.
Seuraa myös blogini Facebook-sivua <3

Arvonta päättyy sunnuntaina 24.9.2017.
Onnea arvontaan!

Kirjaostoksille pääsee myös suoraan osoitteessa: http://kustantamo.sets.fi/kirja/kuinka-kasvattaa-diginatiivi/
Saatavilla on paperipainoksen (22€) lisäksi kätevä sähkökirja (17€).