maanantai 25. heinäkuuta 2016

Pikku perheloma (Holiday Club Tampere)

Sain kisailtua itselleni mukavan alennuksen Holiday Clubille, niin sen kunniaksi tehtiin ensimmäinen kotimaan miniloma. Yksi yö kylpylähotellissa Tampereella ja seuraavana päivänä lapset leikkimään Herra Hakkaraisen kotiin Sastamalassa (siitä oma postaus myöhemmin).

Alunperin oli tarkoitus ehtiä tulopäivänäkin viettää aikaa kaupungissa, mutta kohtalo puuttui peliin. Ehdittiin kuitenkin pulikoimaan allasosastolla varmaankin tuntikausia, saunomaan omassa huoneessa, syömään noutopizzaa iltapalaksi ja käymään Näsijärven rannalla iltakävelyllä. Ei olisi voinut paljon mukavampaa olla. 


Parasta oli kyllä se, että lapset olivat ihan innoissaan huoneesta ja kaikesta. 

Itsekin yllätyin huoneen kokoon ja varustukseen. Tyttö kun avasi pienen vessan oven, ja kysyi, että onkohan täälä suihku erikseen, kun vessa on niin pieni, minä vaatimattomana vastasin, että ei kai kylpylähotellissa suihkua niin tarvita, ihan hyvä tämä on. Avattiin seuraava ovi, ja sielä olikin iso wc-kylpyhuone, ja oma sauna!:D 





Allasosastolle ei (yllätys!) tullut kameraa otettua, mutta meille se oli sopivan vaatimaton. Pystyin hyvin vahtimaan kolmea lasta, uimataitoisen ollessa isommassa altaassa ja pienempien leikkiessä lastenaltaassa, kun alue oli kohtuullisen kokoinen. Porealtaatkin testattiin ja isossa altaassa pystyin kävelemään lapset sylissä, kiva, että ei ollut sen syvempää!


Huoneessa pelailtiin lautapelejä:)


Kylpemisten ja saunomisten jälkeen käytiin rantakävelyllä. Maisemat oli mukavat.








Ja oli alueella kiva leikkipihakin.




Oman huoneen parvekkeelta katseltiin auringonlaskua...




Ja sitten nukkumaan<3


Aamiainen oli tietenkin yksi kohokohdista. Pienemmät kuitenkin odottivat aamu-uintia, eikä meinanneet malttaa herkutellakaan.





Oli ihanaa kun tarjolla oli vohvelitaikina paistettavaksi, ja Danin kanssa yksi tehtiinkin kaikille jaettavaksi. Melkein täytyy kotonakin pitkästä aikaa kaivaa rauta kaapin pohjalta.


Aamupalan jälkeen käytiin siis vielä pulikoimassa, ja sitten oli aika pakata ja lähteä. Oli kyllä ihana visiitti, ja tällainen ajanvietto lasten kanssa on jopa yllättävän rentouttavaa. Oli kyllä kiva, kun lapset niin viihtyivät, ja haluavat takaisin! Vaikka voi olla, ettei ihan vuosittain pysty vastaavaa toteuttaa, niin pidetään se tavoitteena. <3

sunnuntai 24. heinäkuuta 2016

Mango-ruusujäätelö

Tuli tehtyä grillausillan jälkkäriksi taas helppo ja herkku jäätelö. 

Mango-ruusujäätelö (ilman jäätelökonetta)


10 dl kermaa vaahdotettuna
1 prk makeutettua maitotiivistettä
0,5-1 dl ruususiirappia
1 kokonainen tuore mango soseutettuna
Puolikkaan sitruunan mehu

Vaahdota kerma ja sekoita kaikki ainekset keskenään mangososetta ja sitruunaa lukuunottamatta . Laita pakastimeen pariksi tunniksi, että seos hieman jäätyy. Sillä välin tee mangosose, ja lisää soseeseen sitruunan mehu. Lisää mangosose hieman jäätyneen jätskiseoksen joukkoon suurpiirteisesti sekoitellen, niin saat makuraitoja/sattumia.

Tarjoile vaikkapa vohvelitötteröissä!






Merkkarileikit rannalla!



Mikaelilla oli merirosvosynttärit, mutta merirosvosta itsestään en saanut kauheasti kivoja kuvia. Nyt viimein käytiin korjaamassa tilanne. Meillä on kodin lähellä ihanat maastot, joten pakkasin lelut mukaan ja lähdin pikku-kapteenin kanssa rantaan leikkimään.


Mikael löysi pullopostia!


Mikaelista oli kivaa leikkiä ja eläytyä, ja mielestäni sain siinä vaihvihkaa otettua aika kivoja kuvia! Välillä toki joutui pyytää pysähtymään, mutta ei tuntunut pilaavan touhua.


Aarrekin löytyi hiekasta, vautsi!



Kunnon kuopat, mahtui äidinkin aarre piiloon;)



Näytä hurja merirosvoilme!






Aikaahan tässä kuvaussessiossa meni, mutta molemmilla oli kivaa. Kaverikin tuli ohikulkumatkalla leikkimään hetkeksi.












Aarteenetsintä oli rankaa, mutta onneksi avain löytyi:)



ARRRRRRR!!


Aarre olikin aika makee;)


tiistai 19. heinäkuuta 2016

Linnanmäki

Käytiin sunnuntaina Linnanmäellä koko perhe plus setä. Laskeskeltiin, että yhden yli 120 senttisen, yhden alle 120 senttisen ja yhden alle metrisen kanssa täytyy melkein se kolme aikuistakin olla. Isi jäi tällä kertaa taaperovahdiksi rannekkeetta.


Minä kuljin enimmäkseen keskimmäisen kanssa, ja nuorinkin pääsi välillä mukaan. Isoin viiletti sedän kanssa hurjimmissa laitteissa.


Daniel halusi karusellissa ratsastaa...kanalla! No löydettiin hänelle hanhi, ja se kelpasi hyvin!


Pojat ihmetteli, miksi sedät on niin isoja...



Lapset oli onneksi tosi hyvällä tuulella koko päivän. Vaikka niitä pettymyksiäkin toki oli. Kiinnostavimmat laitteet on aina isoimmille! Kuitenkin riitti huviajelua muuallakin, niin ei ehtinyt jäädä murehtimaan. Jonotkin oli kohtuulliset, ainakin näissä pienemmille sopivissa laitteissa.



Keli oli kyllä vaikea. Ensin oli kylmä, ja sadekin lankesi hetkeksi. Sitten tuli kuuma, ja sitten taas viileni. Toisaalta parempaa päivää huvipuistolle ei ehkä olisi voinut ollakaan!

Pellen talo, eli Taikasirkus, on yksi Mikaelin lemppareita jo viime vuodelta. Ja sitten ehkä vauhdikkaimmista Lohikäärme. Voi sitä riemunkiljahdusten määrää! On aivan älyttömän ihanaa nähdä oman lapsen vauhdista onnelliset ilmeet ja kuulla sitä kikatusta, vaikka itsestä välillä tuntuisikin huonolta kovassa kieputuksessa. :D


Aina välillä Dani joutui jäämään sivustakatselijaksi, mutta vaikutti viihtyvän silti!



...eikä ehkä ihme....




Vekkulassakin ekakertaa! Mikael jännitti paljon, mutta ei olisi lähtenyt millään poiskaan! Uusintakierros olisi pitänyt tehdä:D


Minnes meidän suukkosuu on menossa? :)


Isi ei moneen laitteeseen päässyt, mutta onneks kaikkien lemppari munajuna on ilmainen :D


Hauskinta on tietty kastuminen!



Joku reilu 6 tuntia me kai sielä vietettiin, eikä ajan kulua edes huomannut. Lapset olisivat viihtyneet vielä varmaan tuntikausia huveissa. Nukkumaanmenoaika tietty tuli sitten nopeasti, kun päästiin kotiin. Meidän päivä oli kyllä niin onnistunut kuin vain voi olla.

Kyllä täytyy tunnustaa, että huvipuistopäivä kuuluu aika ehdottomasti lapsiperheen kesään. <3