maanantai 15. elokuuta 2022

Korkeasaari (2022)

Helsinkipäivää me vietimme lasten kanssa Korkeasaaressa. Päivän aikana järjestettiin opastusta Kalasataman metroaseman tuntumasta kävellen Korkeasaareen, ja reittiopastukseen osallistujille jaettiin ilmaisliput eläintarhaan.

 


Hämärätalossa asustava suloinen Aavikkokettu kävi esittäytymässä. Kettuja rakastava nuorimmainen oli tietysti ihastuksissaan myös tästä pienenpienestä suurikorvaisesta ja hiekanvärisestä fennekistä.

 

Emme olleetkaan pitkään aikaan käyneet Korkeasaaressa, ja kivoja uusia juttuja oli ilmestynyt sitten viime kerran. Esim. polku, jossa pääsee tutustumaan sukupuuttoon kuolleisiin sekä uhanalaisiin eläinlajeihin kylttien muodossa.


 






 


 

Myös uusia infotauluja oli jonkin verran ympäri saarta.

 


 


 

Uusi leikkipaikka oli myös iloinen yllätys.


Meillä oli oikein mukava päiväretki, ja jatkoimme vielä Mustikkamaan uimarannalle polskimaan.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti