lauantai 20. elokuuta 2022

Temppeliaukion kirkko


Temppeliaukion kirkko on evankelis-luterilaisen Töölön seurakunnan kirkko aivan Helsingin keskustan tuntumassa. Sen lisäksi se on hieno nähtävyys. Kävijämääränsä perusteella se onkin Suomen suosituin arkkitehtuurinähtävyys ja Helsingin kolmanneksi suosituin matkailunähtävyys Linnanmäen ja Suomenlinnan jälkeen.

 

Etu-Töölön Kallioinen alue varattiin kirkon paikaksi jo alueen ensimmäisessä vahvistetussa asemakaavassa vuonna 1906, mutta lopulta kirkko valmistui vasta vuonna 1969. Rakennusta varten järjestettiin arkkitehtikilpailuja, mutta kahdesta ensimmäisestä ei jaettu ensimmäistä sijaa lainkaan. 

Marraskuussa 1939 paikalla aloitettiin louhintatyöt katedraalityyppistä kirkkorakennusta varten (toisen arkkitehtikilpailun kolmannen sijan ehdotusta mukaillen), mutta talvisota keskeytti työn vain kolmen päivän jälkeen. Sotien seurauksena kirkon rakentamista ei jatkettu pitkään aikaan, ja näin seurakuntiin kohdistuvat yhteiskunnalliset odotukset ja arkkitehtuurin tavoitteet sekä tyylisuuntaukset ehtivät muuttua ja aloitetusta kirkkosuunnitelmasta luovuttiin vuonna 1959. Tämän jälkeen järjestetystä kolmannesta arkkitehtikilpailusta löytyi yksimielinen voittaja; Timo ja Tuomo Suomalaisen Kivikirkko. Ehdotuksessa aukion kallioluonne on säilytetty tekemällä kirkko kalliosta. Kirkkosali upotettiin kallion keskiosaan ja seurakuntatilat kumpareen reunoille.


Suomalaisten suunnitteleman sisustuksen värit pohjautuvat graniitin sävyihin. Tekstiilit on suunnitellut taiteilija Tellervo Strömmer.

 


Akustisten ominaisuuksiensa ansiosta kirkko on suosittu konserttien pitopaikka. Itsekin olen käynyt täällä joskus keskimmäisen lapsen kanssa vauvoille suunnatussa konsertissa.

 

Urut on valmistanut Urkurakentamo Veikko Virtanen. Äänikertoja on 43 ja pillejä 3001. Urkujen ulkoasu on kirkon arkkitehtien käsialaa.


 

Krusifiksin, kyntteliköt ja kastemaljan on takonut taiteilija Kauko Moisio.

 

Peruskallioon louhitun tilan sisäänkäynti on katutasossa, portaat vievät lehterille. Kirkossa on 750 istumapaikkaa, joista osa  on sijoitettu lehterille. Kaikkiaan salissa saa samanaikaisesti olla enintään 940 henkeä.

Päivänvalo tulvii kirkkosaliin kallioseinän ja kattokupolin välisistä kattoikkunoista, ja voimakkaimmin juuri alttarialueelle. Kirkkosalin kalliota mukailevaa epäsymmetrisyyttä korostaa ympyrän muotoinen kuparinen kattokupoli. 

 

Muille kuin Töölön seurakunnan jäsenille kirkon vierailumaksu on 5 € / aikuinen. (vapaa pääsy Museokortilla ja Helsinki Card:lla)

Sijainti: Lutherinkatu 3


 

Kirkon takana/yläpuolella on kaunis kallioinen puisto. Nappaa siis eväät mukaan ja tee kiireetön retki kirkolle.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti